Oma Häme jatkaa poikkeuksellisesti järjestöavustusten hakuaikaa
29.12.2025 14:47:06 EET | Oma Häme | Uutinen
Pidennetty hakuaika on 30.12.2025-7.1.2026 kello 12 asti.

Kanta-Hämeen hyvinvointialue on päättänyt jatkaa järjestöavustusten hakuaikaa poikkeuksellisesti vielä viikolla. Alun perin avustukset olivat haussa marras-joulukuussa. Haku avataan uudelleen 30.12.2025-7.1.2026. Hakemusten on oltava perillä 7. tammikuuta kello 12 mennessä. Haku on tarkoitettu Kanta-Hämeessä toimiville järjestöille. Järjestöavustuksia myönnetään järjestöjen toimintaan, joka tukee, täydentää tai monipuolistaa hyvinvointialueen palveluja ja edistää asukkaiden hyvinvointia.
Hakuaikaa pidennetään, koska järjestöavustusten periaatteiden päivitys on aiheuttanut sekaannusta ja epätietoisuutta järjestöissä. Oma Häme päivitti järjestöavustusten periaatteet syksyllä 2025. Päivitysten myötä myös avustusten hakuaika aikaistui verrattuna edellisiin vuosiin. Haun avaamisella uudelleen Oma Häme haluaa varmistaa, että kaikilla alueella toimivilla järjestöillä on mahdollisuus hakea hyvinvointialueen järjestöavustuksia.
Avustushakemukset, jotka on jätetty alkuperäiseen määräaikaan mennessä, otetaan huomioon avustuspäätöksissä, eikä avustusta tarvitse hakea uudelleen. Hakuajan jatkaminen ei muuta haettujen avustusten käsittelyä. Kaikilla avustushakemuksen jättäneillä järjestöillä on halutessaan mahdollisuus täydentää vielä hakemustaan.
Hyvinvointialueen järjestöavustusten myöntämisen kriteerinä on, että järjestö on kuvannut toimintansa joko lähellä.fi-palveluun tai Palvelutietovarantoon (PTV). Mikäli pidennetyn hakuajan päättyessä hakijan tietoja ei ole lisätty jompaankumpaan palveluun, avustushakemus hylätään.
Vuoden 2025 avustusten käytön raportointiaika päättyy 31.12.2025. klo 23:59. Avustusten myöntämisen kriteerinä on, että järjestö on raportoinut edellisen vuoden avustuksen käytöstä määräaikaan mennessä.
Kanta-Hämeen hyvinvointialue myöntää järjestöille toiminta-avustuksia ja kumppanuusavustuksia. Toiminta-avustus kattaa järjestön jatkuvan ja suunnitelmallisen toiminnan sekä kertaluonteiset toimenpiteet, kun taas kumppanuusavustus kohdistuu pitkäjänteiseen yhteistyöhön hyvinvointialueen kanssa ja edellyttää myös muuta rahoitusta.
Kumppanuusavustuksen hakulomake: https://link.webropolsurveys.com/S/EC27A7211CB7F5CF
Toiminta-avustuksen hakulomake: https://link.webropolsurveys.com/S/D4A7FAB76ECF67E9
Lisätietoja avustusten kriteereistä ja hakuprosessista sekä hakulomakkeen löydät Järjestöavustukset-sivulta.
Yhteyshenkilöt
Heli AaltoAsiakkuusjohtaja
Puh:050 306 5323heli.aalto@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Aluehallitus käsitteli talouden tasapainottamista ja valtuustoaloitteita22.9.2026 16:44:14 EEST | Uutinen
Maanantaina 21. syyskuuta koolla ollut aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle vuoden 2026 tasapainottamistoimien uusien tavoitteiden hyväksymistä. Tavoitteita päivitetään keväällä hyväksytyn muutostalousarvion mukaisiksi. Hyvinvointialue sai kesällä valtiovarainministeriöltä lisäaikaa kertyneiden alijäämien kattamiseen vuoden 2029 loppuun saakka. Samalla osa vuodelle 2026 suunnitelluista tasapainottamistoimista siirrettiin vuosille 2027–2029 ja vuoden 2026 tulostavoite muuttui noin 95 miljoonan euron ylijäämästä 35 miljoonan euron ylijäämään. Lisäksi aluehallitus merkitsi tiedoksi Hämeenlinnan Erityisasuntosäätiötä koskevan jatkovalmistelun tilanteen. Aluehallitus päätti toukokuussa, että säätiön palvelutuotanto siirretään hyvinvointialueen omaksi toiminnaksi vuoden 2027 alussa. Järjestely toteutetaan siten, että nykyiset asukkaat voivat halutessaan jatkaa asumista nykyisissä yksiköissä. Myös henkilöstön asema sekä säätiön velvoitteet turvataan siirtymän valmistelussa ja toteutuk
Aluehallitus hyväksyi järjestöjen valtionavustushaun painotukset Kanta-Hämeessä22.9.2026 09:52:32 EEST | Uutinen
Aluehallitus on hyväksynyt 21. syyskuuta alueelliset painopisteet ja järjestöjen hanke-ehdotusten arvioinnissa huomioitavat periaatteet sosiaali- ja terveysministeriön uuteen valtionavustushakuun liittyen. Valtionavustushaun painopisteet ovat siis seuraavat: Mielen hyvinvointi, osallisuus ja yhteisöllisyys Terveelliset elintavat ja toimintakyvyn tukeminen elämänkaaren eri vaiheissa Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi Aluehallitus päätti lisäksi, että painopisteissä tulee huomioida myös ikäihmiset. Järjestöjen haku on auki 11. lokakuuta saakka Aluehallitus vahvisti järjestöjen hanke-ehdotusten hakuajaksi 22.9.–11.10.2026. Lisäksi aluehallitus valtuutti asiakkuusjohtajan päättämään hyväksyttyjen painopisteiden ja arviointiperiaatteiden perusteella hyvinvointialueen valtionavustushakemukseen valittavat osatoteuttajat sekä jättämään hyvinvointialueen hankehakemuksen ministeriölle 26.10.2026 mennessä. Hankehaku liittyy sosiaali- ja terveysministeriön uuteen valtionavustukseen, jolla tu
Jopa 45 % muistisairauksista voisi olla viivästettävissä tai ehkäistävissä – arjen pienillä teoilla on merkitystä aivoterveydelle22.9.2026 08:42:17 EEST | Tiedote
Muistisairauksien riskiin voi vaikuttaa enemmän kuin moni tietää. Tutkimusten mukaan jopa lähes puolet muistisairauksien riskitekijöistä liittyy asioihin, joihin voimme itse vaikuttaa. Muistiviikolla käynnistyvä Muistaakseni huomenna -kampanja kannustaa löytämään pieniä, itselle sopivia tekoja aivoterveyden tueksi.
Oma Häme osallistuu valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen21.9.2026 15:05:47 EEST | Tiedote
Oma Häme osallistuu 29. syyskuuta –1. lokakuuta järjestettävään valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen. Lupa- ja valvontaviraston järjestämä LVV26 on laaja valtakunnallinen valmiusharjoitus, johon osallistuu yli 10 000 henkilöä jopa 500 organisaatiosta eri puolilta Suomea. Mukana on muun muassa valtionhallinnon, alueellisen ja paikallisen varautumisen, kuntien, hyvinvointialueiden, elinkeinoelämän ja järjestöjen toimijoita. Harjoituksen teemana on väestönsuojelu. Valmiusharjoitus perustuu kuvitteelliseen kansainväliseen tilanteeseen, jossa yhteiskunnan turvallisuustilanne heikkenee, kriittisen infrastruktuurin toiminta häiriintyy ja sotilaallisen voimankäytön uhka kasvaa merkittävästi. Harjoituksen edetessä osallistujaorganisaatiot harjoittelevat väestön siirtämistä maan sisällä tilanteen kehittymisen edellyttämällä tavalla. Harjoitus ei tarkoita todellisia väestönsiirtoja tai evakuointeja, eikä sen ole tarkoitus näkyä asukkaiden arjessa. Mukana työntekijöitä eri toimialoilta Oma
Mio Advance -infuusioseteissä on tilapäisiä toimitusvaikeuksia18.9.2026 16:25:30 EEST | Uutinen
Insuliinipumppua käyttävät diabeetikot saavat hoitotarvikejakelusta korvaavan tuotteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme