Energiateollisuus ry

Leskelä vuoden 2025 hintatilastoista: Edullinen sähkö tukee teollisuuden kilpailukykyä ja kuluttajien ostovoimaa, asiakkaiden kannattaa silti seurata sähkön hintaa

30.12.2025 16:18:12 EET | Energiateollisuus ry | Tiedote

Jaa

Suomalaisen sähkön keskihinta vuonna 2025 oli neljä senttiä kilowattitunnilta. Suomen hinta on Euroopan halvin. Samalla negatiivisten hintojen määrä on kääntynyt laskuun akkujen ja sähkökattiloiden tasapainottaessa kysyntää.

Suomessa sähkö oli Euroopan halvinta, lukuun ottamatta Ruotsin ja Norjan pieniä pohjoisia hinta-alueita. Ruotsi ja Norja on pilkottu useaksi tukkusähkön hinta-alueeksi heikkojen sisäisten siirtoyhteyksien takia.

Pörssisähkö maksoi Suomessa noin neljäkymmentä euroa megawattitunnilta, eli kilowattitunnin tukkuhinta oli neljä senttiä. Kuluttajahintaan tulevat päälle vielä arvonlisävero ja sähkön myyjän kulut. Tukholmassa megawattitunti maksoi 46, Saksassa 89 ja Ranskassa 61 euroa. Suomen sähkön keskihinta on vuositasolla alempana kuin Tukholmassa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2010, jolloin koko Ruotsi oli vielä samaa hinta-aluetta.

Suomen hinnat ovat tyypillisesti olleet hieman Tukholmaa kalliimpia, mutta vuoden 2024 marraskuusta alkaen kuukauden keskihinta on ollut Suomessa kalliimpaa vain huhti- ja elokuussa 2025. Huhtikuussa oli kylmää, elokuussa osa ydinvoimasta ja kansainvälisistä siirtoyhteyksistä oli huollossa ja tuulisuus vähäistä.

"Edullinen sähkö on iloinen asia asiakkaille, mutta halpa hinta tukee samalla myös teollisuuden kilpailukykyä ja kuluttajien ostovoimaa", toteaa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä.

"Tämänhetkisten hintanäkymien mukaan myös alkavan vuoden sähkönhinnat tulevat pysymään kohtuullisina, ja hintaero Keski-Eurooppaan suurena. Toivottavasti tämä houkuttelee myös investointeja taloutemme piristykseksi", Leskelä jatkaa.

Sähköjärjestelmän joustavuus on kasvanut. Se näkyy esimerkiksi siinä, että negatiivisten tuntien määrä on vähentynyt, kun runsastuulisten ajankohtien ylituotantosähkölle on löytynyt käyttäjiä, kuten akut ja kaukolämmityksen sähkökattilat. Myös kuluttajat ovat oppineet siirtämään sähkönkäyttöään edullisempiin tunteihin.  Päivittäiset hintavaihtelut tulevat jatkumaan, kuluttajat hyötyvät sähkönkäytön ajoittamisesta halvemmille tunneille.

"Hintatilastot osoittavat, että sähköjärjestelmämme toimii hyvin. Tuulivoimaa on rakennettu markkinaehtoisesti suuret määrät lyhyessä ajassa korvaamaan fossiilista tuotantoa ja sähkön tuontia. Vaihtuvan tuotannon kasvu nosti negatiivisten hintojen määrää, joka on kääntynyt laskuun, kun on alettu joustaa kulutuksessa ja investoida akkuihin ja sähkökattoiloihin", toteaa Energiateollisuus ry:n sähkömarkkinoista vastaava johtaja Pekka Salomaa.

"Kulutuksen mahdollinen kasvu tulevaisuudessa ei muuta tilannetta, Suomessa on hyvät mahdollisuudet rakentaa uutta sähköntuotantoa nopeastikin, jos uutta kysyntää ilmaantuu."

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Energiateollisuus ry (ET) on energia-alan elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen etujärjestö. Edustamme yrityksiä, jotka tuottavat, hankkivat, siirtävät ja myyvät sähköä, kaasua, kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä sekä tarjoavat niihin liittyviä palveluja. Tavoitteenamme on, että vuonna 2035 asiakas, yhteiskunta ja ympäristö saavat hiilineutraalista energiasta uutta hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Energiateollisuus ry

Energian vuositilastojen 2025 julkistus ke 21.1. klo 9-10.30 (teams)16.1.2026 12:05:26 EET | Kutsu

Tervetuloa mukaan sähkön ja lämmön vuositilastojen 2025 julkistukseen keskiviikkona 21.1. klo 9-10.30. Tilastot ov:at ennakkotilastoja, viimeiset desimaalit vahvistuvat vasta myöhemmin tämän vuoden kuluessa. Käymme läpi tuotantoluvut, kulutuksen, polttoainejakauman ja päästöt. Lisäksi Jukka Leskelä analysoi alkuvuoden tilannetta, jossa sekä tuotanto- että kulutusennätykset rikkoutuivat useampaankin kertaan. Teollisuuden investoinnit ovat nyt hyvässä vauhdissa, käymme läpi puhtaaseen energiaan perustuvien investointien näkymiä (esim. sähkökattilat, akut, datakeskukset, vety) ja sähköautojen kasvavaa osuutta liikenteessä. Tilaisuudessa on varattu aikaa kysymyksille. Ilmoittautuminen: jukka.relander@energia.fi Voit myös osallistua suoraan tästä linkistä: Liity kokoukseen nyt Linkkiä saa jakaa organisaation sisällä

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye