Sibelius-Akatemian Helmi Vesa -kilpailu juhlistaa nuoria pianotaitureita maaliskuussa 2026
25.2.2026 12:47:00 EET | Taideyliopisto | Tiedote
Kilpailu on järjestetty Sibelius-Akatemian pianonsoiton opiskelijoille vuodesta 1986 lähtien.

Lavalle astuvat lähes kaikki Sibelius-Akatemian pianonsoiton opiskelijat nuorisokoulutuksesta maisterivaiheeseen – yhteensä 33 nuorta taituria. Kilpailu käydään yhdessä erässä. Jokainen kilpailija esittää 25–30 minuutin mittaisen ohjelman, joka sisältää vähintään kaksi Domenico Scarlattin sonaattia ja vähintään viiden minuutin verran Franz Lisztin musiikkia. Koko ohjelmisto esitetään ulkoa.
Ainutlaatuinen katsaus tulevaisuuden tähdistöön ja pianonsoiton nykyosaamiseen Suomessa
Helmi Vesa -kilpailun taustalla on pianonsoitonopettaja, professorinrouva Helmi Maria Vesan (1895–1971) testamentillaan perustama muistorahasto, jonka tarkoitus on tukea lahjakkaita pianisteja stipendeillä. Ensimmäinen kilpailu järjestettiin 1980-luvulla, ja palkinnot rahoitetaan edelleen tästä rahastosta.
Kilpailu tarjoaa tuleville ammattilaisille mahdollisuuden intensiiviseen taiteelliseen työskentelyyn ja turvallisen väylän kokeilla kilpailutilanteen paineita. Siinä ei jaetakaan varsinaisia palkintosijoja vaan tuomaristo myöntää stipendejä ansioista ilman paremmuusjärjestystä. Kilpailu on opiskelijoille arvokas tilaisuus valmistaa laaja ohjelma ja saada kansainvälisen tason palautetta. Jo kilpailuun valmistautuminen on taiteellisesti kehittävä prosessi, joka parhaimmillaan vahvistaa nuoren muusikon itseluottamusta ja taiteellista identiteettiä. Helmi Vesa onkin vuosikymmenten aikana toiminut ponnahduslautana monille pianistisukupolville.
Tuomaristossa kansainvälisiä huippunimiä
Vuoden 2026 kilpailun tuomaristossa on neljä kansainvälisesti arvostettua pianistia ja pedagogia, joilla on pitkä kokemus kilpailutoiminnasta ja pianismin korkeimmista ammatillisista yhteisöistä.
- Vanessa Cunha on Brasiliassa syntynyt Oulun ammattikorkeakoulun musiikin ja kulttuurin päätoiminen lehtori. Hänet tunnetaan muun muassa virtuoosisesta ja ilmaisuvoimaisesta soitostaan. Cunha on esiintynyt laajasti Etelä-Amerikassa, Yhdysvalloissa ja Euroopassa ja toimii myös Madetojan pianokilpailun taiteellisena johtajana. Hänellä on City University of New Yorkin tohtorintutkinto ja vahva erityisosaaminen myös latinalaisamerikkalaisesta pianomusiikista.
- Kansainvälisissä kilpailuissa loistanut ja Belgradissa syntynyt Aleksandr Madžar on yksi Euroopan kysytyimmistä pianisteista. Hän on esiintynyt johtavien orkesterien kanssa Berliinin filharmonikoista BBC Philharmoniciin ja toimii professorina sekä Brysselissä että Bernissä. Madžar tunnetaan erityisesti hienostuneesta musiikillisesta älykkyydestään ja laaja-alaisesta ohjelmistostaan.
- Lontoon Guildhall School of Music & Draman Head of Keyboard Studies -tehtävää hoitava Ronan O’Hora on esiintynyt lähes kaikkien Britannian ja Euroopan merkittävien orkestereiden solistina ja levyttänyt laajan, yli 30 levyn diskografian. Hänen muusikkouttaan on kiitetty erityisesti lyyrisyydestä, selkeydestä ja tyylillisestä hienostuneisuudesta.
- Clevelandin kansainvälisen pianokilpailun voittajana ja Van Cliburn -finalistina tunnettu Roberto Plano on esiintynyt lukuisilla maailman merkittävimmillä konserttilavoilla, kuten Lincoln Centerissä, Wigmore Hallissa ja Salle Cortot’ssa. Hänen monipuolinen taiteilijauransa ulottuu orkesterisolistitehtävistä kamarimusiikkiin ja laajaan levytystuotantoon.
Helmi Vesa -pianokilpailu 5.-8.3.2026
Konserttisali, Sibelius-Akatemia, Pohjoinen Rautatiekatu 9, Helsinki
Kilpailutapahtumiin on vapaa pääsy. Tarkempi aikataulu ja kilpailijoiden nimet löytyvät kilpailun kotisivuilta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kilpailun pääsihteeri Terhi Luukkonen
terhi.luukkonen@uniarts.fi
Linkit
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Huipulle pyrkimisen tulee olla lapsen oma valinta – Kattava tutkimus luotaa lahjakkaiden lasten musiikkikoulutusta11.8.2026 11:16:00 EEST | Tiedote
Taideyliopiston tuore tutkimus tarjoaa tähän mennessä kattavimman kansainvälisen kokonaiskuvan siitä, miten musiikillisesti lahjakkaita lapsia koulutetaan ja tuetaan.
Striving for excellence should be the child’s own choice – New global study maps how specialist music programmes support musically gifted children11.8.2026 11:16:00 EEST | Press release
A new study from the University of the Arts Helsinki provides the most comprehensive international picture to date of how musically gifted children are educated and supported.
Taideyliopiston vararehtori Tapio Kujala: Ehdotus maksullisesta tutkintoväylästä uhkaa yhdenvertaisuutta23.6.2026 05:14:00 EEST | Tiedote
Taideyliopisto suhtautuu kriittisesti hallituksen esitysluonnokseen, joka mahdollistaisi korkeakoulututkinnon suorittamisen maksullisesti avoimen korkeakouluopetuksen kautta. Yliopiston mukaan ehdotus voi heikentää koulutuksen yhdenvertaisuutta, läpinäkyvyyttä ja laatua.
Elena Mîndrun albumi on elämänkokemuksen ja uusien näkökulmien rikastama matka jazzstandardeihin22.6.2026 13:52:00 EEST | Tiedote
Palkittu jazzlaulaja, säveltäjä ja tutkija Elena Mîndru julkaisee uuden albuminsa "Second Time Around" 3. heinäkuuta 2026. Albumi on hänen seitsemäs levynsä yhtyeenjohtajana ja samalla niistä ensimmäinen, joka keskittyy kokonaisuudessaan amerikkalaisen jazzin klassiseen standardiohjelmistoon eli niin sanottuun Great American Songbookiin.
Päivi Takala maalaustaiteen professoriksi Kuvataideakatemiaan18.6.2026 16:23:03 EEST | Tiedote
Takala aloittaa toistaiseksi voimassa olevassa tehtävässään 1.8.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme