Kaikkonen vaatii kohtuullisuutta sähkönsiirron tehomaksuihin
Kemijärvellä tänään vierailleen Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan uudessa sähkömarkkinalaissa on paha valuvika.

- Viime vuonna uudistettu sähkömarkkinalaki on osoittautunut epäonnistuneeksi sähkön tehomaksujen osalta. Energiaviraston valmistelussa sen pohjalta esillä oleva malli on kohtuuton varsinkin omakotiasujien ja kesämökkien kannalta. Mallia on syytä muuttaa nopealla aikataululla.
Uusi maksu tarkoittaisi jopa satojen eurojen lisälaskua vuodessa tavallisille omakotiasujille. Mallia on täysin välttämätöntä korjata. Erityisesti tehomaksun alaraja on aivan liian matala. Se ylittyy talvikuukausina heittämällä, mutta muuhunkin aikaan vuodesta varsin helposti.
Myös mitattava ajanjakso on aivan liian tiukka, jos jo yhden vartin aikana kuukaudessa tapahtuva tehorajan ylitys johtaa lisälaskuihin.
Energiaviraston ja maan hallituksen on syytä noteerata omakotiasujien ja monien pienyrittäjien palaute. Mallia on muutettava kohtuullisemmaksi ja paremmaksi viipymättä. Joku raja omakotiasujien kurittamisellakin pitää olla, Kaikkonen toteaa.
Tietoja julkaisijasta
Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on 120-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.
Keskustan varapuheenjohtaja Tuomas Kettunen: Perussuomalaiset ummistaneet silmänsä bensan hinnan nousulle10.1.2026 14:39:01 EET | Tiedote
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Tuomas Kettunen syyttää valtiovarainministeripuolue perussuomalaisia bensan hinnan korottamisesta, ja silmien ummistamisesta bensan korkeasta hinnasta.
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen Alajärvellä ja Kauhavalla: Työttömyys tapissa – on aika nostaa Suomi suosta8.1.2026 13:06:37 EET | Tiedote
Suomen työttömyys on tuoreimpien tilastojen mukaan noussut EU:n korkeimmaksi. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii suunnanmuutosta: nyt tarvitaan politiikkaa, joka tukee talouskasvua ja työllisyyttä.
Keskustan Siika-aho: Hallitus näivetti Suomen idean8.1.2026 11:02:24 EET | Tiedote
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho katsoo, että Orpon ja Purran hallituksen tulisi ottaa vihdoin oppia 1990- ja 2000-lukujen keskustavetoisista hallituksista maan talouden pelastamiseksi.
Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi: Hallituksen tulokset puhuvat puolestaan – Suomi tarvitsee suunnanmuutoksen7.1.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Kokoomuksen varapuheenjohtaja Antti Häkkäsen IS:n haastattelussa 6.1. esittämä väite Keskustan vaihtoehdon onttoudesta on erikoinen, kun sitä peilaa nykyhallituksen omien tavoitteiden toteutumiseen.
Keskustan Kurvinen: Omalääkäri jokaiselle suomalaiselle5.1.2026 08:04:07 EET | Tiedote
Keskusta esittää omalääkäriä jokaiselle suomalaiselle yhtenä ratkaisuna sosiaali- ja terveyspalvelujen tilanteen parantamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme