Turvallisuus tärkeintä vuodenvaihteen ilotulituksissa
30.12.2025 09:05:00 EET | Kiinteistöliitto | Tiedote
Vuodenvaihteen ilotulituksissa, kuten muussakin uudenvuoden juhlinnassa, kannattaa huomioida naapurit, lemmikit ja yleinen turvallisuus.
Naapuruston kärsivällisyys voi joutua koetukselle, jos pommien paukuttelu jatkuu kohtuuttoman pitkään. Ilotulitteita saa käyttää uudenvuodenyönä vain kello 18–02 välisenä aikana.
Ajankohdan lisäksi rakettien ampumisen paikka on syytä valita huolella.
”Kiinteistöliitto ei suosittele rakettien ampumista taloyhtiön pihalla, sillä yleensä se ei onnistu siellä tarpeeksi turvallisesti. Kun rakettien ampumiselle valitaan turvallinen paikka riittävän kaukana rakennuksista, ampujan ei tarvitse pelätä ilotulitteiden osumista rakennuksiin tai autoihin, eikä kotieläinten tai naapureidenkaan tarvitse kuunnella ikkunan edessä räjähteleviä raketteja”, sanoo Kiinteistöliiton juristi Katja Lindvall.
Lisäksi on hyvä muistaa, että ilotulitteita ei saa säilyttää taloyhtiön yhteisissä tiloissa, ullakolla tai verkkokellarissa.
Siististi eroon joulukuusesta
Kun juhlat on juhlittu, useimmat haluavat hankkiutua joulukuusesta eroon viimeistään loppiaisena. Kuivahtaneen kuusen ulos kantamisesta syntyy pahimmillaan melkoinen sotku, joka on kohteliasta siivota pois porraskäytävästä ja muualta yhteisistä tiloista.
Jos sinulla on saha tai jämäkkä puukko, voit karsia kuusesta oksat jo sisällä ja viedä ne jätesäkissä ulos. Pelkästä kuusenrungosta ei synny ulos kantaessa suurta sotkua. Kuusen voi myös kääriä sisällä esimerkiksi räsymattoon ja kantaa sen suojissa ulos. Myynnissä on myös erityisiä kuusipusseja, jonka voi virittää kuusen alle jo pystytyksen yhteydessä. Hävittämisen hetkellä pussi vedetään kuusen yli ja kuusi kannetaan ulos pussiin suljettuna.
Yhteyshenkilöt
Katja Lindvalljuristi
Puh:09 1667 6361katja.lindvall@kiinteistoliitto.fiTietoja julkaisijasta
Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto
Kaukolämpö edelleen suosituin – taloyhtiöiden halukkuus toteuttaa lämmitystaparemontti kutistui neljässä vuodessa19.3.2026 08:13:00 EET | Tiedote
Kaukolämpö on edelleen kerros- ja rivitalojen yleisin lämmitysmuoto. Maalämpö on viime vuosina kasvattanut suosiotaan tasaisesti. Tiedot selviävät Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tekemästä energia- ja ilmastoaiheisesta kyselystä.
Isännöintipalkkiot nousseet yleistä kustannuskehitystä nopeammin17.3.2026 10:15:00 EET | Tiedote
Taloyhtiöiden maksamat isännöintipalkkiot ovat nousseet ripeästi, kertoo Kiinteistöliiton teettämä Isännöintipalkkiot 2026 -tutkimus. Isännöinnin kiinteän kuukausipalkkion mediaani on noussut noin 10 prosenttia vuodesta 2023. Erillisveloitettavat palkkiot ovat nousseet vielä enemmän eli reilusti yli 10 prosenttia kolmen vuoden takaiseen verrattuna.
Kiinteistöliitolta verkkokurssi ja muuta ohjeistusta taloyhtiöiden toiminnantarkastajille10.3.2026 09:45:00 EET | Tiedote
Kevään yhtiökokouksissa valitaan taloyhtiöille toiminnantarkastajia, joista osalle voi valinnan hetkellä olla hieman epäselvää, mitä kaikkea tehtävä sisältää. Toiminnantarkastajan tehtävä on taloyhtiön kannalta tärkeä mutta vaatimuksiltaan sellainen, josta selviää tavallisella maalaisjärjellä ja huolellisuudella.
Taloyhtiöt, tarkkana kiinteistöveropäätösten kanssa!3.3.2026 08:20:00 EET | Tiedote
Kiinteistöveropäätökset saapuvat lähiaikoina kiinteistöjen omistajille. Taloyhtiö maksaa kiinteistöveroa rakennuksista ja omistamastaan maapohjasta. Verottajan kiinteistöveropäätökset on aina käytävä huolellisesti läpi isännöitsijän ja hallituksen kesken.
Suurin osa taloyhtiöistä liian kuumia kesäisin – nyt on hyvä hetki varautua ensi kesän helteisiin17.2.2026 09:10:00 EET | Tiedote
Koneelliset viilennysratkaisut eivät ole arkipäivää suurimmassa osassa taloyhtiöitä. Kiinteistöliiton kyselyssä 65 prosenttia vastaajista kertoi, ettei taloyhtiössä ole lainkaan koneellista viilennysratkaisua. Jos taloyhtiössä on jokin koneellinen viilennystapa, se on tyypillisesti asuntokohtainen ilmalämpöpumppu. Niitä on kyselyyn vastanneiden taloyhtiöistä noin joka kolmannessa vähintään yhdessä asunnossa. Ilmalämpöpumput ovat yleisempiä rivi- kuin kerrostaloissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme