Ikkunapaikka PR & Events

Istanbulista ennustetaan vuoden 2026 kaupunkikohteiden nousijaa

Jaa

Kahden mantereen Istanbul on elämää sykkivä suurkaupunki, jonka odotetaan houkuttelevan yhä useampia suomalaisia matkailijoita vuonna 2026.

Istanbul, värikkäitä katuja
Istanbulin värikkäät kadut ovat nyt yhä useamman suomalaisen matkaohjelmassa. goTürkiye

Lukuisat kansainväliset listaukset ovat nostaneet Istanbulin esiin nousevana kaupunkikohteena, jonka suosion odotetaan vain kasvavan.

Istanbul on ollut esillä esimerkiksi The 50 Best Places to Travel- ja Top European Cities for City Breaks -listoilla. Viimeisimpänä tunnustuksena Istanbul palkittiin lukijoiden äänestämällä kultamitalilla Euroopan halutuimpana kaupunkina vuoden 2025 Wanderlust Reader Travel Awards -gaalassa.

”Näemme kiinnostuksen Istanbulia kohtaan kasvavan koko ajan myös Suomessa”, sanoo Turkin valtion matkailutoimistoa Helsingissä edustava lähetystöneuvos Arzu Emel Polat.

”Istanbulin suurin valtti on ympärivuotisuus. Valtavassa 16 miljoonan ihmisen metropolissa riittää tekemistä kaikkina vuodenaikoina ja säästä riippumatta. Suomalaiset mieltävät Turkin usein kesäkauden kohteeksi, mutta suosittelen kokeilemaan rohkeasti myös talven viikonloppumatkoja Istanbuliin."

Mitä Istanbulissa kannattaa tehdä?

Istanbulin nähtävyyksistä löytyy yhtä monta mielipidettä kuin kertojaa – ja juuri se tekee siitä niin monimuotoisen ja kiinnostavan. Kaupungissa historian eri kerrokset kietoutuvat elinvoimaiseen ja moderniin kulttuuriin.

Istanbulia leimaa erityisesti sen sijainti Euroopan ja Aasian risteyksessä sekä luontomaisemat lukuisista saarista Mustanmeren rannikkoon. Kaupunkia halkovan kapean Bosporinsalmen länsipuoli kuuluu Eurooppaan ja Itäpuoli Aasiaan. Vierailu Istanbuliin ei ole täydellinen ilman veneretkeä maailmankuululla Bosporinsalmella. Risteilyn aikana voi ihailla molemmilla rannoilla kohoavia historiallisia rantahuviloita eli yali-taloja ja niiden eleganttia arkkitehtuuria.

Muita tunnetuimpia nähtävyyksiä ovat Hagia Sofia, Sininen moskeija ja Istanbulin historialliset tornit Galata-torni ja Neitsyttorni. Näiden ohella tietenkin myös elokuvista tuttu Istanbulin Suuri basaari kuuluu kaupungin must-kohteisiin. Se on juuri niin vilkas, värikäs ja sokkeloinen kuin elokuvissa näyttää.

Suurkaupungin eri alueilla on jokaisella persoonansa. Taksimissa, Beyoğlussa ja Karaköyssä Euroopan puolella sekä Kadıköyssä, Modassa ja Bağdat-kadulla Aasian puolella voivat matkailijat sukeltaa Istanbulin sykkivään kulttuuri- ja taide-elämään – museot, taidegalleriat ja kulttuurikeskukset tarjoavat elämyksiä ympäri vuoden. Istanbulin modernimman puolen voi kokea sen lukuisissa ostoskeskuksissa, luksusliikkeissä ja design-putiikeissa. Ja kaupunki on tietysti tunnettu myös gastronomiastaan, joten herkuttelulle kannattaa varata aikaa.

Monipuoliset yhteydet ja kohtuullinen hintataso

Istanbulin etuna suomalaismatkailijoille on myös hyvä saavutettavuus ympäri vuoden. Suoria lentoja on runsaasti ja myös vaihdollisin yhteyksin pääsee perille.

”Lento Helsingistä Istanbuliin kestää alle neljä tuntia. Matkustusta helpottaa myös sijainti samalla aikavyöhykkeellä. Istanbul on mutkaton kohde esimerkiksi pidennetylle viikonlopulle”, sanoo Polat.

Kohtuullinen hintataso on yksi Istanbulin vetovoimatekijöistä sekin. Vaikka Istanbul on Turkin kulttuurin ja talouden sydän ja vetää miljoonia vierailijoita vuosittain, arjen ostokset ovat silti huomattavasti edullisempia kuin Suomessa

”Istanbulin vuosi 2026 tulee olemaan vilkas. Ennustan kasvavia lukuja myös suomalaismatkailijoiden osalta.”

Valokuvia median käyttöön

https://docs.tga.gov.tr/hrecp9km

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Arzu Emel Polat, lähetystöneuvos, goTürkiye, Turkin tasavallan suurlähetystö
Puh. +358 44 988 8196, s-posti info@go-turkiye.fi

Tanja Holmberg, viestinnän yhteyshenkilö, Ikkunapaikka PR & Events
Puh. +358 50 327 8923, s-posti tanja.holmberg@ikkunapaikka.fi

Kuvat

Istanbulin luonnetta leimaa sijainti Euroopan ja Aasian välissä. Risteily Bosporinsalmella antaa hienon perspektiivin kaupunkiin.
Istanbulin luonnetta leimaa sijainti Euroopan ja Aasian välissä. Risteily Bosporinsalmella antaa hienon perspektiivin kaupunkiin.
goTürkiye
Lataa
Matka Istanbuliin ei ole täydellinen ilman vierailua basaarissa.
Matka Istanbuliin ei ole täydellinen ilman vierailua basaarissa.
goTürkiye
Lataa
Istanbulin Modernin taiteen museo on yksi kiinnostavista käyntikohteista.
Istanbulin Modernin taiteen museo on yksi kiinnostavista käyntikohteista.
goTürkiye
Lataa
Istanbul tunnetaan myös monipuolisesta ravintolatarjonnastaan.
Istanbul tunnetaan myös monipuolisesta ravintolatarjonnastaan.
goTürkiye
Lataa
Upea Hagia Sofia kannattaa nähdä kerran elämässä
Upea Hagia Sofia kannattaa nähdä kerran elämässä
goTürkiye
Lataa

Ikkunapaikka PR & Events

Ikkunapaikka PR & Events on osa Ikkunapaikka Oy:tä, joka julkaisee Suomen johtavaa matkailualan ammattimediaa. Autamme brändejä ja matkakohteita yhdistymään suomalaisten matkailualan ammattilaisten, median ja vaikuttajien kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ikkunapaikka PR & Events

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye