MTV:n vuosi 2025: markkinajohtajuutta, miljoonayleisöjä ja vahva tavoittavuus ympäri vuoden
12.1.2026 13:55:00 EET | MTV Oy | Tiedote
Tv-sisältöjen katselu Suomessa vuonna 2025 osoitti kotimaisten sisältöjen suosion. MTV otti osuutta sekä tv-yhtiöiden keskuudessa että kaupallisessa katseluosuudessa ja tavoitti ympäri vuoden miljoonat suomalaiset viikoittain ja kasvatti samalla MTV Katsomon katselua.

Tv:n reaaliaikaisuus ja yhteen tuovat kotimaiset sisällöt ovat yhä merkityksellisiä suomalaisille. Vuonna 2025 suomalaiset kääntyivät jälleen MTV:n sisältöjen puoleen, joiden parissa aikaa vietettiin edellisvuoden tapaan keskimäärin lähes viisi tuntia viikossa.
MTV selvä markkinajohtaja ja ykkönen 25–54-vuotiaiden keskuudessa
MTV ansaitsi asemansa vuoden katsotuimpana tv-yhtiönä 25–54-vuotiaiden keskuudessa 29 % osuudella kaikesta katselusta. Kaupallisessa katselussa MTV oli selvä vuoden 2025 markkinajohtaja 44,3 % katseluosuudella (15–64-vuotiaat, koko vuorokausi).
MTV:n katselu oli vahvaa läpi vuoden – myös kesällä
MTV on tärkeä osa suomalaisten päivää: MTV:n tv-kanavat ja MTV Katsomo (Total TV) yhdessä tavoittivat parhaimpina viikkoina yli neljä miljoonaa suomalaista viikossa ja helteisinä kesälomaviikkoinakin vähintään 3,2 miljoonaa katsojaa. Mainoksellinen MTV Katsomo -suoratoistopalvelu kasvoi palvelun parissa käytetyn ajan osalta vuonna 2025 voimakkaasti, peräti 28 %.

MTV luo yhteisöllisiä ohjelmailmiöitä
Näissä MTV:n ohjelmissa ylitettiin miljoonan katsojan raja (keskikatsojamäärä per jakso) vuonna 2025: The Summit Suomi, The Floor Suomi, Jääkiekon MM-kisat, Tanssii Tähtien Kanssa, Masked Singer Suomi, Maajussille morsian, Tämä on tämä, Suurmestari ja Pitääkö olla huolissaan? Lähelle haamurajaa pääsivät myös syksyn uudet viihdeilmiöt Alone Suomi ja Pirunpeli.
Vahvasti kasvavassa MTV Katsomossa vuoden katsotuimpia ohjelmat olivat 2025: Salatut elämät, Love Island Suomi, Konflikti, The Summit Suomi, Asian ytimessä.doc: Hän oli Vendi ja Liiga. Myös Ensitreffit alttarilla ja Unelmia Italiassa saivat paljon katselua MTV Katsomon kautta.
Viihteellisempien sisältöjen rinnalla MTV Uutisten sisältökokonaisuus toi vuonna 2025 vakautta MTV:n katseluun: tv:n puolella Huomenta Suomi otti vuonna 2025 osuutta arkiaamujen katselusta ja vahvisti paikkaansa myös viikonloppuina, ja illan uutislähetykset (Seitsemän uutiset, Kymmenen uutiset) puolestaan ottivat vastaavasti osuutta omalla lähetysajallaan. MTV Katsomossa uutis- ja ajankohtaissisältöjen katselu on parissa vuodessa kasvanut noin 40 %:lla.
“Kaupallisena tv-yhtiönä tehtävämme on varmistaa, että suomalaiskatsojille riittää kiinnostavaa ja mielekästä kotimaista sisältöä vuoden jokaisena päivänä ja että mainostajat tavoittavat suomalaiset varmasti ja laajalti. Ohjelmistomme monipuolisuus, ohjelmavalintamme ja sisältöjemme julkaisusuunnitelma viitoittaa, että myös vuonna 2026 suomalaiset katsojat ja mainostajat tulevat viihtymään MTV:n parissa”, kertoo MTV:n sisältö- ja kanavajohtaja Iina Eloranta.
Lähteet:
Katseluosuudet: Finnpanel TV-mittaritutkimus, katselu kotitalouksissa TV-ruudulta viikon sisällä ohjelman lähetyksestä. MTV:n katselu ja ohjelmien keskikatsojamäärät: Finnpanel TotalTV-mittaus, katselu kaikilta ruuduilta yhteismitallisesti, tavoittavuus = 1 min yhtäjaksoista katselua.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Iina Eloranta, VP, Content, Channels & MTV Katsomo
050 408 4188
iina.eloranta@mtv.fi
Taina Mecklin, Research Director
040 504 0814
taina.mecklin@mtv.fi
Linkit
Lisätietoa julkaisijasta
MTV Oy on Suomen johtava kaupallinen tv-yhtiö ja videosisältöjen talo: ilmiöiden, puheenaiheiden ja tähtien koti. MTV:n mediaperheeseen kuuluvat MTV Katsomo -suoratoistopalvelu, maksuttomat tv-kanavat MTV3, MTV Sub ja MTV Ava, ajankohtaiset uutiset monikanavaisesti välittävä MTV Uutiset, MTV Urheilu sekä MTV:n maksu-tv-kanavat. MTV on osa Schibstediä – yhtä Pohjoismaiden johtavista mediayhtiöistä. MTVyritys.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta MTV Oy
MTV:n huhtikuun kärkitärpit: Myyrä, Lauma, Maria Kallion ja Fromin uudet kaudet, Vuonomurhat, The Rookien 7. kausi sekä tulikuuma urheilukevät18.3.2026 15:13:00 EET | Tiedote
Myyrä laittaa kilpailijat koetukselle Kreikan henkeäsalpaavissa maisemissa ja Laumassa yritetään tietää, mitä muut ajattelevat. Maria Kallion uudella kaudella rikosvyyhti vie Marian Keskusrikospoliisiin. Rikoksia ratkotaan myös uudessa Kristofer Hivjun tähdittämässä Vuonomurhat-sarjassa. Suursuosioon noussutta tieteiskauhusarja Fromia seurataan MTV Katsomossa Yhdysvaltojen ensiesityksen tahdissa. Myös hittisarja Rookiesta nähdään seitsemäs kausi ja Elsbeth jatkuu toisen kauden jaksoin. Urheilussa tulikuuma huhtikuu on täynnä Liigan, Mestiksen, Mestarien liigan ja muiden kovien urheilusarjojen pudotuspelihuumaa. Lisäksi seurataan, kun Kalle Rovanperä aloittaa Japanin Super Formulassa. MTV:n kärkitärpit kokoaa yhteen pakettiin kuukauden kiinnostavimmat julkaisut sekä MTV Katsomosta että MTV:n kanavilta. Maaliskuun tärppeihin pääset vielä tästä.
Nyt se on varmaa: Jani Alkio on seuraava koko kansan leijonaääni – poimi talteen MTV:n ohjelmisto jääkiekon MM-kisoihin12.3.2026 10:20:00 EET | Tiedote
Leijonahuuma valtaa MTV Katsomon ja MTV3-kanavan jälleen toukokuussa. MTV:n uudeksi sinivalkoiseksi kiekkoselostajaksi nousee Jani Alkio, joka yhdessä kivenkovan asiantuntijatiimin kanssa tulkitsee turnauksen tapahtumat kotikatsomoihin. MTV lähettää kaikki Suomen ottelut ja turnauksen loppuhuipennuksen 15.–31.5. Sveitsissä pelattavasta turnauksesta.
Kansainvälinen rikosvyyhti vie Maria Kallion Keskusrikospoliisiin – suosikkisarjan kolmas kausi MTV Katsomossa 2.4. alkaen6.3.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Elena Leeven tähdittämä Maria Kallio jatkuu odotetuin uusin jaksoin MTV Katsomossa 2.4. alkaen. Kolmannella kaudella murhatutkinta saa odottamattoman käänteen ja Maria päätyy Keskusrikospoliisiin tutkimaan kansainväliseksi rikosvyyhdiksi paisuvaa tapausta, jossa panokset ovat suuremmat kuin koskaan.
Kohti jotain suurempaa - Tässä ovat MTV:n Maajussille morsian -esittelyjaksossa tavattavat uudet maajussit!4.3.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Maajussille morsian -ohjelman 19. kauden maajussit esitellään MTV Katsomossa torstaina 12.3. heti vuorokauden vaihtuessa ja MTV3-kanavalla klo 20 alkaen. Rakkautta etsii kaksi naista ja kuusi miestä. Vappu Pimiälle tuleva kausi ohjelman juontajana ja Amorin apulaisena on jo kymmenes.
Katsotuin kotimainen draamasarja: L/over – ikuisesti minun27.2.2026 07:45:00 EET | Tiedote
MTV:n uusi psykologinen trilleri, L/over – ikuisesti minun, on tavoittanut jo kaksi miljoonaa suomalaista. Sarja on saanut aikaan myös yhteiskunnallista keskustelua lähisuhdeväkivallasta. Ohjelman kaikki jaksot ovat jo katsottavissa MTV Katsomo+ -tilauksella – viimeinen jakso esitetään sunnuntaina 1.3. maksutta MTV Katsomossa ja klo 21.00 MTV3-kanavalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme