Hannes-myrsky sähkönjakelulle vaikein kymmeneen vuoteen
31.12.2025 09:22:31 EET | Energiateollisuus ry | Tiedote
Hannes oli sähkökatkoiltaan yksi 2000-luvun pahimmista myrskyistä. Lämpimän alkutalven vuoksi maa oli sulana, jolloin puita on kaatunut helpommin. Vaikeat sääolosuhteet ovat hidastaneet korjauksia. Kaatuneita puita ei saa poistaa sähkölinjoilta oma-aloitteisesti. Säävarmoihin verkkoihin on investoitava lisää vastaavien häiriöiden vähentämiseksi jatkossa.
Joulupyhien jälkeen alkanut Hannes-myrsky aiheutti runsaimmat sähkökatkot yli vuosikymmeneen. Sähköttömiä asiakkaita oli yhtä aikaa pahimmillaan jopa 187 000. Suurimmat katkomäärät ovat painottuneet läntiseen ja keskiseen Suomeen. Ensimmäisen vuorokauden aikana sähköt oli palautettu 80 %:lle asiakkaista. Vikapaikkoja on paljon ja vaikeat sääolosuhteet ovat hidastaneet korjaamista, joten viimeisten vikojen korjaamisessa kestää useita päiviä. Korjaustöissä on ollut erityistä tarvetta keskittyä työturvallisuuteen vaikeiden olosuhteiden takia.
- Myrsky iski ennen maan routaantumista, ja silloin puut kaatuvat helpommin, kertoo Energiateollisuus ry:n sähköverkkoasiantuntija Ina Lehto. - Vikapaikkoja on paljon ja vauriot ovat laajoja. Kova tuuli vaikeuttaa töitä, joten korjaaminen kestää tavallista pidempään.
Myrsky on aiheuttanut sähkökatkojen ohella paljon metsätuhoja. Lehto muistuttaa, että kaatuneita puita tai oksia ei saa poistaa sähkölinjoilta tai niiden läheisyydestä omin voimin sähköiskuvaaran takia. Myös maassa tai hyvin alhaalla kulkevista sähköjohdoista on tärkeä pysyä riittävän kaukana.
Oman alueen sähkökatkotilannetta voi seurata paikallisen yhtiön sähkökatkokartalta.
- Sähkönjakelun häiriöt korostavat varautumisen merkitystä, Lehto toteaa. – Varautuminen palvelee samalla muitakin poikkeustilanteita kuin myrskyjä tai tykkylumien aiheuttamia katkoja. Tässä me suomalaiset olemmekin Euroopan terävintä kärkeä.
Sähköverkon toimitusvarmuuden parantamiseen tähtäävät verkkoinvestoinnit ovat edenneet hyvin, mutta työ on kesken. Toimitusvarmuusvaatimukseksi on asetettu kuusi tuntia asemakaava-alueilla ja kolmekymmentäkuusi tuntia niiden ulkopuolella. Satoja tuhansia asiakkaita on edelleen toimitusvarmuusvaatimusten ulkopuolella. Investointien ansiosta hyvin suuri osa asiakkaista kuitenkin välttyi sähkökatkolta tai kärsi huomattavasti lyhyemmästä sähkökatkosta kuin ilman tehtyjä investointeja. Toimitusvarmuutta parannetaan jatkuvasti maakaapeloinneilla, leveämmillä johtokaduilla, kasvavalla automaatiolla ja panostamalla henkilöstön ammattitaitoon.
Ilmatieteenlaitoksen mukaan Hannes-myrskyn kaltaisia voimakkaita myrskyjä tulee jatkossakin ja niihin on syytä varautua kehittämällä sähköverkkoja entistä säävarmemmiksi.
Yhteyshenkilöt
Ina Lehtojohtava asiantuntijaEnergiaverkot
Puh:0405705589ina.lehto@energia.fiLinkit
Energiateollisuus ry (ET) on energia-alan elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen etujärjestö. Edustamme yrityksiä, jotka tuottavat, hankkivat, siirtävät ja myyvät sähköä, kaasua, kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä sekä tarjoavat niihin liittyviä palveluja. Tavoitteenamme on, että vuonna 2035 asiakas, yhteiskunta ja ympäristö saavat hiilineutraalista energiasta uutta hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Energiateollisuus ry
Tammikuussa sähköä käytettiin ennätyksellisen paljon17.2.2026 08:46:00 EET | Tiedote
Tammikuussa Suomi käytti sähköä enemmän kuin koskaan aikaisemmin: 9,6 terawattituntia. Kuukauden aikana rikottiin muitakin vanhoja ennätyksiä. Tämä selviää Energiateollisuus ry:n tuoreesta sähkötilastosta.
Energiatilastot 2025: Kaukolämmön päästöt putosivat kolmanneksella, sähkö lähes fossiilitonta ja Euroopan edullisinta21.1.2026 11:00:09 EET | Tiedote
Sähkön ja lämmön vuositilastot osoittavat, että päästöt ovat edelleen vähentyneet ja sähkömarkkinat toimivat hyvin. Sähkön kulutus nousi edellisestä vuodesta, nousun kattoivat tuulivoima ja tuonti. Sähkön ja lämmön yhteistuotannolla on keskeinen rooli yhdentyvien energiamarkkinoiden tasaajana.
Suomalaiset kokevat energiajärjestelmän toimivaksi, vaikutusmahdollisuuksia ja vuoropuhelua kaivataan lisää21.1.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Suomalaiset kokevat energiajärjestelmän toimivaksi, mutta osallisuuden kokemusta ja vaikutusmahdollisuuksia energia-asioihin kaivataan lisää. Tämä selviää Energiateollisuus ry:n E2 Tutkimuksella teettämästä kyselytutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä energia-alan sosiaalisesta kestävyydestä.
Energian vuositilastojen 2025 julkistus ke 21.1. klo 9-10.30 (teams)16.1.2026 12:05:26 EET | Kutsu
Tervetuloa mukaan sähkön ja lämmön vuositilastojen 2025 julkistukseen keskiviikkona 21.1. klo 9-10.30. Tilastot ov:at ennakkotilastoja, viimeiset desimaalit vahvistuvat vasta myöhemmin tämän vuoden kuluessa. Käymme läpi tuotantoluvut, kulutuksen, polttoainejakauman ja päästöt. Lisäksi Jukka Leskelä analysoi alkuvuoden tilannetta, jossa sekä tuotanto- että kulutusennätykset rikkoutuivat useampaankin kertaan. Teollisuuden investoinnit ovat nyt hyvässä vauhdissa, käymme läpi puhtaaseen energiaan perustuvien investointien näkymiä (esim. sähkökattilat, akut, datakeskukset, vety) ja sähköautojen kasvavaa osuutta liikenteessä. Tilaisuudessa on varattu aikaa kysymyksille. Ilmoittautuminen: jukka.relander@energia.fi Voit myös osallistua suoraan tästä linkistä: Liity kokoukseen nyt Linkkiä saa jakaa organisaation sisällä
Sähkön kulutusennätyksen lisäksi myös sähkön tuotantoennätys rikki torstaina9.1.2026 14:14:18 EET | Tiedote
Torstaina 8.1. alkuillasta sähköä tuotettiin suuremmalla teholla kuin koskaan aikaisemmin. Samana päivänä myös sähkön kulutusennätys rikkoutui pariinkin kertaan. Hyvät tuuliolosuhteet, sähkön tuonti ja yhteistuotanto pitävät hintaa maltillisena, vaikka kulutus on edelleen korkealla tasolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme