Ulkomaalaislaki muuttuu pysyvän oleskeluluvan osalta 8.1.2026
8.1.2026 12:00:28 EET | Maahanmuuttovirasto | Tiedote
Pysyvän oleskeluluvan saamisen edellytyksiä tiukennetaan 8.1.2026. Lakiin lisätään uudet kotoutumisedellytykset pysyvän oleskeluluvan hakijoille.
Lakimuutos koskettaa kaikkia 8.1.2026 tai sen jälkeen jätettyjä pysyvän oleskeluluvan hakemuksia. Lisäksi uudistuksessa on muutettu pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskeluluvan edellytyksiä.
– Lakimuutoksessa tulee uusia edellytyksiä pysyvälle oleskeluluvalle, jotka pitää täyttää nykyisten edellytysten lisäksi. Pysyvän luvan saaminen edellyttää yhä, että hakija täyttää myös hänelle aiemmin myönnetyn jatkuvan oleskeluluvan edellytykset, pysyvien oleskelulupien prosessinomistaja Anna-Lena Lindberg kertoo.
Jatkuvalla oleskeluluvalla tarkoitetaan lupaa, joka myönnetään pidempiaikaista Suomeen muuttamista varten.
Asumisaikaedellytys pitenee kuuteen vuoteen
Asumisaikaedellytys on jatkossa lähtökohtaisesti kuusi vuotta, kun aiemmin se on ollut neljä. Asumisaika lasketaan yleisesti ottaen siitä päivästä, kun asiakas on saapunut maahan jatkuvalla oleskeluluvalla. Edellytys voi olla kuitenkin lyhyempi tietyissä tapauksissa.
– Pysyvän oleskeluluvan saaminen on mahdollista neljän vuoden asumisajalla, jos hakijalla on esimerkiksi 40 000 euron vuositulot. Asumisaikaedellytystä ei ole jatkossa ollenkaan, jos asiakas hakee pysyvää oleskelulupaa sillä perusteella, että hän on suorittanut Suomessa ylemmän korkeakoulu-, jatko- tai alemman yliopistotutkinnon, Lindberg kertoo.
Uusina kotoutumisedellytyksinä riittävä kielitaito ja kahden vuoden työhistoria
Pysyvää oleskelulupaa varten asiakkaan tulee jatkossa lähtökohtaisesti osoittaa, että hänellä on riittävä suomen tai ruotsin kielen taito. Aiemmin kielitaito ei ole ollut luvan edellytys.
Lisäksi jatkossa asiakkaan on pääsääntöisesti täytynyt työskennellä tai harjoittaa elinkeinoa kahden vuoden ajan ennen hakemuksen jättämistä. Työhistoriaedellytyksen pituus riippuu siitä, millä perusteella asiakas aikoo hakea pysyvää lupaa. Aiemmin asiakkaalta ei ole edellytetty työhistoriaa.
– Tänä aikana asiakas saa turvautua korkeintaan kolmen kuukauden ajan työttömyysetuuteen tai toimeentulotulotukeen. Asiakas ei myöskään voi olla kuin korkeintaan kolme kuukautta poissa töistä tuona aikana, Lindberg kertoo.
Työhistoriaedellytyksen voi täyttää esimerkiksi ansiotyöllä ja yritystoiminnalla. Työnteon on pitänyt olla päätoimista ja jatkuvaa.
Lisätietoa medialle
- Sisäministeriön tiedote 22.12.2025: Pysyvän oleskeluluvan ehdot kiristyvät - Sisäministeriö
- Verkkosivu: Pysyvä oleskelulupa | Maahanmuuttovirasto
- Verkkosivu: P-EU-oleskelulupa | Maahanmuuttovirasto
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
pysyvien oleskelulupien prosessinomistaja Anna-Lena Lindberg, s-posti: etunimi.sukunimi@migri.fi, puh. 0295 433 041
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Maahanmuuttovirasto on maahanmuutto-, turvapaikka-, pakolaisuus- ja kansalaisuusasioissa päätöksenteko-organisaatio ja ylläpitää vastaanottojärjestelmää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maahanmuuttovirasto
Maahanmuuttovirasto arvioi uudelleen Iranin turvallisuustilannetta – turvapaikkahakemusten päätöksenteko keskeytetään osittain5.2.2026 11:00:09 EET | Tiedote
Iranin turvallisuustilanne on muuttunut suurten mielenosoitusten ja turvallisuusjoukkojen väkivallankäytön myötä, minkä vuoksi päätösten tekeminen iranilaisten turvapaikkahakemuksiin keskeytetään osittain.
Maahanmuuton tilastot 2025: Maahanmuutto Suomeen laskussa30.1.2026 10:00:27 EET | Tiedote
Monien maahanmuuton eri lupatyyppien hakemusmäärät ovat laskussa. Niin työntekijöiden, opiskelijoiden kuin kansainvälisen suojelunkin hakemusten määrät ovat vähentyneet. Perheenjäsenten osalta hakemusmäärissä on ollut puolestaan pientä kasvua.
Asiakaskysynnän kasvu ja henkilöstöresurssien väheneminen vaikuttavat Maahanmuuttoviraston asiakaspalveluun23.1.2026 11:24:29 EET | Tiedote
Valtiotalouden säästöt osuvat monin tavoin Maahanmuuttoviraston toimintaan. Viraston tulee suhteuttaa toimintaansa pieneneviin resursseihin. Henkilöstön määrän pieneneminen johtaa osaltaan palveluiden heikentymiseen.
Kansalaisuuslaki muuttuu 17.12.202517.12.2025 11:00:21 EET | Tiedote
Suomen kansalaisuuden saamisen edellytyksiä tiukennetaan. 17.12.2025 voimaantulevat lakimuutokset vaikuttavat toimeentuloa ja nuhteettomuutta koskeviin edellytyksiin sekä kansalaisuuden menettämiseen. Lakimuutos koskettaa kaikkia 17.12.2025 tai sen jälkeen jätettyjä kansalaisuushakemuksia.
Tilapäistä suojelua ei jatkossa enää myönnetä Suomessa, jos hakijalla on tilapäisen suojelun oleskelulupa toisessa EU-maassa8.12.2025 11:00:20 EET | Tiedote
Maahanmuuttovirasto on muuttanut päätöskäytäntöään Euroopan unionin tuomioistuimen ja Euroopan unionin neuvoston uusien päätösten mukaiseksi, eikä enää lähtökohtaisesti myönnä tilapäistä suojelua niille, joilla on jo tilapäisen suojelun oleskelulupa toisessa EU-maassa. Neuvosto toi esille heinäkuussa 2025 päätöksessään periaatteen siitä, että henkilö voi saada tilapäiseen suojeluun liittyviä oikeuksia vain yhdessä jäsenvaltiossa kerrallaan. Tämän periaatteen noudattaminen varmistaa ja välttää päällekkäiset rekisteröinnit. Neuvoston päätöksen jälkeen virasto aloitti uuden linjauksen valmistelun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme