Tampereen Energian kaukolämmön päästöt laskivat vuodessa selvästi – päästöt vähentyneet 85 % vuodesta 2010
Tampereen Energian kaukolämmön päästöt jatkoivat voimakasta laskuaan vuonna 2025, kun tuotannon ominaispäästöt putosivat noin neljänneksen edellisvuodesta. Pitkäjänteinen siirtymä sähköistyvään ja vähäpäästöiseen tuotantoon on vähentänyt kaukolämmön päästöjä jo 85 prosenttia vuodesta 2010. Myös kaukolämmön toimitusvarmuus jatkoi huippukorkealla tasolla.

Kaukolämmön alustava ominaispäästökerroin oli 64 g CO₂e (hiilidioksidiekvivalenttia)/kWh, kun vuonna 2024 vastaava luku oli 83 g CO₂e/kWh. Päästökerroin pieneni näin ollen noin 23 prosenttia edellisestä vuodesta. Päästökerroin kuvaa kaukolämmön tuotannosta aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä tuotettua energiayksikköä kohden. Vuoden 2025 luvut ovat ennakkotietoja ja tarkentuvat vielä keväällä päästökaupan todennusten valmistuttua. Jo nyt kaukolämmön käyttäjät voivat halutessaan ostaa alkuperätakuulla täysin uusiutuvaa kaukolämpöä, joka raportoidaan nollapäästöisenä asiakkaiden omissa vastuullisuusraporteissa.
Tampereen Energian lämmön- ja sähköntuotannon toteutuneet hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet noin 85 prosenttia vuodesta 2010 vuoteen 2025. Kehitys on osoitus pitkäjänteisestä työstä kohti vähäpäästöistä energiantuotantoa. Kaukolämmön tuotannon päästöt olivat alimmillaan 55 vuoteen. Lämpöä tuotettiin viime vuonna 2037 GWh. Yhtä alhainen päästötaso oli viimeksi vuonna 1971, jolloin lämpöä tuotettiin 444 GWh.
Tampereen Energia Oy toimittaa kaukolämpöä Tampereelle, Pirkkalaan ja Ylöjärvelle. Tamperelaisista yli 80 % asuu kaukolämmitetyssä kodissa.
Sähköistyminen muuttaa kaukolämmön tuotantoa
Päästöjen selvä väheneminen ei johdu puupolttoaineiden käytön kasvattamisesta. Päinvastoin bioenergian käyttö väheni Tampereen Energian tuotannossa jo toista vuotta peräkkäin. Päästövähennyksen taustalla on sähkön ja hukkalämpöjen käytön lisääminen kaukolämpöjärjestelmässä. Perinteisten fossiilisten polttoaineiden osuus kaukolämmön tuotannossa on pienentynyt lähes olemattomaksi.
Vuosi 2025 oli Tampereella myös poikkeuksellisen lämmin, mittaushistorian toiseksi lämpimin. Lämpimät sääolosuhteet vähensivät lämmöntarvetta ja tukivat osaltaan päästöjen laskua.
”Tampereen Energia jatkaa systemaattista työtä päästöjen vähentämiseksi. Kaukolämpö on keskeinen osa Tampereen seudun ilmastotavoitteita, ja tuotannon kehittämisessä painottuvat jatkossakin energiatehokkuus, päästöttömät ratkaisut ja uudet teknologiat. Päästöjen lasku auttaa myös kaukolämmön hinnan vakauttamisessa”, toteaa Tampereen Energian energiamarkkinoiden johtaja Jukka Joronen.
Yhteyshenkilöt
Jukka JoronenJohtaja, EnergiamarkkinatTampereen Energia Oy
Puh:0408016187jukka.joronen@tampereenenergia.fiLinkit
Myötävoimalla muutamme maailmaa
Tampereen Energia on monipuolinen energiatalo, jossa työskentelee lähes 400 uusiutuvan energian ammattilaista. Tehtävämme on etsiä ratkaisuja, joiden avulla lämpöä, jäähdytystä ja sähköä tuotetaan, jaellaan ja käytetään vastuullisesti. Visiomme mukaan tamperelaiset kodit ja kiinteistöt lämpiävät hiilinegatiivisesti viimeistään vuonna 2040.
Tampereen Energia on kaupungin omistama energiayhtiö. Konserniin kuuluvat emoyhtiö Tampereen Energia Oy:n lisäksi Tampereen Energia Sähköverkko Oy, Tampereen Vera Oy sekä Tammervoima Oy, jonka toinen omistaja on Pirkanmaan Jätehuolto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen Energia Oy
Katoavatko piiput Tampereelta? – Suomen mittakaavassa jättimäinen sähkökattilalaitos otettiin käyttöön28.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Tampereen Energian uusi sähkökattilalaitos Lielahdessa on valmistunut ja otettu käyttöön. Kyseessä on yksi Suomen merkittävimmistä investoinneista vähäpäästöiseen kaukolämpöön. Tampereen Energia vie lämmöntuotantoaan kohti piiputonta aikaa. Lämpöä ei enää synny vain poltosta vaan yhä enemmän sivuvirroista kuten datakeskusten, vedyntuotannon ja tuulivoiman ylijäämästä.
Tampereen Energian uusin selvitys: suurten kaupunkien lämmitys voidaan hoitaa päästöttömästi - hinnat eroavat merkittävästi27.11.2025 10:30:00 EET | Tiedote
Tampereen Energia on julkaissut uuden selvityksen, joka avaa ensimmäistä kertaa kattavasti, millaisin kustannuksin ja edellytyksin suuri suomalainen kaupunki voi siirtyä käytännössä päästöttömään ja jopa hiilinegatiiviseen kaukolämpöön vuoteen 2040 mennessä. Selvitys tarjoaa faktoihin perustuvan kokonaiskuvan eri lämmitysratkaisujen ilmasto-, talous- ja toimitusvarmuusvaikutuksista sekä selkeät suositukset kansallisen lämmitysvision rakentamiseen.
Tampereen Energia nostaa kaukolämmön hintaa – kerrostaloasunnossa kustannukset nousevat noin euron kuukaudessa20.10.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen Energia nostaa kaukolämmön hintaa 1.1.2026 alkaen.
Kymmenen vuotta energiaa kiertotaloudella - kierrätykseen kelpaamaton jäte hyödynnetään lämmitykseen23.9.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen Energian ja Pirkanmaan Jätehuollon yhdessä omistama Tammervoiman hyötyvoimalaitos täyttää syyskuun lopussa kymmenen vuotta. Voimalaitoksessa käsitellään vuosittain lähes 180 000 tonnia sekajätettä, josta tehdään pääasiassa kaukolämpöä, vähäisemmässä määrin myös sähköä.
Ukrainan jälleenrakentamista aloitellaan – pirkanmaalainen teknologiaosaaminen kiinnostaa17.3.2025 11:29:48 EET | Tiedote
Pirkanmaalainen lämmitys- ja sähköteknologiaosaaminen kiinnostaa maailmalla. Ukrainalainen delegaatio kävi Tampereella Valmetin ja Tampereen Energian vieraana. Infrastruktuuri on Ukrainassa nyt laajasti suunnittelussa, kun jälleenrakentamista ollaan aloittelemassa kauempana rintamalinjoista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme