Oy Tjäreborg Ab

Tjäreborg Suomessa jo 60 vuotta

Jaa

Perinteinen matkanjärjestäjä Tjäreborg on tänä vuonna toiminut Suomessa jo 60 vuotta. Suomen kolmanneksi suurin matkanjärjestäjä kuljetti vuonna 2025 etelän aurinkoon noin 18,8 % Suomen matkatoimistoalan liiton tilastoimasta kokonaismatkustajamäärästä. 

Kos,Greece
Kos,Greece

Vuosi 2026 on Tjäreborgilla juhlavuosi, sillä maaliskuussa tulee kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun yhtiö aloitti Suomessa. Tanskalaisesta Tjæreborgin kylästä nimensä saanut yhtiö on nykyään osa Nordic Leisure Travel Groupia, johon kuuluvat sisaryhtiöt Ving Ruotsissa ja Norjassa sekä Spies Tanskassa.

– Luotettavuus, pohjoismaisuus ja korkea asiakastyytyväisyys ovat tärkeitä kulmakiviä toiminnassamme. Omat hotellikonseptimme ja oma lentoyhtiömme Sunclass Airlines ovat ehdottomia vahvuuksiamme, sanoo Jessica Virtanen, Tjäreborgin maajohtaja.

– Tuttu chartermatka on vuosien saatossa muuttunut joustavammaksi ja entistä yksilöllisemmäksi lomapalveluksi. Sen rinnalla yhä merkittävämpään rooliin ovat nousseet reittilennot ja majoituksen sisältävät paketit sellaisiin matkakohteisiin, joissa meillä välttämättä ole omaa henkilökuntaa, sanoo Virtanen.

 

Perinteiset suosikkikohteet hallitsevat edelleen

Tjäreborgin suosituimmat kohteet matkustajamäärillä mitattuna ovat pysyneet melko muuttumattomina jo pitkään: talvikaudella suurin kohde on Kanariansaaret ja kesäkaudella Kreikka houkuttaa eniten lomailijoita.

– Suurien kohteiden ohella Egyptin Hurgada on ikään kuin kokoaan suositumpi, eli matkat varataan jo aikaisin, ja samaa voi sanoa Kosin saaresta Kreikassa, kertoo Virtanen.

Vaikka kuluttajaluottamus on ajoittain heikentynyt ja moni kokee taloudellista epävarmuutta, matkustushalu on säilynyt vahvana eikä lomamatkoista hevin tingitä.

– Sanoisin, että meillä se ilmenee jopa niin, että asiakkaat eivät ensisijaisesti hae halpaa vaan hyvää. Esimerkiksi erilaiset lisäpalvelut, kuten lisäjalkatila lennoilla, suora pääsy terassilta uima-altaaseen ja tasokkaammat hotellit ovat entistä kysytympiä. Lomapaketti halutaan viimeistellä oman maun mukaiseksi ja saada näin paras vastine rahalliselle satsaukselle, sanoo Virtanen.

Yhteyshenkilöt

Lehdistön päivystyspuhelinLehdistön yhteyshenkilöTjäreborg

Puh:+358438248809

Kuvat

Kos,Greece
Kos,Greece
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oy Tjäreborg Ab

Tjäreborgin uusi kampanjakonsepti: Lomia joiden et soisi loppuvan7.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote

Tjäreborg lanseerasi joulupäivänä uuden kampanjan, joka herättää tutun tunteen siitä hetkestä, kun loma loppuu. Tunnistettavuuteen ja huumoriin nojaava kampanja vie katsojat lomatunnelmaan aurinkoon, uima-altaille ja kaupungin kujille. Kampanjakonseptista vastaa tanskalainen Robert/Boisen & Like-minded yhdessä ruotsalaisen Perfect Foolsin ja Nordic Leisure Travel Groupin oman inhouse-tuotantotiimin kanssa.

Krabi palaa Tjäreborgin talviohjelmaan 2026–202712.12.2025 07:30:00 EET | Tiedote

Tjäreborg vahvistaa talvikauden tarjontaansa Thaimaassa ja tuo talvikauden 2026–2027 ohjelmaan matkapaketit suorilla lennoilla Krabiin. Viimeksi suorat lennot Krabiin olivat ohjelmassa talvella 2019–2020. Lento suoraan Krabin kentälle lyhentää siirtymämatkoja lentokentältä Koh Lantan, Ao Nangin ja Railay Beachin hotelleihin. Krabin alue tunnetaan hätkähdyttävästä luonnonmaisemasta, jonka valkohiekkaiset rannat, dramaattiset kalliomuodostelmat ja turkoosi meri muodostavat. Lomakohde tarjoaa mahdollisuuden paitsi rentoutumiseen myös monenlaisiin aktiviteetteihin. – Thaimaa on yksi suomalaisten rakastetuimmista talvilomakohteista, ja monet arvostavat mahdollisimman vaivatonta matkustamista eli suoria lentoja ja lyhyitä matkoja hotelleihin, sanoo Tjäreborgin maajohtaja Jessica Virtanen. Krabiin lennetään Finnairilla (A350) joka keskiviikko 10.12.2026–4.3.2027. Talven 2026–2027 lomamatkat varattavissa jo nyt Tjäreborg avaa seuraavan talvikauden lomamatkat myyntiin perjantaina 12.12. Ensimmä

Nordic Leisure Travel Groupin ilmastotavoitteille Science Based Targets Initiative -hyväksyntä7.5.2025 10:04:04 EEST | Tiedote

Tjäreborgin emoyhtiö Nordic Leisure Travel Group on ottanut tärkeän askeleen kestävän matkailun edistämisessä. Matkanjärjestäjäkonserni on saanut ilmastotavoitteilleen Science Based Targets Initiative (SBTi) -validoinnin. Riippumaton SBT-aloite varmistaa, että yrityksen ilmastotavoitteet ovat linjassa sen kanssa, mitä vaaditaan ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseen 1,5 asteeseen esiteollisesta ajasta. Nordic Leisure Travel Groupin ilmastotyön erityisiä painopistealueita ovat lento- ja hotellitoiminnot, jotka aiheuttavat suurimman osan päästöistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye