VR FleetCare kehitti siirtotelit – uusi ratkaisu helpottaa raidekaluston siirtoa Ruotsista Suomeen kunnossapitoa varten
9.1.2026 11:35:13 EET | VR-Yhtymä Oyj | Tiedote
Ensimmäinen SJ:n X40-sähköjuna saapui raiteita pitkin Ruotsista Haaparannan ja Tornion kautta Ouluun 9.1.2026 VR FleetCaren kehittämien siirtotelien avulla. Ratkaisu mahdollistaa jatkossa ulkomaisen raidekaluston siirtämisen kiskoja pitkin Ruotsin kautta aina Suomeen saakka VR FleetCaren toimipisteisiin kunnossapitoa, modernisointia tai huoltoa varten. Innovaatio tukee kestävää kehitystä ja tekee kalustosiirroista tehokkaampia

Kyseessä on merkittävä askel Suomen rautateiden historiassa. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan matkustajajuna siirtyy nyt raiteita pitkin Suomen puolelle, vaikkakin ilman matkustajia. Ratkaisu vie kohti kestävämpää ja tehokkaampaa logistiikkaa. Aiemmin raidekaluston siirtokuljetukset on hoidettu maanteitse Suomen puolella eri raideleveyksien vuoksi.
"Kaluston sujuva kuljettaminen muista Pohjoismaista Suomeen vahvistaa asemaamme kunnossapidon toimialalla. Tarjoamme asiakkaillemme innovatiivisia ja kestäviä ratkaisuja, jotka tukevat myös heidän kilpailukykyään yhdistäen huippuosaamisen ja innovatiivisen teknologian vastuullisiksi palveluiksi. Siirtoteliprojekti osoittaa, että hallitsemme vaativat tekniset toteutukset ja kehitämme uusia konsepteja, jotka vievät raideliikenteen kehitystä eteenpäin", sanoo VR FleetCaren myynnistä ja projekteista vastaava johtaja Peter Guldbrand.
Innovatiivinen ratkaisu kunnossapidon kalustosiirtoihin
VR FleetCare ja ruotsalainen rautatieoperaattori SJ AB toteuttavat laajaa X40-junien modernisointiprojektia, jossa 27 kaksikerroksista sähköjunaa kunnostetaan VR FleetCaren Oulun projektikeskuksessa. Modernisointi pidentää junien elinkaarta 15–20 vuodella ja parantaa matkustusmukavuutta. Viimeiset uudistetut junat palaavat liikenteeseen alkuvuodesta 2028.
"Suomen ja Ruotsin raideleveyseron vuoksi kehitimme uudenlaiset siirtotelit, jotka on suunniteltu nimenomaan ulkomaisen raidekaluston siirtämiseen huoltoa ja modernisointia varten Suomessa. Siirtotelien avulla SJ:n modernisoitavat junat voidaan siirtää Torniossa Suomen raideleveyden mukaisille erikoisteleille ja kuljettaa kiskoja pitkin koko matkan Ouluun saakka. Innovaatio vähentää kuljetusten ympäristökuormaa ja tukee kestävyyssirtymää raideliikenteessä", Guldbrand kertoo.
"Pieni ympäristöjalanjälki on tärkeä osa kaikkea SJ:n toimintaa, mukaan lukien kaluston kunnostaminen. Olemme erittäin tyytyväisiä tähän ratkaisuun, joka poistaa tarpeen erillisille ylisuurille rekkakuljetuksille Suomen puolella. Lisäksi junayksikköä ei enää tarvitse purkaa ja koota uudelleen varikoiden ulkopuolella, mikä vähentää jatkossa liitosongelmien riskiä", sanoo Jakob Wingren, SJ:n X40-kaluston johtaja.
VR FleetCare on investoinut lähes 10 miljoonaa euroa Oulun projektikeskuksen kehittämiseen – uusi maalaamo ja parannetut tilat luovat erinomaiset puitteet erilaisille kaluston modernisointiprojekteille. Ratkaisu tekee jatkossa ulkomaisen raidekaluston siirroista Suomeen sujuvampia, tehokkaampia ja vähäpäästöisempiä.
Yhteyshenkilöt
VR Mediadesk
Viestintäyksikkömme palvelee mediaa puh. 029 434 7123 ja viestinta@vr.fi. Olemme tavoitettavissa ma-pe 8-16. Arki-iltaisin klo 16 jälkeen, arkipyhinä ja viikonloppuisin palvelemme mediaa puhelimitse akuuteissa häiriötilanteissa.
Kuvat
Me VR:llä vauhditamme tulevaisuuden vastuullista liikennettä. Olemme Suomen valtion omistama matkustuksen, logistiikan ja kunnossapidon palveluyritys, joka kasvattaa vähäpäästöisen raide- ja kaupunkiliikenteen suosiota. Huolehdimme arjen sujuvista matkoista Suomessa ja Ruotsissa sekä toimimme teollisuuden tukijalkana kotimaan logistiikassa. Vuonna 2024 kyydissämme tehtiin 15,3 miljoonaa kaukoliikenteen matkaa Suomessa ja kuljetimme rautateitse 23,2 miljoonaa tonnia tavaraa. Liikevaihtomme oli 1 294,7 miljoonaa euroa ja työllistimme yli 8 400 rautaista ammattilaista. Lisätietoja: https://www.vrgroup.fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VR-Yhtymä Oyj
Työmatkavuoroja Helsinki–Hanko-välille elokuussa – Lipunmyynti alkaa 30.6.30.6.2026 09:58:10 EEST | Tiedote
Hangon ja Helsingin välille tulee uusia työmatkaliikenteeseen sopivia junavuoroja 9.8. alkaen. Tavoitteena on tarjota entistä paremmat mahdollisuudet pendelöintiin sekä kehittää Etelä-Suomen taajamajunaliikenteen palvelutasoa. VR aloittaa lipunmyynnin 30.6.
Snart erbjuds möjligheten att åka tåg mellan Finland och Sverige – tågtrafiken mellan Uleåborg, Torneå och Haparanda startar redan i augusti25.6.2026 10:01:11 EEST | Pressmeddelande
VR och Transport- och kommunikationsverket Traficom har undertecknat ett avtal om upphandlad passagerartågtrafik mellan Uleåborg, Torneå och Haparanda. Den dagliga trafiken inleds måndagen den 10 augusti 2026, och 28 tågturer trafikeras varje vecka.
Suomesta pääsee pian junalla Ruotsiin – junaliikenne Oulun, Tornion ja Haaparannan välillä käynnistyy elokuussa25.6.2026 10:01:11 EEST | Tiedote
VR ja Liikenne- ja viestintävirasto Traficom ovat allekirjoittaneet ostoliikennesopimuksen Oulun, Tornion ja Haaparannan välisestä matkustajajunaliikenteestä. Päivittäinen liikennöinti käynnistyy maanantaina 10.8.2026 ja viikoittain ajetaan 28 vuoroa.
Sweden will soon be reachable from Finland by train – passenger train traffic between Oulu, Tornio and Haaparanta will start in August25.6.2026 10:01:11 EEST | Press release
VR and the Finnish Transport and Communications Agency Traficom have signed a tendered traffic agreement for passenger train services between Oulu, Tornio and Haaparanta. Daily operations will start on Monday, 10 August 2026 and 28 services will be operated weekly.
Juhannus avaa kesän lomamatkustuskauden – junissa on vielä hyvin tilaa15.6.2026 13:33:43 EEST | Tiedote
Juhannuksen menoliikenne on vilkkaimmillaan junissa torstaina. Odotamme VR:n kyytiin koko kesälle kasvavia matkustajamääriä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
