Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö

Näin estät vesiputkien jäätymisen ja vältät kalliit vahingot

Jaa

Jäätyneet vesiputket voivat aiheuttaa merkittäviä vesivahinkoja, jotka ilmenevät usein vasta säiden lauhtuessa. Haljennut putki voi johtaa jopa kymmenien tuhansien eurojen korjauskustannuksiin. Pohjantähti listasi toimenpiteet, joilla estät vesiputkien jäätymisen ja vältät kalliit vahingot. 

Jäätynyt putki kellaritilassa
Anton Mayorov / Shutterstock

”Jäätymisvahingot ovat tavanomaisia pakkaskaudella ja ne saattavat aiheuttaa isonkin vesivahingon”, kertoo Pohjantähden korvausasiantuntija Suvi Santajärvi ja jatkaa: ”Oikeilla toimenpiteillä voit kuitenkin välttää kelien vaihtelusta tai jäätymisestä johtuvat putkirikot. On ensiarvoisen tärkeää, että vesiputket on eristetty riittävästi ja rakentamisessa on noudatettu niin hyvää rakentamistapaa kuin viranomaismääräyksiäkin. Rakennuksen tai huoneiston haltijan on myös syytä varmistaa, että kaikissa tiloissa, joissa on putkia tai vesilaitteita, on riittävän lämmin ympäri vuoden.” 

Ohjeet vesiputkien jäätymisen estämiseen

  • Varmista, että lämpötila pysyy vähintään 12 asteessa tiloissa, joissa on vesi- tai viemärilaitteita tai -putkia. Muista myös mökit, varastot, kellarit ja tekniset tilat. Jos pidät rakennuksen kylmillään, tyhjennä putkistot ja sulje sulkuventtiilit.  
  • Pidä lattialämmitys päällä. Avaa myös keittiön ja kylpyhuoneen allaskaappien ovet, jotta huonelämpö pääsee putkien ympärille. 
  • Tiivistä ovet ja luukut, joista kylmä pääsee sisään.
  • Käy läpi vesiputkien näkyvät osat. Tarkista, että eristeet ovat ehjät ja riittävät. 
  • Jos talo jää tyhjilleen, sulje pois lähtiessäsi pääsulkuventtiili tai kytke käyttövesipumppu pois käytöstä. Suurimmat jäätymisen aiheuttamat vesivahingot sattuvat tyypillisesti juuri silloin kun ollaan pitempään pois kotoa tai kesämökille on jäänyt vedet päälle.  
  • Älä jätä vettä virtaamaan hanasta: tämä voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa viemärin jäätymisen ja ison vahingon rakennukselle.  
  • Irrota ulkohanaan liitetty vesiletku, tyhjennä vesiposti ja sulje kalustesulku talven ajaksi. Näin letkuun ja hanaan jäävä vesi ei pääse jäätymään. 
  • Laita etäluettava lämpömittari tiloihin, joissa käyt harvoin, kuten varastoihin ja autotalleihin, jos niissä on vesijohtoja. Asenna hankaliin paikkoihin myös vesivuotovahti. Voit asentaa hälytyksen kännykkääsi, jolloin saat tiedon lämpötilan laskusta tai vesivahingosta. 

Jäätynyt vesiputki ei vielä automaattisesti tarkoita vesivahinkoa, koska putki ei yleensä halkea hetkessä. On tärkeää muistaa, että jäätyneitä putkia ei saa koittaa sulattaa itse. Putkien sulatustyö tulee aina jättää LVI-alan ammattilaiselle - näin vältytään lisävahingoilta. 

Jos vesiputki kuitenkin halkeaa ja vettä tihkuu, on olennaista laittaa pääsulkuventtiili välittömästi kiinni. Aina vesiputki ei rikkoudu juuri siitä kohtaa, jossa on ollut kylmintä, vaan vuotokohta voi olla yllättävänkin kaukana. Vesiputki rikkoutuu yleensä heikoimmasta paikastaan, usein mutkan tai liitoksen kohdalta. 

Korvaako vakuutus? - Hyvän rakentamistavan ja suojeluohjeiden noudattaminen avainasemassa

Hyvä rakentamistapa edellyttää, että vesijohdot ja putket tulee eristää riittävästi niin, etteivät ne pääse jäätymään. Mikäli jäätyminen aiheutuu rakennusvirheestä tai viranomaismääräysten laiminlyönnistä, ei jäätymisvahinkoja eikä jäätymisen aiheuttamaa vesivahinkoa korvata lainkaan. Hyvä rakentamistapa tarkoittaa kokonaisvaltaista lähestymistapaa, jossa yhdistyy muun muassa laadukas suunnittelu, huolellisesti valitut materiaalit, ammattitaitoinen toteutus sekä asianmukainen laadunvalvonta ja ennen kaikkea rakentamista koskevien määräysten ja ohjeiden noudattaminen. 

Jos vesiputki rikkoutuu jäätymisen seurauksena ja aiheuttaa äkillisen vesivahingon, kodin tai mökin vakuutus korvaa yleensä rakennukselle ja irtaimistolle tapahtuneen vahingon. Tällöin omaisuus pitää olla vakuutettuna putkivahingon varalta. Vakuutuksesta ei kuitenkaan korvata jäätymisen vuoksi rikkoutunutta putkea eikä putkien sulatuskustannuksia.  

Jäätymisvahingon korvattavuuteen sekä korvauksen määrään vaikuttavat oleellisesti myös vakuutusyhtiön suojeluohjeiden noudattaminen. ”Jos suojeluohjeita on jätetty noudattamatta ja laiminlyönti on aiheuttanut vahingon tai vaikuttanut sen laajuuteen, voi vakuutusyhtiö alentaa maksettavaa korvausta. Vähennyksen määrä on tyypillisesti 20–25 prosenttia, mutta arviointi on aina tapauskohtaista”, muistuttaa Santajärvi. 

Jos putkien jäätyminen aiheutuu pitkistä tai toistuvista sähkökatkoista tai muusta sähköntoimituksen virheestä, voi sähköyhtiö olla sähkömarkkinalain mukaan vastuussa vahingon korvaamisesta. ”Sähkökatkon jälkeen on tärkeää varmistaa, että kaikki sähkö- ja lämmityslaitteet toimivat oikein”, alleviivaa Santajärvi. Jos laitteita on rikki, kannattaa kutsua sähköalan ammattilainen tarkistamaan vahingot ja varmistamaan kodin sähköverkon turvallisuus. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Jäätynyt putki kellaritilassa
Anton Mayorov / Shutterstock
Lataa

Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö

Pohjantähti on ihmisen kokoinen vakuutusyhtiö, joka palvelee asiakkaitaan henkilökohtaisella otteella verkossa, puhelimessa sekä lähes 30 konttorilla Helsingistä Rovaniemelle.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye