Lupa- ja valvontavirasto

Itäradan ympäristövaikutusten arvioinnista (YVA) pyydetään mielipiteitä

Jaa

Itärata on Keravalta Porvoon kautta Kouvolaan suunniteltava uusi kaksiraiteinen nopean liikenteen rata. Itärata erkaantuu Lentoradan tunnelista Vantaan ja Tuusulan rajalla ja liittyy nykyiseen rataverkkoon Korian alueella Kouvolassa. Hankkeen ympäristövaikutuksia on selvitetty YVA-menettelyssä. Arvioinnin tuloksia ja hanketta esitellään useassa yleisötilaisuudessa tammi-helmikuussa. Lausunnot ja mielipiteet tulee toimittaa viimeistään 13.3.2026. Itäradan YVA-menettelyn verkkosivut: www.ymparisto.fi/itarata-YVA

Kartta esittää suunnitellun rautatieyhteyden Vantaan lentoasemalta Porvooseen, kulkien muun muassa Keravan ja Nikkilän kautta. Mukana tunneli- ja pintareitit.
Itärata on Keravalta Porvoon kautta Kouvolaan suunniteltava uusi kaksiraiteinen nopean liikenteen rata. Kuva: Itärata Oy

Itärata-hankkeen keskeisenä tavoitteena on mahdollistaa nykyistä nopeampi kaukojunaliikenne itäiseen Suomeen: Savon ja Karjalan ratoja pitkin Kuopioon, Joensuuhun ja Kainuuseen. Toisena keskeisenä tavoitteena on yhdistää Porvoon kaupunki nopean rataliikenteen ja lähijunaliikenteen piiriin. Radan reittivaihtoehdot sijoittuvat Vantaan, Tuusulan, Keravan, Sipoon, Porvoon, Loviisan, Myrskylän, Lapinjärven ja Kouvolan alueille. Lisää ratahankkeesta Itäradan omilla verkkosivuilla: www.itarata.fi

Ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) on lakisääteinen menettely, jossa selvitetään suurten hankkeiden vaikutukset jo suunnitteluvaiheessa. Tavoitteena on tunnistaa hankkeen merkittävät vaikutukset ja arvioinnin perusteella suunnitella, miten haitallisia vaikutuksia lievennetään tai poistetaan.

Nyt nähtävillä oleva arviointiselostus on hankkeesta vastaavan Itärata Oy:n laatima selvitys hankkeen eri toteutusvaihtoehdoista ja niiden ympäristövaikutuksista. Arviointiselostus on nähtävillä 13.1.2026–13.3.2026, minä aikana eri tahoilla on mahdollisuus antaa hankkeesta ja sen ympäristövaikutuksista mielipiteensä. Tämän jälkeen hankkeessa yhteysviranomaisena toimiva Lupa- ja valvontavirasto laatii perustellun päätelmän. Perusteltu päätelmässä viranomainen antaa kantansa hankkeen merkittävistä ympäristövaikutuksista. Perusteltu päätelmä on myöhemmin otettava huomioon kaikissa hanketta koskevissa luvissa koko sen elinkaaren ajan.

Osallistuminen on keskeinen osa YVA-menettelyä. Hanketta ja arvioinnin tuloksia esitellään useassa yleisötilaisuudessa tammi-helmikuussa sekä etätilaisuudessa maaliskuussa. Kaikki tilaisuudet etätilaisuutta lukuun ottamatta alkavat kahvituksella klo 17.00, esitykset ja yhteiskeskustelu klo 17.30–19, jonka jälkeen osallistujilla on mahdollisuus jäädä vielä hetkeksi karttojen äärelle.

  • Ke 21.1. Vantaa, Monitoimikeskus Lumon Lumosali, Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa
  • To 22.1. Porvoo, Taidetehtaan Tehdassali, Läntinen Aleksanterinkatu 1, 06100 Porvoo
  • Ke 28.1. Kouvola, Kouvolatalon Honkasali, Varuskuntakatu 11, 45100 Kouvola
  • To 29.1. Sipoo, Nikkilän juhlatalon juhlasali, Vanha vesitorninmäki 1, 04130 Sipoo
  • Ti 3.2. Myrskylä, Myrskylän koulu Mestarintie 3, 07600 Myrskylä
  • Ke 4.2. Lapinjärvi, Nuorisoseurantalo Lindarås, Seuratalontanhua 28, 07840 Lindkoski
  • Ti 10.2. Loviisa, Koskenkylän koulun ruokasali, Kullbyntie 4, 07700 Koskenkylä
  • Ke 11.2. Kerava, Keuda-talon Kerava-Sali, Keskikatu 3, 04200 Kerava
  • Ti 3.3. klo 18–19.30 Etäyleisötilaisuus Teamsilla. Osallistumislinkki tilaisuuteen on verkkosivulla www.ymparisto.fi/itarata-yva.

Itäradan ympäristövaikutusten arviointiselostus on kuulutettu lausuntojen ja mielipiteiden esittämistä varten 13.1.-13.3.2026. Lausunnot ja mielipiteet tulee toimittaa kirjallisena viimeistään 13.3.2026 Lupa- ja valvontavirastoon osoitteella PL 20 13035 LVV tai sähköisesti osoitteeseen kirjaamo@lvv.fi. Arviointiselostus ja tiedot sen esilläolosta ovat nähtävillä mm. ympäristöhallinnon verkkosivuilla: www.ymparisto.fi/itarata-yva ja www.miljo.fi/ostbana-mkb.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja YVA-menettelystä antaa
ylitarkastaja Niklas Virkkala, Lupa- ja valvontavirasto
Puh. 0295 254 915
niklas.virkkala@lvv.fi

Lisätietoja hankkeesta antaa
Suunnittelujohtaja Minna Weurlander, Itärata Oy
Puh. 040 530 3496
minna.weurlander@itarata.fi

Kuvat

Kartta esittää Itäradan jatkosuunnitteluun etenevän linjauksen sekä muita YVA-menettelyssä mukana olevia linjausvaihtoehtoja eri värisinä viivoina Vantaan, Porvoon ja Loviisan välisellä alueella.
Itäradan jatkosuunnitteluun etenevä linjaus ja muut YVA-menettelyssä mukana olevat linjausvaihtoehdot.
Kuva: Itärata Oy
Lataa
Kartta esittää Itäradan jatkosuunnitteluun etenevän linjauksen ja YVA-menettelyssä mukana olevat vaihtoehdot Lentorata–Backas-rataosuudella. Mukana on eri linjavaihtoehtoja sekä mahdollisia liikenneterminaaleja.
Itäradan jatkosuunnitteluun etenevä linjaus ja YVA-menettelyssä mukana olevat linjausvaihtoehdot rataosuudella Lentorata–Backas.
Kuva: Itärata Oy
Lataa
Kartta, jossa esitetään Itäradan jatkosuunnitteluun etenevät linjausvaihtoehdot rataosuudella Backas–Björkdal. Näkyvissä Kuninkaanportin maanpäällinen linjaus ja yksi tunnelivaihtoehdoista. Kartassa merkitty nykyinen ratalinja, uuden linjauksen vaihtoehdot ja mahdolliset asemat.
Itäradan jatkosuunnitteluun etenevät linjausvaihtoehdot rataosuudella Backas–Björkdal: Kuninkaanportin maanpäällinen linjaus ja toinen kahdesta tunnelivaihtoehdosta.
Kuva: Itärata Oy
Lataa
Kartta, joka näyttää Itäradan jatkosuunnitellun linjauksen ja vaihtoehtoiset reitit rataosuuksilla Björkdal–Teuroinen ja Teuroinen–Koria. Mukana myös nykyinen rataverkko ja suunnitellut tunnelit.
Itäradan jatkosuunnitteluun etenevä linjaus ja muut YVA-menettelyssä mukana olevat linjausvaihtoehdot rataosuuksilla Björkdal–Teuroinen ja Teuroinen–Koria.
Kuva: Itärata Oy
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lupa- ja valvontavirasto on valtakunnallinen, monialainen valtion viranomainen. Virasto kuuluu valtiovarainministeriön hallinnonalaan, ja eri ministeriöt ohjaavat sen toimintaa omilla toimialoillaan. Lupa- ja valvontavirasto aloitti toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtäviin kuuluu esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon, ympäristöasioiden, alkoholihallinnon, varhaiskasvatuksen, koulutuksen, työsuojelun ja pelastustoimen lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä. Lupa- ja valvontavirastossa turvaamme jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin elinoloihin. 

Lupa- ja valvontavirasto 
PL 20
13035 LVV
lvv.fi

Lupa- ja valvontavirasto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lupa- ja valvontavirasto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye