Pekka Tamminen aloittaa Cloud2:n teknologiajohtajana
Pitkäaikainen CTO Mikko Laakkonen siirtyy sivuun, mutta jatkaa omistajana ja neuvonantajana.

Tietoverkkotekniikan insinööri Pekka Tamminen, 36, aloittaa tekoäly- ja pilviyhtiö Cloud2:n teknologiajohtajana. Tamminen on paluumuuttaja, aiemmin hän työskenteli Cloud2:ssa tittelillä Senior Cloud Architect & AI Lead.
“Ehdin olla kolme viikkoa sapattivapaalla, mutta sitten keskustelut johtivat tähän”, Tamminen sanoo. “Uudessa roolissani pääsen visioimaan kaikella osaamisellani sitä, mihin pilvimarkkina on menossa tällä hetkellä ja tulevaisuudessa. Se motivoi valtavasti.”
Tammisen nimityksen yhteydessä Cloud2:n palveluksessa lähes yhtiön perustamisesta lähtien ollut nykyinen CTO Mikko Laakkonen, 40, astuu syrjään. Hän on mukana operatiivisessa toiminnassa siirtymäajan, ja jää sen jälkeen yhtiöön omistajaksi ja neuvonantajaksi.
“Pekka on ollut yksi Cloud2:n teknisen sielun keskeisistä rakentajista: arkkitehti, visionääri ja todellinen tekninen velho. Hänen ajattelunsa, kädenjälkensä ja tinkimätön laatunsa näkyvät kaikkialla siinä, miten rakennamme, miten ajattelemme ja keitä olemme tänään. Olen vilpittömän innoissani siitä, että juuri Pekka vie teknologiavisiotamme seuraavaan vaiheeseen”, Laakkonen sanoo.
Cloud2:n toimitusjohtaja Pekka Kujalan mukaan Mikko Laakkosen työ on ollut olennaisen tärkeää yhtiön kehityksessä ja varsinkin siinä, että 150 henkilöä työllistävästä it-yhtiöstä on tullut uskottava vaihtoehto myös suuryritysten joukossa.
“Mikko on kehittänyt Cloud2:n teknologista perustaa pitkäjänteisesti ja tuloksellisesti. Esimerkiksi kumppanipuolella pelkästään viime vuonna meidät nimettiin Microsoftin Cloud Security Specialization Partneriksi, meistä tuli AWS Premier Partner ja saimme AWS Security Competence -sertifikaatin. Eikä unohtaa voi ISO 27001 -sertifikaattia. Niissä kaikissa näkyy Mikon pioneerityö ja sitoutuminen”, Kujala sanoo.
“Samalla toivotamme pitkäaikaisen ropelipäämme Pekka Tammisen suurella ilolla tervetulleeksi uuteen CTO-rooliinsa. Olemme innoissamme niistä mahdollisuuksista, joita Pekan johdolla voimme rakentaa – ennen kaikkea asiakkaidemme parhaaksi. Uskomme, että ketterän toimijan rooli korostuu markkinassa entisestään. Katse on vahvasti eteenpäin, ja tekemisen palo on kova.”
Tammisen ensimmäinen tehtävä on saattaa hyvässä vaiheessa oleva palveluvalikoiman uudistaminen maaliin. Hän alkaa myös laajentaa yhtiön platform engineering -kyvykkyyksiä, siis osaamista, joka liittyy infrastruktuurin ja kehitysympäristön suunnitteluun, rakentamiseen ja hallintaan.
“Pystymme sen jälkeen entistä paremmin skaalaamaan toimintojamme myös isoille yrityksille ja toimijoille.”
Kolmas kehityskohde on luottamusarkkitehtuurin rakentaminen osaksi palvelukokonaisuutta. Kyse on esimerkiksi pilvipalveluiden suvereniteetista, datan luotettavasta hallinnasta ja julkisen hallinnon pilvipalvelulinjausten huomioimisesta tarjoomassa. Kaikki tämä johtaa yhteen päämäärään.
“Haluamme olla edelläkävijä teknisesti moderneissa, luotettavissa ja skaalautuvissa pilvipalveluissa”, Tamminen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pekka KujalaCEO Cloud2
Puh:+358 44 277 6170pekka.kujala@cloud2.fiPekka TamminenCTO Cloud2
Puh:+358 50 479 3029pekka.tamminen@cloud2.fiKuvat

Cloud2 lyhyesti
Cloud2 on nopeasti kasvava uuden ajan pilvipalvelutalo, joka haastaa perinteiset toimijat kovimman luokan multi-cloud-osaamisella, nykyaikaisilla työkaluilla ja ylivertaisella asiakaskokemuksella. Yhtiöllä on konttorit Suomessa ja Tanskassa, ja sen palveluksessa on noin 150 it-alan ammattilaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Content Crafts
Lipa-Betoni ottaa ensimmäisenä elementtivalmistajana maailmassa käyttöön Carbonaiden hiilensidontateknologian – konkreettinen askel kohti vähähiilistä rakentamista18.11.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Teknologia mahdollistaa hiilidioksidin pysyvän varastoinnin betonielementteihin, vähentää sementin käyttöä ja pienentää tuotannon hiilijalanjälkeä jopa yli 60 prosenttia.
Pekka Kujala Cloud2:n uudeksi toimitusjohtajaksi15.10.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Edellinen toimitusjohtaja Henri Grönlund jatkaa Cloud2:n omistajana ja neuvonantajana.
Luottamus toi lisää liiketoimintaa - Kempower laajentaa yhteistyötä Cloud2:n kanssa5.9.2025 08:12:00 EEST | Tiedote
Cloud2 ottaa vastuulleen Kempowerin tietoturvakeskuksen eli SOC-toiminnot.
Suomalaiset Cloud2 ja UpCloud tarjoavat Euroopan ensimmäisen aidosti suvereenin tekoälyratkaisun21.7.2025 08:21:00 EEST | Tiedote
Cloud2:n AI Control Room alkaa pyöriä UpCloudin GPU-palvelun päällä.
“Tämä on tosissaan uudenlaista” - hiilidioksidia betoniin säilövä Carbonaide palkkasi järjestelmäarkkitehdikseen it-konkarin3.7.2025 15:17:14 EEST | Tiedote
Carbonaiden teollisen tuotannon pilvipalvelun suunnittelee ohjelmistoalan moniosaaja Kurre Ståhlberg.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme