Nämä työpaikat kiinnostivat suomalaisia eniten vuonna 2025
8.1.2026 05:03:00 EET | Duunitori Oy | Tiedote
Duunitorin data kertoo, mitkä työpaikkailmoitukset keräsivät eniten lukukertoja viime vuonna. Hakijoiden huomion vangitsevat muun muassa suuri määrä työpaikkoja, mahdollisuus kouluttautua uudelle alalle ja kehittää tekoälyosaamista sekä erottuva rekrytointimarkkinointi.

Suomen suosituimman työnhakupalvelun Duunitorin työpaikkailmoitukset keräsivät vuonna 2025 ennätyksellisen yleisön: yli 120 miljoonaa lukukertaa, mikä oli noin 32 prosenttia enemmän kuin edellisvuotena.
”Työnhakijoita on liikkeellä erityisen paljon, sillä työllisyystilanne on vaikea. Samaan aikaan työmarkkinatilanne ei ole yksioikoinen. Nytkin monet työnantajat kilpailevat parhaista osaajista sekä panostavat aiempaa enemmän rekrytointimarkkinointiin ja pitkäjänteiseen työnantajabrändin rakentamiseen, mikä kasvattaa ilmoitusten näkyvyyttä”, kertoo Duunitorin viestintäjohtaja Aino Salonen.
Nämä työpaikkailmoitukset keräsivät eniten lukukertoja
-
Lidl: Myyjiä ja vuoropäälliköitä Lidlin myymälöihin ympäri Suomen
-
PwC Suomi: Eskolle työkavereita
-
Bondata: Bondaa meidän kanssa
-
Aito Talotekniikka: Ajanvaraaja – Aloitus heti / sopimuksen mukaan
-
Skillio: Kouluttaudu ja työllisty Data Engineeriksi (AI Focus)
-
Lassila & Tikanoja: Työntekijöitä siivoukseen, lentokentälle, kiinteistönhoitoon ja sähkö- sekä LVI-asennukseen
-
Suomen Avustajapalvelut: Henkilökohtainen avustaja
-
Suomen Avustajapalvelut: Henkilökohtainen avustaja
Luetuin ilmoitus sai lähes 200 000 lukukertaa, mikä on poikkeuksellisen paljon työpaikkailmoitukselle. Kaikki listan työpaikkailmoitukset keräsivät yli 30 000 lukukertaa.
Kesätyöt on jätetty pois listalta. Katso viime vuoden suosituimmat kesätyöpaikat. Lidl oli ykkönen myös kesätyöilmoituksissa.
Matalan kynnyksen työpaikat houkuttelevat
Luetuimpien ilmoitusten joukossa on erilaisia työpaikkoja monenlaisilta toimialoilta, kuten myynnin ja kaupan alalta, asiantuntijatehtävistä, ravintola-alalta, it-alalta sekä sosiaali- ja hoiva-alalta.
”Usein huomiota keräävät etenkin matalan kynnyksen työpaikat, jotka eivät edellytä tiettyä koulutusta tai pitkää työkokemusta. Lisäksi iso määrä työpaikkoja eri puolilla Suomea kiinnostaa tyypillisesti suurta yleisöä”, Salonen kommentoi.
”Myös tunnettu kuluttajabrändi, kuten Lidl, auttaa luonnollisesti ihmisten tavoittamisessa.”
Erottuva markkinointi pysäyttää osaajat
Listan työnantajia yhdistää panostus rekrytointimarkkinointiin.
Näyttäviä brändikampanjoita edustavat esimerkiksi konsulttiyhtiö PwC:n kampanja Salatut elämät -tähden Esko Koveron kanssa sekä uudella nimellä aloittaneen Bondatan lanseeraus. Bondata syntyi, kun henkilöstöpalvelu Go On ja tutkimusyhtiö Innolink yhdistyivät.
”Nykyään yhä useampi työnantaja ymmärtää erottuvan rekrytointimarkkinoinnin ja työnantajabrändin arvon, kun haluaa houkutella ja sitouttaa parhaat tekijät. Työnantaja kilpailee ihmisten huomiosta muun muassa koukuttavien hittisarjojen, somevideoiden, podcast-jaksojen ja uutisten kanssa. Viihteen ja tiedon tulvan keskellä on vaikeaa vangita huomio – etenkin, jos haluttu osaaja ei etsi aktiivisesti töitä.”
Tekoäly ja uudelle alalle kouluttautuminen kiinnostavat
”Jo monen vuoden ajan luetuimmissa työpaikkailmoituksissa ovat nousseet työpaikat, joissa saa mahdollisuuden kouluttautua nopeasti uuteen ammattiin, usein it-alalle. Taustalla vaikuttavat työelämän murros ja vaikea taloustilanne. Nykytyöelämä edellyttää monelta oman osaamisen päivittämistä ja toisinaan myös alanvaihtoa”, Salonen sanoo.
Hän nostaa uutena trendinä tekoälyosaamisen.
”Viime vuoden osalta kärkeen nousivat Skillion ilmoitukset, jotka mainitsevat tekoälyn otsikossa. Erilaiset tekoälyyn liittyvät työtehtävät ovatkin lisääntyneet, ja tekoälyyn liittyvät taidot ovat nyt kysyttyjä monella alalla. Jos siis miettii, miten kehittää omaa osaamista ja parantaa omaa työmarkkina-asemaa, kannattaa ehdottomasti pohtia tekoälytaitojen kehittämistä. Myös dataosaamiselle on runsaasti kysyntää.”
Duunitorin viime syksyn työnhakututkimuksessa 41 prosenttia osaajista piti tekoälytaitoja joko tärkeinä tai erittäin tärkeinä tulevaisuudessa. Näin vastasivat etenkin tietotyöläiset.
Hakijat haluavat konkreettista tietoa – myös palkasta
Suositut työpaikkailmoitukset kertovat usein konkreettisesti työtehtävän sisällöstä sekä palkasta ja työsuhde-eduista. Esimerkiksi Lidl kertoi vuoden luetuimmassa ilmoituksessa myyjien tuntipalkasta, lisistä ja eduista selvästi.
Myös Duunitorin työnhakututkimuksen mukaan hakijat kaipaavat ennen kaikkea selkeää tietoa ja avoimuutta:
Tärkeimmät tekijät, jotka saavat hakemaan itselle kiinnostavaa työpaikkaa
-
Minulle välittyy selkeä kuva työtehtävistä ja vastuista
-
Näen selkeästi, mikä palkkani tulee olemaan
-
Työnantaja panostaa hyvään johtamiseen/esihenkilötyöhön
-
Työnantajalla on hyvä maine
-
Innostun työpaikan kulttuurista ja ihmisistä
”Työnhakijat ovat lopen kyllästyneitä kliseisiin dynaamisista näköalapaikasta ja kilpailukykyisestä palkasta. He haluavat tietää, mitä työssä tehdään, millaista työpaikalla on ja mitä työstä maksetaan”, Salonen kertoo.
”Edelleen valitettavan harva työnantaja kertoo palkan hakijoille, joten avoimuus on mainio tapa erottua edukseen. Onneksi EU:n palkka-avoimuusdirektiivi tulee lisäämään rekrytoinnin palkka-avoimuutta.”
Palkka-avoimuusdirektiivi on pantava kansallisesti täytäntöön viimeistään tämän vuoden kesäkuussa. Se edellyttää, että työnantaja kertoo hakijalle palkasta tai palkkahaarukasta ilman siitä kysymistä.
”Palkan avaaminen käy helposti työpaikkailmoituksessa, mikä auttaa löytämään sopivimmat osaajat. Duunitorin datasta näemme, että palkkatiedon sisältävät työpaikkailmoitukset saavat keskimäärin enemmän lukukertoja.”
Kaipaatko lisätietoa?
Haluatko tietää lisää työmarkkinoista tai tarvitsetko asiantuntijan haastatteluun? Ole yhteydessä!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aino SalonenViestintäjohtajaDuunitori Oy
Puh:+35850 4144 245aino@duunitori.fiduunitori.fiKuvat
Duunitori on Suomen suurin työnhakupalvelu. Duunitorilla vierailtiin vuonna 2025 lähes 70 miljoonaa kertaa. Vuonna 2009 perustettu yritys kokoaa avoimet työpaikkailmoitukset ja ohjaa ne alustansa lisäksi sadoille ylläpitämilleen sosiaalisen median sivuille. Duunitorin sosiaalisen median kanavia seuraa Suomessa lähes miljoona ihmistä. Duunitorin työelämämedia julkaisee uutisia, vinkkejä ja tarinoita työnhausta, rekrytoinnista ja työelämästä. Työnantajille Duunitori tarjoaa rekrytointimarkkinoinnin ja työnantajakuvan kehittämisen palveluita. Vuonna 2019 Duunitori laajeni Ruotsiin ja perusti Jobbland-työnhakupalvelun. Vuonna 2023 Duunitori rantautui Norjaan ja osti paikallisen Jobbsafari-työnhakupalvelun. Vuonna 2024 Duunitori jatkoi kasvuaan Ruotsissa ostamalla Keeparo-työnantajabränditoimiston, Allalöner-palkkatietopalvelun ja Jobbsafari-työnhakupalvelun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Duunitori Oy
Näkyykö jo merkkejä paremmasta? Avoimien työpaikkojen määrä selvässä nousussa10.6.2026 05:03:00 EEST | Tiedote
Toukokuussa Duunitorilla julkaistiin selvästi enemmän työpaikkailmoituksia kuin vuosi sitten. Erityisesti teollisuuden, it-alan ja rakennusalan näkymät ovat parantuneet koko vuoden aikana. Edelleen myös työnhakijoita on liikkeellä ennätyksellisen paljon.
Nämä 20 kesätyöpaikkaa kiinnostivat hakijoita eniten – suosituimmalla yli 200 000 lukukertaa3.6.2026 05:00:00 EEST | Tiedote
Kesätyönhakijoita houkuttelevat etenkin tunnetut brändit ja suuret työllistäjät, kuten Lidl ja Viking Line. Katso lista eniten huomiota keränneistä kesätyöilmoituksista ja lue kesätyötilanteesta. Vielä ehtii napata viime hetken kesätyön.
Nämä ovat Suomen houkuttelevimmat työnantajat – katso lista21.5.2026 05:03:00 EEST | Tiedote
Taloustutkimuksen tuore tutkimus työnantajien maineesta paljastaa, mitkä työnantajat houkuttelevat suomalaisia. Duunitorin rekrytointitutkimuksen mukaan vaikeinta on tavoittaa kokeneet osaajat ja työnantajabrändi on harvoin hyvällä tolalla. Asiantuntija kertoo, mikä yhdistää vetovoimaisia työnantajabrändejä ja mihin virheisiin moni työnantaja sortuu.
Suomalainen Duunitori kasvaa Ruotsissa – jo kolmannes liikevaihdosta länsinaapurista19.5.2026 11:03:34 EEST | Tiedote
Suomalaisyhtiö Duunitori kasvoi ensin kahden kaveruksen startupista kotimaan markkinajohtajaksi ja sitten merkittäväksi peluriksi Ruotsissa. Nyt yritysostoja tehnyt yhtiö valtaa Ruotsin markkinaa yhden brändin alla ja tekoälyn vauhdittamana.
Nämä työnantajat kiinnostavat kesätyönhakijoita eniten – katso lista12.5.2026 05:03:00 EEST | Tiedote
Duunitorin kysely kertoo, mitkä ovat kiinnostavimmat kesätyönantajat kesätyönhakijoiden mielestä. Lue myös, miltä ensi kesän kesätyötilanne näyttää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

