SDP:n Harakka ja Skinnari: Milloin ja miten Suomen hallitus aikoo tuomita USAn asettaman viisumikiellon entiselle EU-komissaarille Thierry Bretonille?
Kansanedustajat Timo Harakka ja Ville Skinnari (sd) ovat jättäneet kirjallisen kysymyksen Yhdysvaltain hallituksen ulkoministeri Marco Rubion 23.12.2025 ilmoittamasta viisumikiellosta EU:n komission entiselle jäsenelle Thierry Bretonille sekä neljälle muulle Britannian ja Saksan kansalaiselle. — Suomen ja EU:n on reagoitava viipymättä, kansanedustajat vaativat.

Yhdysvaltain yllättävä päätös liittyy EU:n digipalvelusäädökseen (DSA), jota Yhdysvallat vastustaa. Säädöksen tarkoituksena on torjua vihapuhetta, väärää tietoa ja disinformaatiota. Thierry Breton oli Von der Leyenin ensimmäisen komission sisämarkkinoista vastaava komissaari.
— On ennenkuulumatonta, että EU:n korkealle toimihenkilölle asetetaan pakotteita, ja että EU:n suvereniteetti lainsäätäjänä kiistetään, sanoo Timo Harakka (sd), joka toimi liikenne- ja viestintäministerinä DSA-säädöksen valmisteluaikana ja tuntee siis aiheen hyvin.
— Digipalveluasetuksesta ovat asiallisesti vastuussa 27 EU-jäsenmaan ministeriä, jotka hyväksyivät säädöksen, samoin Euroopan parlamentin ylivoimainen enemmistö. Kaikki demokraattisesti vaaleilla valittuja. Tässä maailmantilanteessa Euroopan on nyt tai ei koskaan noustava puolustamaan itsemääräämisoikeuttaan, sanoo Ville Skinnari (sd).
Esimerkiksi Ranska ja Saksa ovat jo tuominneet teon. Bryssel valmistelee jo päättäväistä ja nopeaa vastatoimipakettia. Harkittavana ovat Yhdysvaltain virkamiehille asetettujen vastavuoroisten viisumikieltojen asettaminen ja amerikkalaisten teknologiajohtajien nopeutettujen ESTA-etuuksien keskeyttäminen. Myös Suomen hallituksen olisi tärkeää ottaa kantaa.
— Trumpin hallinnon perustelut ovat kauttaaltaan vääristeltyjä. Digipalveluasetus suojelee eurooppalaisia kuluttajia laittomuuksilta — se ei rajoita digitaalisia sisältöjä, ei edes vihapuhetta tai disinformaatiota, toteaa Timo Harakka.
— Leimaamalla Bretonin digitaalisten palveluiden lain pääsuunnittelijaksi, jota ei tule päästää maahan, on USAn ulkoministeriö on käytännössä kriminalisoinut eurooppalaisen lainsäätämisen, toteaa Ville Skinnari.
— Tällaiseen toimintaan tulee reagoida välittömästi ja selkeästi.
Harakka nostaa esiin myös USAn kaksoisstandardit:
— Ironista on, että Trumpin hallinto perustelee röyhkeää toimintaansa sananvapaudella ja sensuurin vastustamisella. Samaan aikaan se valmistelee rajakäytäntöjä, jotka velvoittaisivat maahan pyrkijät esittelemään sosiaalisen median syötteitään viiden vuoden ajalta. Tavoitteena on tietenkin näin kiristämällä rajoittaa Trumpin hallintoon kohdistuvaa arvostelua.
Yhteyshenkilöt
Timo HarakkaKansanedustaja
Puh:050 3869292timo.harakka@eduskunta.fiVille SkinnariKansanedustaja
Puh:040 504 8187ville.skinnari@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Tuppurainen: Hallituksen on kannettava vastuunsa talouspolitiikan epäonnistumisesta ja toimittava jo tällä vaalikaudella18.1.2026 16:26:53 EET | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen reagoi pääministeri Petteri Orpon pääministerin kyselytunnilla esittämiin arvioihin ja katsoo, että hallituksen on viimein tunnustettava talouspolitiikkansa ongelmat ja ryhdyttävä korjaaviin toimiin jo kuluvalla vaalikaudella.
SDP:n Johannes Koskinen: Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko on päivitettävä – Euroopan on vastattava uhkailuun yhtenäisesti18.1.2026 16:02:20 EET | Tiedote
Koskinen näkee ulkopoliittisen tilanteen vakavana ja vaatii pääministeri Orpolta nopeita toimia, kuten pääministerin kyselytunnilla keskusteltiin.
Riksdagsledamot Ville Skinnari (SDP): De nordiska länderna måste stärka sin egen handlingsförmåga i den arktiska omvandlingen18.1.2026 14:55:03 EET | Pressmeddelande
De nordiska ländernas verksamhetsmiljön i det arktiska området har utsatts för en omvälvning och ett tryck utan motstycke, säger riksdagsledamot Ville Skinnari (SDP).
SDP:n Skinnari: Pohjoismaiden on vahvistettava omaa toimintakykyä arktisessa murroksessa18.1.2026 13:42:03 EET | Tiedote
Pohjoismaiden toimintaympäristö arktisella alueella on joutunut ennennäkemättömän murroksen ja paineen alle, sanoo kansanedustaja Ville Skinnari (sd.).
Kvarnström (SDP): Fler visstidsanställningar ökar inte det förtroende som nu behövs - tvärtom, skapar prekarisering16.1.2026 10:02:14 EET | Pressmeddelande
Riksdagsledamoten Johan Kvarnström (SDP) kritiserar regeringens förslag om att underlätta ingåendet av visstidsanställningar med motiveringen att det ökar osäkerheten och höjer risken för graviditetsdiskriminering. För att sänka företagens tröskel för att anställa stöder han den lösning som SDP har lyft fram, det vill säga en rekryteringsskattegottgörelse och en höjning av den nedre gränsen för mervärdesskatten.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme