Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry

EVA: EU:n yhteisvelka kääntyi vastatuuleen, vaikka EU-myönteisyys pysyy vahvana

10.1.2026 06:01:00 EET | Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry | Tiedote

Jaa

Suomalaiset suhtautuvat selvän myönteisesti EU-jäsenyyteen ja euroon, mutta aiempaa harvempi on valmis hyväksymään EU:n rahoituksen kasvattamista tai EU:n yhteisvelkaa, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.

EU-jäsenyyteen suhtautuu myönteisesti 61 prosenttia suomalaisista, neutraalisti 22 prosenttia ja kielteisesti 16 prosenttia. EU-myönteisyys on säilynyt viime vuosien korkealla tasolla, eikä EU-kielteisyys ole kääntynyt kasvuun.

Suomalaisten valmius määritellä itsensä identiteetiltään eurooppalaiseksi on kuitenkin melko rajalliinen. Vajaa puolet (48 %) ilmoittaa tuntevansa itsensä paitsi suomalaiseksi myös eurooppalaiseksi, kun taas 33 prosenttia ei tunne itseään eurooppalaiseksi ja 19 prosenttia ei ota kantaa.

Myös euro nauttii laajaa kannatusta: 56 prosenttia suhtautuu euroon myönteisesti, 21 prosenttia neutraalisti ja 21 prosenttia kielteisesti.

EU:n rahoituksen lisääminen jakaa suomalaisia. Vajaa kolmasosa (31 %) katsoo, että EU:n rahoitusta on lisättävä, jos halutaan Euroopalle vahva asema maailmassa, mutta 30 prosenttia on eri mieltä. Huomattavan suuri osuus (38 %) ei osaa ottaa asiaan kantaa.

Sen sijaan EU:n yhteisvelka herättää selkeämpää vastustusta. 44 prosenttia katsoo, että Suomen pitää asettua vastustamaan hanketta, jos EU aikoo ottaa lisää yhteisvelkaa. Vain 21 prosenttia suhtautuu yhteisvelan ottamiseen sallivasti, ja 36 prosenttia ei ota kantaa.

Yhteisvelan vastustamista vaativat selkeimmin perussuomalaisten (79 %), kristillisdemokraattien (67 %) ja keskustan (59 %) äänestäjät, mutta myös puolet (50 %) kokoomuksen kannattajista.

”Suomalaisille EU ja euro ovat yhä tärkeitä, mutta yhteisvelassa näkyy kasvava varovaisuus. EU:n rooli tunnustetaan, mutta velkavastuun laajentamiseen suhtaudutaan epäluuloisesti – ja samalla EU:n lisärahoituksen tarpeesta ollaan aiempaa epävarmempia”, toteaa analyysin kirjoittanut EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.

Näin kysely tehtiin

Tulokset perustuvat 2 038 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 7.10.-20.10.2025. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä (pl. Ahvenanmaa). Aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa, josta tutkimusotos on muodostettu ositetulla satunnaisotannalla. Aineisto on painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen analyysin ja tulosgrafiikan on tehnyt Pentti Kiljunen (Yhdyskuntatutkimus Oy).

Aiheesta kertovan artikkelin saa julkaista saman aamun lehdessä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä. EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry

EVA: Useimpien mielestä maamme menee väärään suuntaan – suomalaisuutta arvostetaan silti edelleen20.1.2026 06:01:00 EET | Tiedote

Suomen tulevaisuuteen liittyvä pessimismi kasvaa ja selvän enemmistön mielestä maamme suunta on väärä, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta. Huolta aiheuttavat tällä hetkellä etenkin työttömäksi joutumisen vaara, terveydenhuollon palveluiden kustantaminen ja julkisen talouden ongelmat. Talouden ongelmat eivät ole kuitenkaan horjuttaneet kokemusta suomalaisuudesta onnena ja etuoikeutena.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye