Vahva ja herkkä romaani vanhenemisesta ja rakkaudesta: Kristiina Wallinin Laituri ilmestyy helmikuussa 2026
3.2.2026 13:10:26 EET | Kustantamo S&S | Tiedote
Kristiina Wallinin romaani Laituri tutkii luopumista, ikääntymistä ja elämänmittaista rakkautta. Taiteilija-runoilijapari Hanna ja Einar ovat eläneet koko aikuisikänsä meren äärellä talossa, josta on tullut osa heitä. Nyt voimat hiipuvat – ja edessä on hetki, jolloin kaikesta rakkaasta on päästettävä irti.

Wallin kirjoittaa runollisella tarkkuudella taiteesta, muistista ja identiteetistä, mutta myös paikan merkityksestä. Meri on paitsi maisema myös tuntemattomuuden metafora, kun taas Hannan ateljee kertoo oman tilan tärkeydestä.
Wallin (s.1971) on runoilija ja kirjailija, jonka teokset ovat keränneet useita palkintoehdokkuuksia. Hän on saanut WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinnon ja kahdesti Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon.
Haastattelussa Kristiina Wallin
Miksi kirjoitit vanhenemisesta ja luopumisesta?
– Oma keski-ikä ja edeltävän sukupolven vanheneminen toivat teeman lähelle. Halusin näyttää vanhojen ihmisten kauneuden ja ristiriitaisuuden. Luopuminen liittyy paitsi ikääntymiseen myös taiteeseen ja identiteettiin – siihen, mitä tapahtuu, kun taiteellisesta työstä tulee liian raskasta tai runot katoavat.
Miksi valitsit asetelman talosta meren rannalla?
– Meri on tuntemattoman metafora. Lisäksi konkreettinen maisema ja uiminen ovat tärkeitä. Aika kerrostuu talossa, ja Hannan ateljee kertoo oman tilan ja taiteen merkityksestä.
Miten pääsit kuvataiteilijan mieleen?
– Kaikilla taiteilla on yhteinen ydin. Hyödynsin kokemustani kirjailijana ja rakkauttani kuvataiteisiin, mutta asetuin erityisesti kuuntelemaan Hannaa ja hänen ajatuksiaan.
Hanna työskentelee yhä, Einar on menettänyt sanat. Mitä halusit tällä kertoa?
– He ovat eri kohdissa luopumista. Einar tarkkailee maailmaa, mutta ei enää muotoile havaintoja runoiksi. Hanna maalaa vielä, mutta tietää luopumisen olevan lähellä. Tämä rakentaa sekä erillisyyttä että yhteyttä.
Laituri kysyy: Mikä lopulta tekee elämästä hyvän? Löysitkö kirjoittaessasi jonkin vastauksen tuohon kysymykseen?
– Rakkaus ja taide. Taide ja rakkaus. Uskallus valita, taiteellinen tinkimättömyys, uskollisuus omille arvoille ja ajattelun rehellisyys, mutta myös lempeys. Uskon, että Hanna ja Einar vastaisivat suunnilleen näin.
Laituri ilmestyy 17. helmikuuta 2026. Minulta saa lisätietoja, kirjailijan yhteystiedot sekä lehdistö-PDF:n.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Susanna SucksdorffTuottaja
Puh:0505746966susanna.sucksdorff@sets.fiKuvat
Linkit
Kustantamo S&S
Kustantamo S&S
Ritarikatu 5
00170 Helsinki
https://kustantamo.sets.fi/
Kustantamo S&S – ystävien kesken S&S – julkaisee laadukasta kauno-, tieto- ja lastenkirjallisuutta. S&S on osa Schildts & Söderströmsiä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustantamo S&S
S&S avaa Kirjakulma-kirjakaupan Kruununhakaan10.9.2026 13:12:58 EEST | Tiedote
S&S avaa 16. syyskuuta kaksikielisen kustantamokirjakaupan Kirjakulman osoitteessa Kirkkokatu 10 Helsingissä. Hyllyiltä löytyy sekä uusia että vanhempia Kustantamo S&S:n ja Schildts & Söderströmsin kirjoja.
"Menestys herättää usein kateutta” – uusi dekkari sijoittuu suomenruotsalaiseen kirjallisuusmaailmaan25.8.2026 14:34:34 EEST | Tiedote
Kuinka vaaralliseksi kilpailu voi äityä pienissä kirjallisuuspiireissä? Anne Hietasen ja Michaela von Kügelgenin uudessa jännitysromaanissa Viimeinen piste murha tapahtuu Helsingin kirjamessujen aikana. Kohteliaan ja hienotunteisen kulttuurikuplan sisältä paljastuu klaustrofobinen maailma, jota hallitsevat kilpailu, kateus ja hyvä veli -verkostot. Teos aloittaa uuden Koski & Fors -rikossarjan ja esittelee uuden Helsinki grey -genren.
KAJ:n Jakob Norrgård debytoi lastenkirjailijana17.8.2026 18:00:53 EEST | Tiedote
Mistä kaikki ideat tulevat? Tietenkin ideatehtaasta! Jakob Norrgårdin Kipinä eli kapuloita ideatehtaan rattaissa (suom. Henriikka Tavi) on 3–6-vuotiaille suunnattu riimitelty kuvakirja ideoista, luovuudesta ja siitä, miten välillä on hyvä mokailla. Kirjan on kuvittanut Lotta Fors ja suomeksi riimitellyt runoilija Henriikka Tavi.
Uusi kuvakirja haastaa pohtimaan, kuka on todellinen ystävä7.8.2026 11:15:00 EEST | Tiedote
Ystävyys on yksi lastenkirjallisuuden ikiaiheista, mutta Petra Heikkilän ja Mirkka Eskosen uudessa kuvakirjassa sitä tarkastellaan tuoreesta kulmasta. Todellinen ystävä on tarina paitsi ystävyydestä, myös leikin ja mielikuvituksen voimasta. Tarinan yksityiskohdat palkitsevat tarkkaavaisen lukijan ja houkuttelevat palaamaan kirjan äärelle yhä uudelleen. Tekijäparin edellinen kuvakirja Huolisyöppö voitti Arvid Lydecken -palkinnon vuonna 2025 ja oli myös Runeberg Junior -ehdokas.
Yksi ensimmäisistä kotimaisista lätkäromansseista vie huipputason jääkiekon maailmaan16.6.2026 11:45:44 EEST | Tiedote
Entinen jääkiekkotoimittaja Marianne Suntio sijoitti esikoisromaaninsa huippukiekon maailmaan. Yhden kesän pelisuunnitelma kuvaa olympiakisoissa loukkaantuneen Ilonan ja NHL-tähti Jonaksen kesää, jonka aikana molemmat joutuvat pohtimaan suhdettaan intohimolajiinsa – ja toisiinsa. Onko rakkaudelle tilaa ammattikiekon kovassa maailmassa? Romaani nostaa esiin myös sen näkymättömän työn, jota etenkin naiskiekkoilijat tekevät pysyäkseen mukana lajissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

