Yksityiselle varhaiskasvatusalalle syntyi historiallinen työehtosopimus, joka tunnistaa alan erityispiirteet
31.12.2025 09:05:54 EET | Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry | Tiedote
Yksityinen varhaiskasvatusala on saanut täysin uuden työehtosopimuksen. Neuvotteluosapuolten hallinnot hyväksyivät tuloksen keskiviikkona 31.12.

Sopimus on merkittävä käännekohta yksityiselle varhaiskasvatukselle, sillä alalla ei aikaisemmin ole ollut omaa työehtosopimusta. Aiemmin alalla on noudatettu Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta.
– Takana on pitkä prosessi, joka johti yhteiseen lopputulokseen. On arvokasta, että yksityiseen varhaiskasvatukseen saatiin oma työehtosopimus, jota olimme mukana neuvottelemassa, sanoo Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian neuvottelupäällikkö Tiina Kinnunen, joka edusti Talentiaa ja sosionomitaustaisia varhaiskasvatuksen ammattilaisia neuvotteluissa.
– Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ja vahvistaa varhaiskasvatuksen jäsenistön edunvalvontaa yksityissektorilla.
Palkat nousevat
Sopimuskauden 1.1.2026–30.4.2027 palkankorotukset ovat yleisen linjan mukaisia.
- yleiskorotus 2,5 % 1.8.2026 lukien
- järjestelyerä 0,4 % 1.2.2027 lukien. Erä on kohdennettu palkkausjärjestelmän kehittämiseen. Mikäli työryhmä ei pääse ratkaisuun, jaetaan 0,4 % yleiskorotuksena 1.2.2027 lukien.
Sopimus tunnistaa alan tarpeet
Työehtosopimus sisältää uudenlaisen määräyksen tilanteisiin, joissa työntekijä joutuu työnaikansa päätyttyä jäämään työvuoroonsa pakottavasta syystä, kuten siksi, että lasta ei ole haettu ajoissa. Nämä tilanteet korvataan kokoaikaiselle työntekijälle ylityönä.
Kyseinen kirjaus on esimerkki siitä, kuinka sopimus tunnistaa varhaiskasvatuksen erityistilanteita ja selkeyttää korvauskäytäntöjä.
Lisäksi sopimuksessa on tärkeä määräys siitä, että varhaiskasvatuksen sosionomille on annettava riittävä aika monialaiseen ja perheiden kanssa tehtävään yhteistyöhön.
– Yleisellä tasolla voidaan sanoa, että uusi työehtosopimus tunnistaa ja tunnustaa varhaiskasvatuksessa tehtävää työtä aikaisempaa paremmin ja myös mahdollistaa sopimuksen jatkokehittämisen alan tarpeiden mukaan, Kinnunen kertoo.
Uuteen työehtosopimukseen on luotu paikalliselle sopimiselle toissijainen malli, jossa paikallisen sopimisen työryhmä turvaa niitä työpaikkoja, joissa luottamusmiehiä ei ole valittu lainkaan.
– Kirjaus vahvistaa varhaiskasvatuksen paikallista edunvalvontaa, Kinnunen täsmentää.
Sak-päiviä (suunnittelu-, arviointi- ja kehittämistyöhön varatut päivät) sekä tes-päiviä (työehtosopimuksen mukaiset ylimääräiset vapaapäivät) koskevat määräykset säilyvät ennallaan.
Tule webinaariin 22.1.
Talentia järjestää 22.1.2026 klo 17.30–19.00 webinaarin uudesta sopimuksesta.
Tilaisuuden avaa Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio. Sopimusta esittelee Talentian neuvottelupäällikkö Tiina Kinnunen erityisasiantuntija Anne Rytilahden kanssa.
Voit osallistua webinaariin, vaikka et olisi Talentian jäsen.
Uusi sopimus on voimassa 1.1.2026–30.4.2027. Työnantajan on ryhdyttävä noudattamaan uuden sopimuksen työehtoja koskevia määräyksiä mahdollisimman pian ja kuitenkin viimeistään 1.3.2026. Siihen saakka työnantajat voivat noudattaa 31.12.2025 asti voimassa olevan Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta.
Yhteyshenkilöt
Jenni KarsioPuheenjohtaja
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja
Tiina KinnunenNeuvottelupäällikkö
Puh:09 3158 6047tiina.kinnunen@talentia.fiTietoja julkaisijasta
Akavalainen 27 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat. Talentian jäsenet työskentelevät hyvinvointialueilla, kunnissa, yksityisellä sosiaalipalvelu- ja varhaiskasvatusalalla sekä valtiolla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Talentia ja Psykologiliitto: Hallitus väittää palvelujen säilyvän – lakiesitys kertoo muuta20.5.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ja Suomen Psykologiliitto pitävät Kokoomuksen viestintää perhe- ja kasvatusneuvoloiden tulevaisuudesta harhaanjohtavana.
Talentia: Sosiaalihuollon säästöt lisäävät kalliimpien palvelujen tarvetta hyvinvointialueilla13.5.2026 11:02:00 EEST | Tiedote
Julkisen talouden suunnitelmaan sisältyvät sosiaalihuollon säästöt eivät Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian mukaan vähennä kustannuksia, vaan siirtävät ne korkojen kera tuleville vuosille.
Talentia: Turvallisuutta ei saa vahvistaa asiakkaiden luottamuksen kustannuksella12.5.2026 13:20:22 EEST | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia pitää hallituksen esitysluonnosta sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä tärkeänä askeleena väkivallan ennaltaehkäisyssä ja kannattaa tavoitetta. Samalla Talentia painottaa, että sääntelyä kehitettäessä on huolehdittava sosiaalihuollon ammattihenkilöiden oikeusturvasta, asiakkaiden luottamuksen säilymisestä sekä turvallisuuden ja yksityisyydensuojan välisestä tasapainosta.
Talentia: Lastensuojelulain uudistus rakentuu heikolle pohjalle - ennaltaehkäisyä luvataan ilman rahoitusta11.5.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Lastensuojelun ja sosiaalihuollon lainsäädäntöön suunnitellut muutokset uhkaavat heikentää lasten ja perheiden tukea. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian mukaan uudistus nojaa oletuksiin palveluista ja rakenteista, joita hyvinvointialueilla ei käytännössä ole. Uudistus tarvitsisi onnistuakseen riittävää rahoitusta ja realistista aikataulua. Samaan aikaan sosiaalipalveluiden rahoitusta kuitenkin leikataan.
Talentia: Sote-alan ammattihenkilölain aikalisä oli oikea ratkaisu5.5.2026 15:38:05 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölain kokonaisuudistus jatkuu yli vaalikauden. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia pitää ratkaisua tärkeänä sosiaalihuollon ammattilaisten ja asiakkaiden kannalta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme