Korkeakouluopiskelijan terveydenhoitomaksu pieneni – neljäsosa ei maksa maksua eräpäivään mennessä
13.1.2026 09:00:00 EET | Kela/FPA | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi).
Korkeakouluopiskelijan terveydenhoitomaksu pieneni jälleen vuodenvaihteessa. Opiskelijan kannattaa maksaa maksu heti, sillä jopa neljännes opiskelijoista unohtaa maksaa maksun eräpäivään mennessä.
Korkeakouluopiskelijoiden terveydenhoitomaksun määrä on vahvistettu vuodelle 2026. Maksu pienenee hieman ja on yhteensä 70,70 euroa eli 35,35 euroa lukukaudessa. Viime vuonna terveydenhoitomaksu oli 35,60 euroa lukukaudessa.
Maksun voi maksaa OmaKelassa heti vuoden alussa. Opiskelija voi maksaa samalla kerralla sekä kevään että syksyn terveydenhoitomaksun. Kevätlukukauden maksun eräpäivä on 15.3., jos opiskelija on ilmoittautunut läsnä olevaksi viimeistään 31.1.
– Opiskelijan kannattaa maksaa terveydenhoitomaksu heti vuoden alussa, jotta se tulee hoidetuksi ajoissa. Jos opiskelija tietää olevansa läsnä myös syyslukukaudella, voi maksun hoitaa koko vuoden osalta kerralla kuntoon, Kelan perintäkeskuksen juristi Mari Jaakkola kertoo.
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS) tuottaa opiskeluterveydenhuollon palvelut Suomessa. Korkeakouluopiskelijalla on käytettävissään YTHS:n laajat palvelut, eikä hänen tarvitse maksaa erillisiä käyntimaksuja. Terveydenhoitomaksu täytyy maksaa, vaikka opiskelija ei käyttäisi YTHS:n palveluita tai hänellä olisi käytössään työterveyshuollon palvelut.
Maksun ajoissa maksaneiden määrä vähentynyt viime vuosina
Yhä suurempi osa opiskelijoista ei muista maksaa terveydenhoitomaksua eräpäivään mennessä. Esimerkiksi syksyllä 2025 noin neljännes opiskelijoista ei maksanut maksua eräpäivään mennessä. Kela lähettää maksuvelvollisille opiskelijoille ennen eräpäivää kirjeen, jossa muistutetaan maksun maksamisesta ja annetaan ohjeet maksamiseen.
Jos opiskelija ei maksa terveydenhoitomaksua ajoissa, Kela muistuttaa maksusta ja perii 5 euron kiinteän viivästymismaksun. Jaakkolan mukaan yleisin syy, miksi maksua ei ole maksettu eräpäivään mennessä, on unohdus.
– Opiskelijoiden arjessa on usein paljon meneillään ja on ymmärrettävää, että maksun maksaminen ei ole ensimmäisenä mielessä. Kelan muistuttelun lisäksi opiskelija voi laittaa itselleen kalenteriin muistutuksen lähestyvästä eräpäivästä tai parhaimmassa tapauksessa maksaa maksun heti, Jaakkola vinkkaa.
Tutkintoa suorittavien ja läsnä olevaksi ilmoittautuneiden korkeakouluopiskelijoiden täytyy maksaa terveydenhoitomaksu Kelalle. Terveydenhoitomaksu käytetään korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollon rahoittamiseen. Valtio rahoittaa korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollosta 77 %, ja terveydenhoitomaksuilla rahoitetaan loput 23 %.
Opiskelijan ei tarvitse maksaa terveydenhoitomaksua, jos hänen sosiaaliturvastaan vastaa Suomen sijaan jokin muu EU- tai Eta-maa, Sveitsi, Iso-Britannia, Pohjois-Irlanti tai EU.
Lisätietoja asiakkaalle
Yhteyshenkilöt
Mari JaakkolaJuristiKela
Puh:050 551 6835etunimi.sukunimi@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Försöket med distansservice vid Finlandsdiskarna avslutas – FPA betjänar fortsättningsvis i Imatra, Nurmes och Borgå26.2.2026 10:35:36 EET | Pressmeddelande
Myndigheternas gemensamma försök med distansservice avslutas vid Finlandsdiskarna i Imatra, Nurmes och Borgå 27.2.2026. Under försöket har kunder kunnat ta del av FPA:s tjänster via videolänk vid Finlandsdiskarna.
Suomi-pisteiden etäpalvelukokeilu päättyy – Kela palvelee edelleen Imatralla, Nurmeksessa ja Porvoossa26.2.2026 10:35:36 EET | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). Viranomaisten yhteinen etäpalvelukokeilu päättyy Suomi-pisteissä Imatralla, Nurmeksessa ja Porvoossa 27.2.2026. Kokeilun aikana Kelan palvelua on voinut käyttää videoyhteydellä Suomi-pisteissä.
Remote service pilot at Suomi-piste service points ending in Imatra, Nurmes and Porvoo – Kela’s services still available26.2.2026 10:35:36 EET | Press release
A pilot study on remote services jointly organised by public authorities at Suomi-piste service points is set to end in Imatra, Nurmes and Porvoo on 27 February 2026. During the pilot study, customers can access Kela’s services via a video connection at Suomi-piste service points.
Kelan uusi saamen kielen ja kulttuurin huomioiva kuntoutuspalvelu26.2.2026 09:28:41 EET | Tiedote
Kela käynnistää huhtikuussa 2026 uuden saamen kielen ja kulttuurin huomioivan kuntoutuspalvelun kokeilun.
År 2025 var grundläggande utkomststöd vanligast i Vanda – antalet mottagare och utgifterna för stödet ökade26.2.2026 06:00:00 EET | Pressmeddelande
Antalet mottagare av grundläggande utkomststöd och utgifterna ökade tydligt år 2025. Stödet erhölls av 6,4 procent av dem som bor i Finland, och i kommunjämförelsen var andelen mottagare störst i Vanda. Mest grundläggande utkomststöd betalades för boendekostnader.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme