HUS

HUSin yhtymähallitus hyväksyi varastotoimintojen ulkoistuksen

Jaa

HUSin yhtymähallitus hyväksyi 12.1. kokouksessaan logistiikkakeskuksen varastotoimintojen ulkoistuksen DHL:lle.

Yhtymähallitus hyväksyi kokouksessaan HUSin logistiikkakeskuksen varastotoimintojen ulkoistuksen DHL Supply Chain (Finland) Oy:lle. Ulkoistuksen tavoitteena on kehittää logistiikka- ja varastotoiminnan palveluiden kustannustehokkuutta siten, että palvelujen laatu säilyy vähintään nykyisellä tasolla. Logistiikkapalveluiden uudelleenjärjestely on osa HUSin talouden tasapainottamissuunnitelmaa.

Varastotoimintojen ulkoistus toteutetaan liikkeenluovutuksena ja sen arvo kahdeksalle vuodelle on 25,4 miljoonaa euroa. Logistiikkakeskuksen varastotoimintojen henkilökunta siirtyy liikkeenluovutuksen periaatteiden mukaisesti DHL:n palvelukseen vuoden 2026 aikana.

Kokouksen päätökset julkaistaan pöytäkirjan tarkistamisen jälkeen hus.fi:ssä.  

Yhtymähallituksen kokous pidettiin 12.1.2026. Yhtymähallituksen seuraava kokous on 9.2.2026.

Yhtymähallitus johtaa HUSin toimintaa, hallintoa ja taloutta. Yhtymähallituksessa on 17 jäsentä, joista kaksi on Helsingin yliopiston edustajia. Yhtymähallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa. 

HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi. Katso poikkeusaukioloajat

Yhteyshenkilöt

talousjohtaja Jari Finnilä, HUS, yhteydenotot mediapalvelun kautta puh. 050 427 2875 tai viestinta@hus.fi. Avoinna ma–to klo 10–16, pe klo 10–15.

Tietoja julkaisijasta

HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme. 

HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee yli 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito. 

HUS – Vaikuttavinta hoitoa 

HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi

hus.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Förhandsmeddelande: HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 12 januari8.1.2026 15:15:41 EET | Pressmeddelande

HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 12 januari till det första mötet 2026. Föredragningslistan för mötet finns här. Sammanslutningens styrelse leder HUS verksamhet, förvaltning och ekonomi. Sammanslutningens styrelse har 17 ledamöter och av dem är två företrädare för Helsingfors universitet. Sammanslutningens styrelse sammanträder cirka en gång per månad. HUS medietjänst betjänar medier måndag–torsdag kl. 10–16, fredag kl. 10–15 på numret 050 427 2875 eller per e-post på viestinta@hus.fi. Se avvikande öppettider.

Ennakkotiedote: HUSin yhtymähallitus kokoontuu 12.1.8.1.2026 15:15:41 EET | Tiedote

HUSin yhtymähallitus kokoontuu 12.1. vuoden 2026 ensimmäiseen kokoukseen. Kokouksen esityslistan voi lukea täältä. Yhtymähallitus johtaa HUSin toimintaa, hallintoa ja taloutta. Yhtymähallituksessa on 17 jäsentä, joista kaksi on Helsingin yliopiston edustajia. Yhtymähallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa. HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi. Katso poikkeusaukioloajat

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye