Kolme osastopäällikön tehtävää avoinna Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksessa
Pohjois‑Suomen elinvoimakeskus hakee kolmea osastopäällikköä määräaikaisiin virkasuhteisiin ajalle 1.6.2026–31.5.2031. Tehtävät ovat keskeisiä uuden viraston johtamisessa ja alueen elinvoiman edistämisessä. Haku on avoinna 12.1.2026 – 27.1.2026 klo 16.15.

Uusi virasto, vaikuttava rooli
Valtion aluehallinnon uudistuksen myötä perustetut elinvoimakeskukset aloittivat toimintansa 1.1.2026. Pohjois‑Suomen elinvoimakeskus toimii pääosin Pohjois‑Pohjanmaan ja Kainuun alueella, elinvoimakeskuksella on oman toimialueensa lisäksi valtakunnallisia tai muulla toimialueella hoidettavia keskitettyjä tehtäviä. Virastossa työskentelee noin 190 asiantuntijaa, ja osastopäälliköt toimivat johtoryhmän jäseninä vastaten osastojen tuloksellisuudesta.
Haettavat tehtävät (3 kpl)
Osastopäällikkö, elinkeinot ja osaaminen -osasto
Vastuukokonaisuuteen kuuluu mm. yritystoiminnan kestävä kasvu, TKI-toiminta, kansainvälistyminen, alueellinen työllisyys, osaavan työvoiman saatavuus, kulttuurin edistäminen, työperusteinen maahanmuutto sekä alueiden kehittäminen. Osastopäällikkö johtaa lisäksi Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin elinvoimakeskusten alueilla alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoimisesta annetussa laissa sekä alueiden kehittämisestä ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan toimeenpanosta annetussa laissa tarkoitettuja välittävän toimielimen tehtäviä.
Hakuohjeet ja hakuilmoitus kokonaisuudessaan: Osastopäällikkö, elinkeinot ja osaaminen - Pohjois-Suomen elinvoimakeskus - Valtiolle.fi
Osastopäällikkö, liikenneosasto
Vastuukokonaisuuteen kuuluu mm. liikennejärjestelmän toimivuus ja kestävyys, liikenneturvallisuus, tie- ja liikenneolot sekä maanteiden pito. Osastolla on myös varautumisen erityistehtäviä.
Hakuohjeet ja hakuilmoitus kokonaisuudessaan: Osastopäällikkö, liikenne - Pohjois-Suomen elinvoimakeskus - Valtiolle.fi
Osastopäällikkö, maaseutu ja ympäristö -osasto
Vastuukokonaisuuteen kuuluu mm. maaseudun kehittäminen, maatalous, elintarvikkeet, luomu, eläinten terveys ja hyvinvointi, kasvinterveys, vesien ja ympäristön tila, luonnon monimuotoisuus, kulttuuriympäristö sekä ilmastotyön edistäminen.
Hakuohjeet ja hakuilmoitus kokonaisuudessaan: Osastopäällikkö, maaseutu ja ympäristö - Pohjois-Suomen elinvoimakeskus - Valtiolle.fi
Kelpoisuusvaatimukset
Tehtävien kelpoisuusvaatimuksena on mm. ylempi korkeakoulututkinto, tehtävän edellyttämä monipuolinen kokemus osaston tehtäväalueelta sekä käytännössä osoitettu johtamistaito ja johtamiskokemus.
Tehtävissä odotetaan lisäksi mm.
- Kykyä johtaa asiantuntijaorganisaatiota tavoitteellisesti ja tuloksellisesti
- Yhteistyövalmiutta yli hallinnonalojen sekä alueellisten toimijoiden ja sidosryhmien kanssa
- Hyviä vuorovaikutus- ja verkostojohtamisen taitoja
- Aluekehittämisen, elinkeinopolitiikan ja viraston toimialueen tuntemusta
- Sitoutumista valtionhallinnon arvoihin: avoimuus, tasapuolisuus ja palveluperiaate
Katso hakuohjeet ja kelpoisuusvaatimukset tarkemmin kunkin osastopäällikön hakuilmoituksesta. Haku tapahtuu valtiolle.fi‑palvelussa. Jätä hakemuksesi viimeistään 27.1.2026 klo 16.15.
Yhteyshenkilöt
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtaja Jaana Korhonen, puh. 0295 023 560, jaana.korhonen@elinvoimakeskus.fi
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen hallintojohtaja Jukka Rusanen, puh. 2096 023 621, jukka.rusanen@keha-keskus.fi
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Suomen elinvoimakeskus hoitaa maaseutuun, liikenteeseen, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Pohjois-Suomen elinvoimakeskus toimii Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelee myös muita alueita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Suomen elinvoimakeskus
Maidontuotanto lähti Kainuussa kasvuun viime vuonna12.1.2026 12:19:50 EET | Tiedote
Vuonna 2025 Kainuussa lähetettiin maitoa meijeriin 108 tilalta yhteensä lähes 60,7 miljoonaa litraa. Lähetetty maitomäärä kasvoi 0,529 milj. litraa ja lähes prosentin verran verrattuna edelliseen vuoteen. Maidonlähettäjien määrä väheni 10 tilalla ja 8,5 % vuoteen 2024 verrattuna.
Pohjois-Suomen elinvoimakeskus on käynnistänyt toimintansa vuoden alusta7.1.2026 13:05:24 EET | Tiedote
Pohjois-Suomen elinvoimakeskus on käynnistänyt toimintansa vuoden alussa. Aluehallinnon uudistuksessa valtaosa Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun toimintansa lopettaneiden ELY-keskusten tehtävistä siirtyi elinvoimakeskukselle. Merkittävä osa aiemmista ELY-keskusten ympäristötehtävistä siirtyi uudelle valtakunnalliselle Lupa- ja valvontavirastolle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme