Kustannusosakeyhtiö Siltala

Antti Hurskainen: Musta rauha – ja muita esseitä Juha Seppälästä

Jaa

Juha Seppälän (s. 1956) esikoisteos – novellikokoelma Torni –  ilmestyi Antti Hurskaisen syntymävuonna 1986. Musta rauha ei ole kuvaus mestarin ja oppipojan kohtaamisesta eikä etenkään äskettäin tammikuussa 70 vuotta täyttäneen kirjailijan elämäkerta.

Hurskaisen tekstit keskittyvät lukemaan Seppälän mittavaa tuotantoa ja auttavat hahmottamaan sen painoarvoa kotimaisessa kijallisuudessa.

Hurskainen kirjoittaa muun muassa elokuusta seppäläläisenä etsikkoaikana, Routavuosiromaanin yli-ihmisfantasioista ja kirjailijan monista testamenteista.

Musta rauha myös haastaa kohdettaan: Jaksavatko SuperMarket ja Suomen historia provosoida? Millaiseen umpikujaan Seppälän kaunokirjallinen teologia ajautuu? ”Seppälän kristillissävytteisen eksistentialismin dilemma: uskoako elävinä kuolleisiin ihmisiin vai kuolemanväsyneeseen Jumalaan.”

***

Antti Hurskainen on julkaissut lukusia esseeteoksia ja kolme romaania, joista viimeisin Suntio oli ehdolla muun muassa Finlandia- ja Runeberg-palkintojen saajaksi, Hänen lehtikirjoituksiaan on julkaistu muun muassa Imagessa, Suomen Kuvalehdessä ja Kotimaassa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kustannusosakeyhtiö Siltala on Aleksi ja Touko Siltalan vuonna 2008 perustama riippumaton kustantamo, joka julkaisee laadukasta kauno- ja tietokirjallisuutta.

www.siltalapublishing.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Siltala

Siltalan tammikuun kirjat – Juha Seppälän tuotannosta aina sodan vaikutuksesta yritystoimintaan5.1.2026 11:52:15 EET | Tiedote

HIENOA KIRJAVUOTTA 2026! Siltalan uusi vuosi alkaa komeasti Antti Hurskaisen esseekokoelmalla Musta rauha ja muita esseitä Juha Seppälästä. Teos ilmestyy sopivasti juhlistamaan kirjailija Juha Seppälän 9. tammikuuta olevaa 70-vuotissyntymäpäivää. Muita tammikuun tekijöitä ovat muiden muassa Markku Kuisma ja Harry Salmenniemi. *** Kevään katalogi https://www.siltalapublishing.fi/wp-content/uploads/2025/10/siltala-katalogi-kevat-2026.pdf

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye