Äitiysavustuksen arvo nousee 210 euroon
31.12.2025 07:50:00 EET | Kela/FPA | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi).
Valtioneuvosto on päättänyt korottaa äitiysavustuksen arvoa. Korotetun äitiysavustuksen saavat ne asiakkaat, joiden laskettu aika tai adoptiolapsen hoitoon nimeämisen päivämäärä on 1.4.2026 tai sen jälkeen.
Valtioneuvosto on hyväksynyt korotuksen äitiysavustukseen. Korotuksen myötä äitiysavustus suurenee nykyisestä 170 eurosta 210 euroon. Äitiysavustuksen arvon korotus liittyy hallituksen tavoitteeseen vahvistaa kotitalouksien, erityisesti perheiden, luottamusta tulevaisuuteen.
Äitiysavustus vuonna 2026
Äitiysavustus on äitiyspakkaus tai rahasumma. Kela myöntää äitiysavustuksen lasketun ajan perusteella. Adoptioperheille äitiysavustus myönnetään hoitoon nimeämisen päivämäärän perusteella.
Asiakkaalla, jonka laskettu aika tai adoptiolapsen hoitoon nimeämisen päivä on 1.4.2026 tai sen jälkeen, äitiysavustus on 210 euron rahasumma tai äitiyspakkaus ja 40 euron rahasumma. Valitessaan äitiyspakkauksen asiakas saa myös 40 euron rahasumman, sillä tuolloin on vielä jaossa äitiyspakkaus, jonka hankinta-arvo on 170 euroa.
Kun äitiyspakkaus vaihtuu seuraavan kerran, äitiysavustus on 210 euron rahasumma tai äitiyspakkaus. Äitiyspakkauksen valinneet eivät silloin enää saa 40 euron rahasummaa, sillä seuraavan jakoon tulevan äitiyspakkauksen hankinta-arvo on 210 euroa.
Äitiysavustuksen hakeminen
Äitiysavustusta voi hakea OmaKelassa. Kela maksaa äitiysavustuksen rahasumman sille tilille, jonka asiakas on ilmoittanut hakemuksessa. Kela kehottaa asiakkaita tarkistamaan äitiysavustuksen hakemisen yhteydessä, että tilinumero löytyy OmaKelasta.
Kela huomioi äitiysavustuksen korotuksen ratkaisuissaan automaattisesti. Asiakkaan ei tarvitse ottaa yhteyttä Kelaan muutoksen vuoksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna AholainenOsaamiskeskuksen päällikköKela
Puh:+358 40 355 9309johanna.aholainen@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Ersättningarna för privatläkararvoden ökade år 2025 med 20 procent jämfört med året innan21.9.2026 11:04:22 EEST | Pressmeddelande
År 2025 betalade FPA 107 miljoner euro i ersättningar för privatläkararvoden. Över 1,5 miljoner personer fick ersättning. De här uppgifterna framgår av FPA:s sjukförsäkringsstatistik 2025.
Yksityislääkärin palkkiosta maksetut korvaukset kasvoivat vuonna 2025 edellisvuodesta 20 prosenttia21.9.2026 11:04:22 EEST | Tiedote
Kela maksoi vuonna 2025 yksityislääkärin palkkioista korvauksia 107 miljoonaa euroa ja korvausta sai yli 1,5 miljoonaa henkilöä. Luvut selviävät Kelan sairausvakuutustilastosta 2025.
Var nionde person som fyllt 65 år utnyttjade valfrihetsförsöket under det första året16.9.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Valfrihetsförsöket har utnyttjats mest i Mellersta Nylands välfärdsområde. Den vanligaste orsaken till läkarbesöken är sjukdomar i rörelseorganen.
Joka yhdeksäs 65 vuotta täyttänyt hyödynsi valinnanvapauskokeilua sen ensimmäisen vuoden aikana16.9.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Valinnanvapauskokeilua on hyödynnetty eniten Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella. Yleisin syy hakeutua vastaanotolle ovat tuki- ja liikuntaelinten sairaudet.
Den långvariga nedgången i födelsetalen verkar nå en vändpunkt i år, visar FPA:s statistik över moderskapsunderstöd15.9.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Under januari–juni 2026 ökade antalet ansökningar om moderskapsunderstöd från FPA med cirka 11 procent jämfört med motsvarande period i fjol.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme