Kesätyöhaku Helsingin tuhansiin tehtäviin on käynnistynyt – Haku nuorten tehtäviin aukeaa helmikuun lopussa
12.1.2026 13:00:00 EET | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote
Helsingin kaupungin kesätyöhaku on käynnistynyt. Suomen suurin työnantaja tarjoaa tänäkin vuonna noin 3 500 kesä- ja kausityöpaikkaa sekä vuosilomansijaisuutta kaupungin eri toimialoilla ja liikelaitoksissa. Eniten avoimia paikkoja on haussa tammi–helmikuussa. Uusia tehtäviä avautuu viikoittain.

Helsingin kaupunki tarjoaa tänäkin vuonna noin 3 500 kesä- ja kausityöpaikkaa sekä sijaisuutta kaupungin eri toimialoilla. Moniin tehtäviin ei tarvita aiempaa työkokemusta – soveltuvat opinnot ja halu oppia ovat tärkeämpiä.
Kesätyöntekijöitä palkataan muun muassa hoitoalalle, suunnittelijaharjoittelijoiksi, keittiötöihin, erilaisiin toimisto- ja asiakaspalvelutehtäviin sekä lasten ja nuorten harrastus- ja leiritoiminnan ohjaustehtäviin. Lisäksi esimerkiksi Stara etsii puutarhureita ja puistotyöntekijöitä kausitöihin huhtikuun ja lokakuun väliselle ajalle. Alan opiskelijoita ja ammattilaisia haetaan erityisesti sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan palvelukseen sekä kaupunkiympäristön toimialalle.
Haku kesätöihin on nyt auki, ja uusia tehtäviä avautuu viikoittain.
Töitä tarjolla myös alaikäisille
Kaupungin tarjoamista kesätöistä noin tuhat on kohdennettu nuorille.
– Haluamme varmistaa, että nuorilla, joilla ei vielä ole työkokemusta tai jotka tarvitsevat tukea työnhakuun, on mahdollisuuksia päästä kiinni työelämään. Ensimmäinen kesä- tai kausityö voi olla tärkeä askel kohti omia opinto- ja urapolkuja, Helsingin kaupungin henkilöstöjohtaja Petri Lumijärvi kertoo.
Alle 18-vuotiaille suunnattuja kesätöitä kaupungilla on tarjolla yli 700. Lisäksi Siisti kesä! -hankkeen kesätöitä on tarjolla 16–20-vuotiaille miltei 300. Näiden tehtävien hakuaika alkaa 23. helmikuuta ja päättyy 9. maaliskuuta kello 16.
Nuorten kesätöitä voivat hakea kaikki nuoret, jotka ovat ennen kesätyön alkua alle 18-vuotiaita ja suorittaneet peruskoulun. Helsingin kaupunki tarjoaa kesätöitä myös nuorille, joilla on tuen tarpeita työllistymisessä.
Siisti kesä! -hankkeeseen palkataan myös nuoria, joilla ei vielä ole työkokemusta. Hankkeen työntekijät pitävät puistot, aukiot, kadunvarret sekä liikunta- ja uimapaikat puhtaina.
Siisti kesä! -hankkeen tehtävissä voi kasvattaa myös esihenkilötaitoja ja saada kesätyön tiiminvetäjänä. Tiiminvetäjäksi voi hakea täytettyään 18 vuotta. Työssä ohjataan nuorempia kesätyöntekijöitä tehtävissään, ja tehtäviin eduksi luetaan ajokortti sekä mahdollisuus kuljettaa tiimiä eri kohteisiin.
Kaupungin kesätyöt ovat suosittuja
Helsingin kaupungin tarjoamat kesätyöpaikat ovat suosittuja, ja tänäkin vuonna odotetaan runsasta hakijamäärää.
Aiempina vuosina suosituimpia ovat olleet kesätyöt varhaiskasvatuksessa, kirjastoissa ja maauimaloissa sekä ympäristötyöntekijän, rakennusharjoittelijan, puhtaanapitotyöntekijän ja avustavan nuoriso-ohjaajan tehtävät. Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialalle haetaan vuosittain sadoittain kesäsijaisia erityisesti lähihoitajan, sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan tehtäviin.
– Keräämme vuosittain palautetta kesätyöntekijöiltä, jotta voimme kehittää kesätyökokemusta aina paremmaksi. Viime vuonna vastaajat olivat erityisen tyytyväisiä työpaikan hyvään ilmapiiriin ja tasavertaiseen kohteluun muiden kanssa. Kesätyöntekijät kokivat, että heidät otettiin osaksi työyhteisöä ja että apua sai aina tarvittaessa. Olemme erityisen iloisia, että jopa 94 prosenttia kesätyöntekijöistä suosittelisi kesätyöpaikkaansa kaverille, Petri Lumijärvi kiittää.
Helsingin tarjoamia kesätöitä voi hakea kaupungin rekrytointijärjestelmän kautta osoitteessa helsinkirekry.fi. Hakuaika näkyy kunkin tehtävän kohdalla erikseen. Uusia paikkoja tulee hakuun lähes viikoittain, joten sivustoa kannattaa seurata säännöllisesti. Itselleen voi luoda myös hakuvahdin, joka ilmoittaa uusista sopivista osumista.
Tämä tiedote julkaistaan hel.fi-sivustolla myös ruotsiksi ja englanniksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katja SorvaliJohtava asiantuntijaHelsingin kaupunginkanslia, henkilöstöosasto
Puh:040 334 0368katja.sorvali@hel.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingfors välfärdsplan fokuserar på vardagsmotion och att minska skillnaderna i välfärd23.4.2026 13:25:18 EEST | Pressmeddelande
I Helsingfors ska var och en, oberoende av bakgrund och utgångspunkt, kunna leva ett gott liv och förverkliga sina drömmar. Främjandet av hälsa och välfärd har en central roll i att säkra Helsingforsbornas välfärd som helhet. Helsingfors välfärdsplan, som stadsfullmäktige godkände den 22 april, fastställer målen för främjandet av Helsingforsbornas välfärd och hälsa under fullmäktigeperioden 2026–2029.
Helsingin hyvinvointisuunnitelmassa keskitytään hyvinvointierojen kaventamiseen ja arkiliikkumiseen23.4.2026 13:25:18 EEST | Tiedote
Helsingissä jokaisen tulee voida taustastaan ja lähtökohdistaan riippumatta rakentaa hyvää elämää ja tavoitella unelmiaan. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisellä on keskeinen merkitys helsinkiläisten kokonaishyvinvoinnin varmistamisessa. Kaupunginvaltuustossa 22. huhtikuuta hyväksytty Helsingin hyvinvointisuunnitelma määrittelee tavoitteet helsinkiläisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle valtuustokaudelle 2026–2029.
City of Helsinki Welfare Plan to focus on everyday mobility and narrowing welfare gaps23.4.2026 13:25:18 EEST | Press release
In Helsinki, everyone – regardless of their background or starting point – should be able to live a good life and pursue their dreams. Promoting health and welfare plays a central role in ensuring the overall welfare of our residents. The City of Helsinki Welfare Plan, approved by the City Council on 22 April, defines the objectives for promoting the welfare and health of the residents of Helsinki for the 2026–2029 council period of office.
Pyöräliikenteen yhteydet länteen paranevat - valtuusto hyväksyi Kuusisaarenbaanan hankesuunnitelman22.4.2026 23:18:43 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi 22. huhtikuuta kokouksessaan Kuusisaarenbaanan hankesuunnitelman sekä kaupungin hyvinvointi-, neuvola- ja alueellisen opiskeluhuollon suunnitelmat vuosille 2026–2029.
Kaikki kiertää Kanneltalossa -kiertotaloustapahtuma 19. toukokuuta21.4.2026 11:24:18 EEST | Tiedote
Kaikki kiertää -kiertotaloustapahtuma tarjoaa tänäkin keväänä vinkkejä arjen kestävistä valinnoista. Tänä vuonna tapahtuman pääteemoja ovat pukeutuminen ja taide.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme