Sibafest – Sibelius-Akatemian avoimet ovet Musiikkitalossa 24.1.2026
Sibelius-Akatemian avoimien ovien tapahtuma Sibafest juhlii 20-vuotista taivaltaan Musiikkitalossa lauantaina 24.1.2026. Sibafest on lähtölaukaisu vuoteen, joka tarjoaa lähes tuhat konserttia. Konserttien lisäksi festivaali avaa ovet avoimiin harjoituksiin ja työpajoihin. Kaikkiin päivän tapahtumiin on vapaa pääsy.

Festivaalin ohjelma ulottuu barokista tuoreimpaan nykymusiikkiin. Yleisö pääsee seuraamaan konserttien lisäksi muun muassa Così fan tutte -oopperan ja musiikkiteatterin harjoituksia sekä taiteilijahaastatteluja. Päivän aikana voi kokeilla myös urkujen soittoa, heittäytyä rytmi-improvisaatioon ja osallistua huutokatrilliin. Festivaalipäivä huipentuu Haloa-kuoron konserttiin.
Harvinainen mahdollisuus kurkistaa musiikinopiskelun kulisseihin
”Sibafest avaa ovet akatemian toimintaan yleisölle ja tarjoaa harvinaisen mahdollisuuden osallistua konsertteja edeltäviin harjoituksiin, työpajoihin ja jameihin opiskelijoiden kanssa. Luvassa on tuoreinta musiikkia, elämyksiä, mielenkiintoisia keskusteluja ja rentoa fiilistä hyvässä seurassa”, kertoo Sibafestin taiteellinen johtaja Merzi Rajala.
Sibafest on Taideyliopiston Sibelius-Akatemian joka toinen vuosi järjestettävä päätapahtuma, joka esittelee akatemian kansainvälisesti korkeatasoista konserttitoimintaa. Esiintyminen on tärkeä osa Sibelius-Akatemian opintoja, ja festivaali antaa näkymän musiikinopintojen monialaisuuteen. Festivaalin pääosassa ovat Sibelius-Akatemian opiskelijat, opettajat sekä yleisö – yhdessä ja erikseen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Merzi RajalaLehtori, Sibafestin taiteellinen johtaja
Puh:0504064887merja.rajala@uniarts.fiJanne IkäheimoTuottaja
Puh:0407104344janne.ikaheimo@uniarts.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Kuvataideakatemian näyttelyt keväällä: Katsaus kuvanveistoon, kokeiluja ja taiteellista kypsymistä19.12.2025 09:50:00 EET | Tiedote
Taideyliopiston Kuvataideakatemian näyttelykevät 2026 koostuu laajoista näyttelykokonaisuuksista ja lyhytkestoisista kurssi- ja ryhmänäyttelyistä. Kuva/Tilan ja muiden akatemian gallerioiden näyttelyissä voi seurata nuorten taiteilijoiden urien alkuvaiheita, kokeiluja ja taiteellista kypsymistä.
The exhibition invites you to imagine the future together5.12.2025 12:39:58 EET | Press release
The research exhibition Idiorrhythmic Imaginaries opens at the Academy of Fine Arts’ Kuva/Tila gallery on 5 December.
Näyttely kutsuu kuvittelemaan yhdessä tulevaisuutta5.12.2025 12:26:08 EET | Tiedote
Idiorrhythmic Imaginaries -tutkimusnäyttely avautuu Taideyliopiston Kuvataideakatemian Kuva/Tila -galleriassa 5.12.
Saastamoisen säätiöltä 1,3 miljoonaa euroa Taideyliopiston Kuvataideakatemian kansainvälistymistä tukeviin hankkeisiin4.12.2025 17:06:08 EET | Tiedote
Osapuolet jatkavat pitkäaikaista kumppanuusohjelmaansa ”Kuvataiteen kansainväliset verkostot”. Rahoitus mahdollistaa muun muassa huipputason residenssit Euroopassa ja Yhdysvalloissa, ja vahvistaa akatemiassa jo tehtävää taiteilijapedagogiikan ja uusien materiaalien tutkimusta.
Tutkimus: Taidealojen väitöstutkijat voivat keskimäärin hyvin – silti joka neljäs uupuu12.11.2025 15:07:00 EET | Tiedote
Sibelius-Akatemian julkaiseman kyselytutkimuksen mukaan taidealojen väitöskirjan tekijät kokevat vähemmän stressiä ja työuupumusta kuin tiedealojen kollegansa. He myös sitoutuvat opintoihinsa muita vahvemmin. Silti joka neljäs kyselyyn vastannut koki psyykkistä kuormitusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


