Jätkäsaaren Bunkkerin purku jatkuu
9.1.2026 16:14:26 EET | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Helsingin kaupunki jatkaa Jätkäsaaren Bunkkerin (Länsisatamankuja 1) purku-urakkaa lyhyen tauon jälkeen maanantaina 12. tammikuuta. Purkutyön arvioidaan valmistuvan elokuussa 2026.

Bunkkerin (Länsisatamankuja 1) maanpäälliset kerrokset on purettu, ja jäljellä on kellarikerroksien purku. Ensin käynnistetään maaperän tukeminen paaluilla ja ponttiseinillä, jotta työmaa ympäristöineen pysyy turvallisena.
Purkutyöstä ja maaperän tuennasta aiheutuu melua
Maaperän tuennasta ja purkutyöstä syntyy väistämättä melua, mutta äänen voimakkuus vaihtelee työvaiheiden mukaan. Maaperän tuennan äänekkäimpiä vaiheita ovat ponttien lyönti, porapaalutus ja kallioankkureiden poraus. Meluisin purkutyö on pylväiden piikkaaminen.
Kellarikerroksia ympäröivä maaseinämä toimii luonnollisena ääniesteenä, joten purkamisesta kantautuva ääni voi vaimentua edellisiin työvaiheisiin verrattuna.
Työmaan haittoja pyritään vähentämään
Piikkaustyötä ei tehdä iltapäivisin kello 15–17. Tauko ajoittuu vieressä sijaitsevan päiväkodin ulkoiluaikaan. Tuona aikana työmaalla tehdään muita töitä.
Pölynhallintaa jatketaan tehokkaasti kastelemalla purettavaa materiaalia ja siirrettäviä purkuosia, jotta pöly ei pääse leviämään ympäristöön.
Ensi viikolla käynnistyvän purkuvaiheen toteuttaa Uudenmaan Infrapalvelut Oy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Purkuhanke:
Mika Tulonen, 11. tammikuuta asti
rakennuttajapäällikkö, projektipäällikkö
Rapp Oy
044 7799 297, mika.tulonen@rapp.fi
Purkuhanke:
Jarmo Metsälä, 12. tammikuuta alkaen
projektipäällikkö
Helsingin kaupunki
kaupunkiympäristön toimiala / tilat
040 171 9364
jarmo.metsala@hel.fi
Työmaan järjestelyt:
Henna Pasi
vastaava työnjohtaja
Uudenmaan Infrapalvelut Oy
henna.pasi@uip.fi
040 557 3724
Kuvat

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Designmuseon edusta Korkeavuorenkadulla uudistetaan viihtyisäksi alueeksi24.7.2026 10:50:15 EEST | Tiedote
Kaartinkaupungissa sijaitseva Koulupuistikon aukio peruskorjataan syksyn aikana ympärivuotiseksi viihtyisäksi alueeksi. Samalla Designmuseon edusta Korkeavuorenkadulla ja Merimiehenkadulla rauhoitetaan aiempaa kävelijäystävällisemmäksi, ja katujen kunnallistekniikkaa uusitaan.
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 3.7.20263.7.2026 10:54:44 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui Perjantaina 3.7.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 20.8.2026.
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 25.6.202625.6.2026 18:12:03 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 25.6.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on perjantaina 3.7.2026.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 24.6.202624.6.2026 18:21:46 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 24.6.2026 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 13.8.2026
Ny ägare till byggnaderna på Klippan – nya upplevelsebaserade tjänster planeras18.6.2026 14:19:02 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad har sålt restaurangbyggnaden på ön Klippan till Ön Klippan Ab. Den nya ägaren utreder bland annat möjligheten att starta spa-verksamhet på ön.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme