Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

SuPerin Inberg: Hoitohenkilöstön irtisanomiset vaarantavat asiakasturvallisuutta ja heikentävät henkilöstömitoituksia

Jaa

SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg muistuttaa, että riittävä koulutetun hoitohenkilöstön määrä ja tehokas valvonta ovat välttämättömiä turvallisen hoidon turvaamiseksi vanhustenhoidossa.

– Työnantajien tulee palkata riittävästi hoitohenkilökuntaa, jotta ikääntyneet saavat tarvitsemansa hoidon, johon jo perustuslain mukaan heillä on oikeus, Inberg sanoo. – Hyvinvointialueiden toteuttamat mittavat säästötoimet, joiden vuoksi esimerkiksi pitkän työuran tehneitä lähihoitajia on irtisanottu, vaarantavat asiakasturvallisuuden ja hyvän hoidon.

– Vanhustenhoitoa on päättäjien toimesta ajettu alas usean vuoden, jopa vuosikymmenten, ajan. Vanhustenhoito on ollut jatkuvien säästöjen kohde, vaikka kansalaiset ovat vaalikyselyissä arvottaneet vanhustenhoidon merkittäväksi huolenaiheeksi. SuPer on varoittanut vanhustenhoidon tilanteesta useasti, mutta säästöpäätöksiä on tästä huolimatta tehty. Kukaan päätöksentekijöistä ei voi väittää, ettei olisi tiennyt Suomen vanhustenhoidon todellisesta tilasta, Inberg sanoo. – Niin usein tästä asiasta on viestitty, annettu lausuntoja, keskusteltu, avattu asiaa ja varoiteltu.

Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköitä valvotaan, mutta silti toiminnassa erityisesti vanhusten- ja vammaistenhoitoyksiköissä esiintyy toistuvasti sellaisia epäkohtia, joista SuPeriin otetaan yhteyttä. – Hyvin usein ongelmat liittyvät siihen, että toimintayksikössä henkilöstömitoitus on ollut liian matala, Inberg kertoo.

Viime vuosina vanhusten ympärivuorokautista asumispalvelua on korvattu yhteisöllisellä asumisella. SuPer pyysi viimeksi elokuussa 2025 sosiaali ja terveysministeriötä sekä Valviraa antamaan selkeitä ohjeita hyvinvointialueille iäkkäiden yhteisölliseen asumiseen soveltuvista asiakaskriteereistä. Taustalla oli huoli siitä, että yhteisölliseen asumiseen ohjataan aivan liian heikkokuntoisia asiakkaita, joiden oikea sijoituspaikka olisi ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö. SuPer korosti myös sitä, että selkeät kriteerit tukevat sekä hyvinvointialueiden että valvontaviranomaisten työtä.

– Yhteisöllisellä asumisella hyvinvointialueet hakevat säästöjä, koska yhteisöllisen asumisen yksiköissä ei ole säädetty henkilöstömitoitusta ja monissa yksiköissä asiakkaat ovat esimerkiksi yöaikaan kotihoidon vastuulla, Inberg kertoo.

SuPer on mukana Sosiaali- ja terveysministeriön itsemääräämisoikeuden vahvistamisen työryhmässä, jonka tavoitteena on muuttaa lainsäädäntöä niin, että asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeus toteutuu mahdollisimman täysimääräisesti. Samalla tulee jatkuvasti kehittää toimintatapoja, jotta asiakkaan ja potilaan osallisuus lisääntyy ja rajoitustoimenpiteiden käyttö vähenee.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry

SuPer on Suomen suurin toisen asteen koulutettujen sote-ammattilaisten ja varhaiskasvatuksen hoitajien ammattiliitto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

SuPer: Neuvottelut yksityisen sosiaalipalvelualan ja varhaiskasvatuksen työehtosopimuksista jatkuvat – neuvottelujen takaraja 31. joulukuuta22.12.2025 10:15:16 EET | Tiedote

SuPer neuvottelee lähihoitajien ja lastenhoitajien palkoista ja työehdoista. – Yksityisellä sektorilla tehdään samoja töitä kuin hyvinvointialueilla ja kunnissa, ja sen tulee näkyä työehdoissa. On yhtä lailla tärkeää pitää huolta hoitajien hyvinvoinnista ja palkkakehityksestä, puheenjohtaja Päivi Inberg sanoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye