Finnish AI Region jatkaa toiselle kaudelle – EU myönsi huippupisteet
Finnish AI Region -innovaatiokeskittymä (FAIR) on valittu jatkamaan toimintaansa toiselle kaudelle erinomaisin arvosanoin. Euroopan unionin myöntämä jatkorahoitus mahdollistaa sen palveluiden laajentamisen uusille osa-alueille.

Finnish AI Region (FAIR) on valittu jatkamaan toimintaansa toiselle kaudelle erinomaisin arvosanoin. Euroopan unionin myöntämä jatkorahoitus mahdollistaa palveluiden laajentamisen palveluiden laajentamisen ja uusien toimintojen käynnistämisen.
Ensimmäisen toimikautensa aikana FAIR vakiinnutti asemansa Suomen tekoälykentällä. Tähän mennessä sen verkostoitumistapahtumat ja koulutukset ovat tavoittaneet yli 11 300 henkilöä, ja se on tuottanut noin 355 erilaista neuvonta-, testaus- tai rahoituspalvelua yritysasiakkailleen.
FAIRin koulutusohjelmiin osallistui yhteensä 357 pk-yritystä. Erityisen suosittu oli Tekoäly rakennetussa ympäristössä -kurssi, jonka on suorittanut jo 633 henkilöä. Myös rahoitusrintamalla tulokset olivat myös vakuuttavia. Konsortion asiakasyritysten uudet pääomasijoitukset ylittivät viime vuoden lopussa 26 miljoonaa euroa.
EDIHit Euroopan tekoälystrategian ytimessä
Haaga-Helia ammattikorkeakoulun vararehtori Salla Huttunen korostaa tekoälyn kasvavan hyödyntämisen ulottavan mullistavia vaikutuksiaan monille alueille aina koulutuksesta ja tutkimuksesta liiketoimintaan ja päätöksentekoon.
Huttusen mukaan FAIR on osoittautunut mainioksi täsmäavuksi tekoälystä tuottavuuden kasvua ja kansainvälistä menestystä tavoitteleville yrityksille.
–Yhdistämällä tutkimuksen, yritykset ja julkiset toimijat FAIR vahvistaa Suomen kilpailukykyä ja linkittää kansallisen tekoälyekosysteemin eurooppalaisiin verkostoihin. Toisen kauden rahoitus hienoilla pisteillä kertoo omaa kieltään toiminnan vahvasta vaikuttavuudesta, hän toteaa.
FAIR ja muut EDIHit (European Digital Innovation Hubs) ovat vahvasti EU:n tekoälystrategian ytimessä. Euroopan komissio julkaisi keväällä 2025 kunnianhimoisen Tekoälyn maanosa -toimintasuunnitelman, jonka tavoitteena on tehdä EU:sta maailman johtava tekoälyvalta. Suunnitelman neljä keskeistä pilaria ovat:
- Tekoälytehtaat ja -gigatehtaat
- Eurooppalaiset digitaaliset innovaatiokeskukset (EDIH)
- Testausalustat (TEF)
- AI on Demand -alustat.
Vuodesta 2026 alkaen EDIHit muodostavat EU:n tekoälyinfrastruktuurin selkärangan ja toimivat yhden luukun periaatteen mukaisesti. Ne tarjoavat organisaatioille pääsyn koko EU:n tekoälyinfrastruktuuriin aina muista EDIHeistä supertietokoneisiin ja tekoälytehtaisiin.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että FAIR joko tuottaa tarvittavan palvelun itse tai ohjaa organisaation oikean asiantuntijan tai kumppanin pariin Suomessa tai muualla Euroopassa.
AI HelpDesk avautuu kuluvan vuoden aikana
Kuluvana vuonna FAIR pyrkii sujuvoittamaan palvelupolkuaan ja kehittämään palveluitaan vastaamaan asiakkaiden moninaisia tarpeita suunnittelusta ongelmanratkaisuun ja kaupallistumiseen.
Yksi merkittävä uudistus on AI HelpDesk -toiminto, joka on kaikille avoin tukipalvelu palvelutarpeen kartoittamiseen. AI HelpDesk opastaa asiakkaita EU:n tekoälyinfrastruktuurin sisällä, jotta ne löytäisivät tekoälytehtaiden, testialustojen ja muiden EDIHien tarjoamat palvelut helposti ja kätevästi.
Samalla se madaltaa organisaatioiden kynnystä lähteä kehittämään uusia palveluita. Tarjoamalla helposti saavutettavaa asiantuntemusta ja yhteyksiä EU:n laajempaan tekoälyinfrastruktuuriin FAIR varmistaa, että myös pienemmät toimijat voivat hyötyä EU:n maailmanluokan resursseista ja tuesta.
Toinen merkittävä uusi palvelu on tekoälypohjainen yleisen tekoälyasetuksen yhteensopivuuden arviointi, joka auttaa erityisesti pk-yrityksiä varmistamaan jo etukäteen, että niiden luomat uudet teknologiset ratkaisut ovat EU:n tekoälyasetuksen.
Konsortio vahvistuu toisella kaudella
FAIRin toisen kauden konsortio edustaa suomalaista huippuosaamista. Konsortio vahvistuu merkittävästi, kun Tampereen yliopiston tutkimusryhmä GPT-Lab liittyy mukaan tuoden kansainvälisesti tunnustettua tekoälyosaamistaan.
Tulevan kauden konsortioon kuuluvat Helsingin ja Espoon kaupungit, Aalto-yliopisto sekä Helsingin ja Tampereen yliopistot, Haaga-Helia ja Metropolia ammattikorkeakoulut, Enter Espoo, KIRAHub ja 28 Digital. Lisäksi FAIR tekee tiivistä yhteistyötä Suomen tekoälykeskus FCAI:n, Tieteen tietotekniikan keskus CSC:n ja Vantaan kaupungin kanssa.
FAIRin konsortiossa jokaisella partnerilla on selkeästi määritelty rooli, joka keräsi kiitosta myös EU:lta. Roolit täydentävät toisiaan muodostaen ammattitaitoisen ja kokeneen ryhmän. Tämä on myös linjassa EU:n strategisten prioriteettien kanssa.
Verkosto- ja tukitoimintojensa kautta FAIR osallistuu laajamittaisen tekoälylaskentainfrastruktuurin rakentamiseen, parantaa pääsyä laadukkaaseen dataan, vahvistaa tekoälytaitoja ja yksinkertaistaa tekoälyn käyttöönottoa Suomessa.
Lisää tietoa Finnish AI Regionista löydät osoitteesta https://www.fairedih.fi/.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teemu MoilanenyliopettajaHaaga-Helia ammattikorkeakoulu
Puh:+358 29 447 1515teemu.moilanen@haaga-helia.fiHaaga-Helia ammattikorkeakoulu
Koulutamme liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita sekä tutkimme ja kehitämme näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa. Koulutusalamme ovat liiketalous, tietojenkäsittely, majoitus-, ravintola- ja matkailuala, journalismin koulutus, liikunta-ala sekä ammatillinen opettajankoulutus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Kevään ensimmäinen yhteishaku alkoi – Haaga-Heliaan voi hakea englanninkielisiin koulutuksiin ja opettajaopintoihin7.1.2026 15:44:27 EET | Tiedote
Kevään ensimmäinen yhteishaku ja erillishaku ammatilliseen opettajankoulutukseen ovat käynnissä 7.–21.1.2026.
Ruokamatkailukilpailu 2026 on alkanut – kuka vie voiton tänä vuonna?1.1.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Ruokamatkailukilpailu etsii Suomen parhaita ruoka- ja juomaelämyksiä. Voittajat palkitaan rahapalkinnoin Helsingin kaupungintalon juhlasalissa torstaina 24.9.2026.
Ohjattu saunaseremonia tuo kulttuurin ja hyvinvoinnin matkailijoiden ulottuville12.12.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Sauna voi olla paljon muutakin kuin perinteiset lämpimät löylyt – rohkeasti kehitetyt elämykset voivat auttaa erottumaan kilpailussa, työllistää ja kasvattaa matkailutuloja.
Haaga-Helian koulutukselle arvostettu kansainvälinen akkreditointi3.12.2025 09:24:35 EET | Tiedote
International Business -koulutus (BBA) on ensimmäinen EFMD:n ohjelmatasoisen akkreditoinnin saanut koulutus pääkaupunkiseudulla.
Keskustasta lentoon – sähköinen lentäminen haastaa liikkumisen rajat27.11.2025 11:09:00 EET | Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulun hanke tuo rohkean vision lähelle Helsingin keskustaa. Sähköisen liikenteen lentopaikka voi tulevaisuudessa tukea kestävää liikkumista ja vahvistaa alueen vetovoimaa. Samaan aikaan kilpailu tulevaisuuden ilmailuratkaisuista kiihtyy – pysyykö Suomi mukana maailmanlaajuisessa kilpailussa?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme