UKK-instituutti

Uusi indeksi suomalaisten fyysisestä toimintakyvystä

Jaa

UKK-instituutin kehittämä indeksi kuvaa suomalaisten aikuisten fyysistä toimintakykyä mitattujen tietojen perusteella. Se yhdistää kymmenen osatekijää kehon koostumuksesta, fyysisestä kunnosta sekä liikkumisesta ja paikallaanolosta koko vuorokauden ajalta. Uusi indeksi pohjautuu UKK-instituutin KunnonKartta-väestötutkimukseen ja mahdollistaa toimintakyvyn muutosten seurannan ajan myötä.

UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari lasitetulla kävelysillalla.
– Uusi indeksi tuottaa ensimmäistä kertaa väestötutkimuksessa mitattua tietoa aikuisten fyysisestä toimintakyvystä, toteaa UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari. UKK-instituutti / Simo Ahtee

Fyysinen toimintakyky kuvaa henkilön kykyä selviytyä hänelle tärkeistä ja merkityksellisistä arjen fyysisistä tehtävistä. Se muodostuu henkilön omien voimavarojen ja ympäristön vaatimusten vuorovaikutuksesta.

Miksi indeksi on kehitetty?

Aiemmin fyysisen toimintakyvyn väestötason tiedot ovat perustuneet joko itse ilmoitettuihin tietoihin tai yksittäisiin mitattuihin toimintakyvyn osatekijöihin. Nämä menetelmät ovat tuottaneet keskenään poikkeavia ja jopa ristiriitaisia tuloksia väestön toimintakyvyn muutoksista.

– Uusi indeksi tuottaa ensimmäistä kertaa väestötutkimuksessa mitattua tietoa aikuisten fyysisestä toimintakyvystä, toteaa UKK-instituutin johtaja, lääketieteen tohtori Tommi Vasankari.

Kymmenet tekijät yhdistyvät yhteen numeroon

Fyysisen toimintakyvyn indeksi perustuu UKK-instituutin KunnonKartta-väestötutkimukseen, jossa reilulta 5 000 osallistujalta mitattiin kehon koostumusta, fyysistä kuntoa sekä liikkumista ja paikallaanoloa koko vuorokauden ajalta. Näistä osa-alueista kertyi reilut 60 osatekijää, joista kymmenen valikoitui lopulliseen indeksiin.

– Uusi indeksi yhdistää useita fyysisen toimintakyvyn mitattuja osatekijöitä yhdeksi helposti tulkittavaksi numeroksi. Sen avulla voidaan seurata toimintakyvyn muutoksia ja tarjota tietoa terveyden edistäjille, poliittisille päätöksentekijöille ja tutkijoille, Vasankari jatkaa.

Indeksin osatekijät kuvaavat fyysisen toimintakyvyn eri ulottuvuuksia:

Fyysinen kunto

  • ennustettu maksimaalinen hapenottokyky
  • muunneltu punnerrus

Kehon koostumus

  • vyötärönympärys

Liikkuminen

  • päivän tehokkain liikkumisminuutti
  • päivittäinen askelmäärä
  • kevyt liikkuminen suhteutettuna kuntoon
  • reipas ja rasittava liikkuminen

Paikallaanolo

  • pitkäaikainen makuu ja loikoilu
  • seisomisaika

Uni

  • uniaika: runsaasti liikettä

– Näistä mitatuista tekijöistä muodostettu indeksi on yhteydessä myös yksilön omaan kokemukseen fyysisestä toimintakyvystään, kunnostaan ja työkyvystään, täydentää johtava tutkija, dosentti Pauliina Husu UKK-instituutista.

Vahvimmin indeksin kokonaisuuteen vaikuttavat osatekijät ovat vyötärönympärys, ennustettu maksimaalinen hapenottokyky ja päivän tehokkain liikkumisminuutti.

Mitä hyötyä indeksistä on?

Indeksi on rakennettu niin, että perustilannetta kuvaava arvo on 100. Tätä arvoa vasten voidaan peilata muutoksia ajan myötä. Vuosien 2017 ja 2021 välillä indeksin arvo on heikentynyt keskimäärin yhden yksikön.

– Käynnissä oleva KunnonKartta-väestötutkimuksen kolmas tiedonkeruu kertoo, miten aikuisten fyysinen toimintakyky on muuttunut vuoden 2021 jälkeen, ennakoi Husu.

Samoja osatekijöitä mittaamalla fyysisen toimintakyvyn tilaa voidaan arvioida myös muissa tutkimusaineistoissa.

– Indeksi tarjoaa mielenkiintoisen mahdollisuuden vertailla toimintakyvyn kehittymistä ajallisesti, eri aineistojen välillä ja tulevaisuudessa jopa eri maiden kesken, päättää Vasankari.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tutkitusti terveellistä ja turvallista liikkumista

UKK-instituutti on terveys- ja liikunta-alalla toimiva tutkimus- ja asiantuntijakeskus. Tavoitteenamme on edistää terveyttä ja toimintakykyä lisäämällä liikkumista ja vähentämällä paikallaanoloa, liikuntavammoja ja iäkkäiden kaatumisia. Tuotamme muun muassa tutkittua tietoa väestön liikkumisesta ja toimintakyvystä päätöksenteon tueksi.

ukkinstituutti.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta UKK-instituutti

Huippukokous asetti ensimmäisenä maailmassa tavoitteen fyysisen toimintakyvyn tasolle14.1.2026 12:45:00 EET | Tiedote

Toimintakykyinen Suomi -huippukokous kokosi 14.1.2026 Finlandia-talolle Suomen ylimmän poliittisen ja yritysjohdon sekä keskeiset asiantuntijat keskustelemaan tulevaisuuden toimintakyvystä. Huippukokouksessa hyväksyttiin parlamentaarinen julkilausuma, jonka tavoitteena on nostaa fyysisen toimintakyvyn tasoa 15 prosenttia vuoteen 2040 mennessä. Suomi on ensimmäinen maa, joka asettaa itselleen tällaisen tavoitteen.

Runsas valveaikainen makoilu ja loikoilu ovat yhteydessä sydänterveyden riskitekijöihin19.10.2025 19:10:45 EEST | Tiedote

Valveaikaisen makoilun ja loikoilun yhteydet sydän- ja verisuonisairauksien riskiin ja yksittäisiin sydänterveyden riskitekijöihin poikkeavat lyhyiden istumisjaksojen ja seisomisen yhteyksistä. Paikallaanolon eri osatekijöitä on tärkeää mitata ja arvioida erikseen, ei yhtenä paikallaanolon kokonaisuutena. Tämä selvisi UKK-instituutin KunnonKartta-väestötutkimuksen julkaisussa, jossa tarkasteltiin liikemittarilla mitatun paikallaanolon osatekijöiden yhteyksiä sydänterveyden osoittimiin työikäisillä aikuisilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye