Pohjois-Pohjanmaalla yhä pitkiä sähkökatkoja. Apua on saatavilla sosiaali- ja kriisipäivystyksestä tai hätäkeskuksesta.
29.12.2025 15:36:23 EET | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote
Hannes-myrskyn aiheuttamien vahinkojen korjaustyöt etenevät, mutta Pohjois-Pohjanmaalla on käynnissä yhä useita sähkökatkoja. Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos seuraa tilannetta ja pitää tiiviisti yhteyttä alueen sähköyhtiöihin. Jos tarvitset kiireellistä apua, ota yhteyttä hätäkeskukseen tai Pohteen sosiaali- ja kriisipäivystykseen.

Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos on tiiviisti yhteydessä alueen sähköyhtiöihin liittyen Pohteen alueen laajoihin sähkökatkoihin. Lauantaina alkaneen myrskyn vahinkoja korjataan vaiheittain ja sähköttömien kohteiden määrä vähenee jatkuvasti. Tämänhetkisen tiedon mukaan on kuitenkin mahdollista, että joidenkin kiinteistöjen osalta sähköt palautuvat vasta parin päivän kuluttua. Sähköyhtiöt tiedottavat korjaustoimenpiteiden etenemisestä omissa kanavissaan.
Apua on saatavilla ympäri vuorokauden
Pohteella on varauduttu pitkien sähkökatkojen varalta ja sosiaali- ja terveyspalvelujen ja pelastustoimen palvelutuotanto toimii häiriöttömästi. Esimerkiksi kotihoidon asiakkaisiin pidetään säännöllisesti yhteyttä ja he saavat tarvittaessa apua.
Jos et pärjää kotona sähkökatkojen aiheuttamien haittojen takia, ota yhteyttä Pohteen sosiaali- ja kriisipäivystyksen numeroon 044 703 6235. Numeroon voi soittaa mihin vuorokauden aikaan tahansa. Hätätilanteissa ota yhteyttä yleiseen hätänumeroon 112.
Varovaisuutta raivaustöihin ja tulisijojen käyttöön
Pelastuslaitos kehottaa ihmisiä varovaisuuteen mahdollisten myrskyvahinkojen raivaustöissä. Ennen raivaustyöhön ryhtymistä on tärkeää arvioida omat taidot ja voimavarat. Tarvittaessa raivaustyö tulee tilata ammattilaiselta.
Lisäksi tulisijojen lämmityksessä tulee kiinnittää huomiota siihen, että tulisija on käyttökunnossa. Lue lisää tulisijojen käytöstä ja lämmityksestä Pelastustoimen verkkosivuilla.
Omatoiminen varautuminen on edelleen tärkeää. Lue lisää sähkökatkoihin varautumisesta osoitteesta 72tuntia.fi.
Pohde seuraa tilannetta aktiivisesti ja jatkaa toimenpiteitä asukkaiden turvallisuuden varmistamiseksi. Tilanteen etenemisestä tiedotetaan tarvittaessa.
Aiheesta aiemmin julkaistua Pohteen verkkosivuilla: Hannes-myrsky aiheuttaa yhä sähkökatkoja Pohjois-Pohjanmaalla – tarvittaessa hätäkeskus ja Pohteen sosiaali- ja kriisipäivystys auttavat
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Harri PyyhtiäPelastustoiminnan pelastuspäällikkö, Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos
Puh:0444296005harri.pyyhtia@pohde.fiMarja Salonenvs. toimialuejohtaja, perhe- ja sosiaalipalvelut ja OYS Psykiatria, palvelualuejohtaja, lasten, nuorten ja perheiden erityispalvelutPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:040 154 9041marja.salonen@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohde suunnittelee OYSin PS1-rakennuksen osastojen muuttoa sisäilmaongelmien takia30.4.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Työterveyslääkäri arvioi, että Oulun yliopistollisen sairaalan (OYS) PS1-rakennuksessa oleskelun terveysriski on merkittävä. Pohde pyrkii löytämään korvaavat tilat ensisijaisesti OYSin kantasairaalan ja muiden psykiatrian osastojen läheltä.
Pohde ottaa käyttöön puheterapian palvelusetelin28.4.2026 13:59:40 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 28.4.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus päätti puheterapian palvelusetelin arvoista.
Ylivieskan, Alavieskan ja Sievin sosiaali- ja terveyskeskusten vastaanottojen puhelinnumero muuttuu28.4.2026 10:15:47 EEST | Tiedote
Ylivieskan, Alavieskan ja Sievin sosiaali- ja terveyskeskusten vastaanottojen puhelinnumero muuttuu maanantaina 11.5.2026. Uusi, yhteinen puhelinnumero on 08 669 4500. Numero on toiminut tähän asti Oulaisten, Haapaveden ja Pyhännän sosiaali- ja terveyskeskusten vastaanottojen numerona. Jatkossa se toimii myös Ylivieskan, Alavieskan ja Sievin sosiaali- ja terveyskeskusten vastaanottojen numerona.
Pohde vahvistaa lapsiperheiden varhaista tukea Pohjois-Pohjanmaalla28.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde kehittää uutta toimintamallia, joka vahvistaa lapsiperheiden varhaista tukea Pohjois-Pohjanmaalla. Toimintamallia pilotoidaan Iissä, Kärsämäellä ja Vaalassa.
Päivystysapu osaksi Pohdetta27.4.2026 15:59:29 EEST | Tiedote
Päivystysapu-palvelu siirtyy Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen omaksi toiminnaksi 28.4.2026 alkaen. Yhteydenotto ei muutu ja asiakas toimii jatkossakin entiseen tapaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme