Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Hannes-myrsky kaatoi puita ja katkaisi sähköjä – kotihoito turvattiin sähkökatkoalueilla
29.12.2025 15:46:49 EET | Päijät-Hämeen hyvinvointialue | Tiedote
Päijät-Hämeessä Hannes-myrskyyn liittyviä onnettomuustehtäviä kertyi 27.-28.12. välisenä aikana yhteensä 72.
Hyvinvointialueen pelastustoimen ja sopimuspalokuntien tehtävät painottuivat kaatuneiden puiden poistamiseen teiltä, sähkölinjoilta ja rakennusten tai ajoneuvojen päältä. Myrskyyn liittyviä henkilövahinkoja ei sattunut.
Hyvinvointialue turvasi kotihoidon asiakkaiden palvelut myös sähkökatkojen ja liikennehäiriöiden aikana, ja asiakaskohtaisia järjestelyjä voidaan tehdä tarvittaessa edelleen sähkökatkoalueilla oleville. Sähkökatkoalueilla asuvien kotihoidon asiakkaiden tilanteissa voi olla yhteydessä kotihoidon numeroon 044 440 3962. Sähkökatkon aikana on myös hyvä varmistaa naapurustossa asuvien, tukea tarvitsevien vointi.
Myrskytilanteissa korostuvat omatoiminen varautuminen, turvallisuudesta huolehtiminen ja kärsivällisyys. Kaikki vahingot eivät vaadi välitöntä viranomaisapua, ja esimerkiksi pihalle kaatunut puu voidaan hoitaa myöhemmin itse tai metsäalan ammattilaisen avulla. Pelastustoimi hoitaa kiireellisyysjärjestyksessä tehtävät, joissa ihmisten turvallisuus tai omaisuus on välittömässä vaarassa.
Kun ryhdyt selvittämään vaurioita, muista:
- Vaurioituneet rakennukset ja kaatuneet puut voivat olla vaarallisia.
- Arvioi tilanne ennen kuin ryhdyt raivaamaan. Jos et ole varma, ota yhteyttä ammattilaisiin.
- Ilmoita vahingoista vakuutusyhtiölle ja dokumentoi vauriot valokuvin ennen purkutöitä.
Pelastuslaitoksen lisäksi sähköyhtiöt, metsurit ja muut toimijat korjaavat vahinkoja. Iltapäivällä 29.12. noin 830 kotitaloutta oli edelleen ilman sähköä. Tilannetta voi seurata osoitteessa: https://sahkokatkokartta.fi.
Yhteyshenkilöt
Mira Leinonenpelastusjohtaja, pelastustoimen toimialajohtaja
Puh:0440 773 100mira.leinonen@paijatha.fiPiritta MattilaTulosaluejohtaja
Kotiin vietävät palvelut
Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Työ osallisuuden ja terveellisten elintapojen vahvistamiseksi jatkuu18.9.2026 12:23:06 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue, kunnat ja muut alueelliset toimijat vahvistavat lasten, nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden hyvinvointia pitkäjänteisellä yhteistyöllä.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n omistusrakenteen uudistaminen etenee päätöksentekoon17.9.2026 14:06:45 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus käsittelee 21. syyskuuta esitystä Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n (Seure) omistusrakenteen uudistamisesta vastaamaan kesällä 2026 voimaan tullutta hankintalain muutosta. Järjestelyn myötä Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit myisivät Seuren osakkeitaan muille nykyisille osakkaille sekä Päijät-Hämeen hyvinvointialueelle siten, että kaikkien edellä mainittujen tahojen omistus Seuresta olisi jatkossa vähintään 10 prosenttia.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Aluehallitukselle esitetään yhteistoimintamenettelyjen käynnistämistä osana ensi vuoden talousarviovalmistelua14.9.2026 14:44:06 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue esittää yhteistoimintamenettelyjen käynnistämistä osana vuoden 2027 talousarvion valmistelua.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kausirokotukset yli 65-vuotiaille ja riskiryhmiin kuuluville alkavat marraskuun alussa4.9.2026 14:10:13 EEST | Tiedote
Maksuttomat influenssa- ja koronarokotukset käynnistyvät Päijät-Hämeen hyvinvointialueella marraskuun ensimmäisellä viikolla. Viime vuoden tapaan kummankin rokotuksen saa samalla kertaa omasta sote-keskuksesta. Neuvolaikäiset saavat rokotukset neuvolakäynneillä, koululaiset kouluterveydenhuollossa ja kotihoidon asiakkaat kotihoidon kautta.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Lähiluonto kutsuu liikkeelle syyskuussa – kampanja kannustaa päijäthämäläisiä pysähtymään luonnon äärelle2.9.2026 14:54:48 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeessä käynnistyy 7. syyskuuta lähiluonnon hyvinvointivaikutuksiin keskittyvä viestintäkampanja. Viikon kestävä viestinnällinen tempaus kannustaa asukkaita viettämään aikaa lähiluonnossa, liikkumaan ulkona ja kokemaan ympäristöä kaikilla aisteilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme