EräViikingeille taas jatkoaikavoitto, nyt taipui TPS
5.1.2026 21:20:53 EET | Fliiga | Tiedote
EräViikingit otti neljännen perättäisen voittonsa ja toisen perättäisen jatkoajalla, kun TPS taipui kotikaukalossaan Kupittaalla 4-3.
Tänään EräViikingeille oli tarjolla jopa kolme pistettä, sillä se johti toisen erän jälkeen jo 3-0 Juuso Möttösen, Daniel Tenhosen ja Ville Heiskan onnistuttua maalinteossa. Kolmannessa otti kuitenkin pääroolin TPS:n Oskari Viitikka, joka avasi joukkueensa maalitilin, syötti Eetu Lehtosen 2–3-kavennuksen ja laukoi itse pelin tasoihin runsaat neljä minuuttia ennen loppusummeria.
EräViikingit kuitenkin katkaisi jatkoajan heti sen ensimmäisellä minuutilla kuten oli tehnyt myös edellisessä ottelussaan Hawksia vastaan. Silloin maalin tehnyt Elmeri Haveri sai kulmavapaalyönnin liikkeelle Ville Heiskalta ja syötti sektoriin Juuso Möttöselle, jonka matala laukaus ohitti ison ottelun torjuneen Olli Kuisman.
Seitsemäntenä oleva EräViikingit kasvatti eron kahdeksantena vaanivaan TPS:aan nyt viiteen pisteeseen.
Sarja jatkuu perjantaina otteluilla Nurmon Jymy–EräViikingit, Westend Indians–LASB, Nokian KrP–Oilers ja TPS–Hawks.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Eklund ja Paajanen johtivat TPS:n avauspisteille22.9.2026 21:16:17 EEST | Tiedote
Hattutempun taituroinut Veikko Paajanen ja neljä pistettä pinonnut Alex Eklund nousivat päärooliin, kun TPS otti syksyn avauspisteensä kaatamalla kotonaan Hawksin 7-2.
SPV jatkaa lakeuden herrana21.9.2026 21:17:01 EEST | Tiedote
Seinäjoen Peliveljet jatkaa F-liigan miesten sarjaa puhtaalla pelillä, kun se otti jo kolmannen voittonsa kaatamalla paikallisottelussa Jymyn maalein 11-4. Jymylle tappio oli kolmas kolmessa ottelussa.
Liiganousijan lento jatkuu: Vahvistunut OLS taipui jatkoajalla20.9.2026 20:37:28 EEST | Tiedote
F-liigaan noussut O2-Jyväskylä jatkaa komeita esityksiään. Eilen kotonaan Jymyn murskanneet ”Ampparit” hiljensivät tänään isosti vahvistuneen OLS:n kotiavauksen voittamalla Matias Vaajalan jatkoaikamaalilla 4-3.
O2-Jyväskylälle komea avausvoitto – Aatu Knuuti osui neljästi19.9.2026 21:06:14 EEST | Tiedote
Nousija O2-Jyväskylä otti ensimmäisen voittonsa F-liigan miesten sarjassa komeasti, kun Jymy kaatui perinteikkäällä Monitoimitalolla 10-4. Lauantain toisessa erässä Westend Indians otti toisen voittonsa kaatamalla vieraissa EräViikingit 8-2.
Oilers karkasi Hawksilta toisessa erässä18.9.2026 20:57:33 EEST | Tiedote
Oilers nappasi toisen voittonsa F-liigan miesten sarjassa, kun se kaatoi kotonaan Hawksin selvästi 10-4.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme