Oma Häme

Aluehallitus hyväksyi muutokset omaishoidon tuen palkkioon ja perhehoidon palkkioon

13.1.2026 13:06:23 EET | Oma Häme | Uutinen

Jaa

Aluehallitus nimesi myös edustajansa vaikuttamistoimielimiin.

Lyijykynä-kuvake, joka iskee alustaansa tummanvihreällä taustalla. Vasemmassa yläkulmassa "Oma Häme" -logo.

Maanantaina koolla ollut aluehallitus päätti pyynnöstä antaa ennakkokantansa Hämeenlinnan Erityisasuntosäätiölle sen myyntiin liittyvästä valmistelusta. Aluehallituksen mukaan säätiön ei kannata edistää mahdolliseen omaisuuden tai toiminnan myyntiin liittyvää valmisteluaan ennen kuin hyvinvointialueen sosiaalihuollon ja vammaispalvelujen asumispalvelujen järjestämistapoja koskeva tarkastelu valmistuu maaliskuun 2026 loppuun mennessä. Säätiön pyyntö liittyy hyvinvointialueen omistajaohjaukseen ja säätiön taloustilanteeseen. Aiheesta on kerrottu tarkemmin tässä tiedotteessa: Aluehallitus käsittelee Hämeenlinnan Erityisasuntosäätiötä koskevaa ennakkokantaa

Lisäksi aluehallitus hyväksyi muutokset ikäihmisten perhehoidon palkkioihin. Ne sisältävät indeksikorotukset sekä kiertävän perhehoidon palkkioiden perusteisiin liittyvän muutoksen. Palkkiot tulevat voimaan uusien toimeksiantosopimusten osalta 1.1.2026 alkaen. Olemassa olevat sopimukset on tehtävä uudelleen, ennen kuin muutokset astuvat voimaan.

Aluehallitus käsitteli myös korotusta omaishoidon tuen hoitopalkkion vähimmäismäärään. Sen korottamista hallituksen esityksen mukaiseen määrään esitetään aluevaltuustolle. Aluehallitus hyväksyi täydennykset omaishoidon tuen myöntämisen perusteisiin 65 vuotta täyttäneitä koskien 1.2.2026 alkaen.

Aluehallitus myös valitsi edustajansa hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimiin. Kunnat ovat nimenneet omat edustajansa vanhus- ja vammaisneuvostoihin sekä nuorisovaltuustoon. Aluehallituksen edustajiksi nimettiin vanhusneuvostoon Sari Kykyri (ps.), Kylli Kylliäinen (sd.) ja Hannele Saari (kd.). Vammaisneuvostossa aluehallitusta edustavat Salla Fagerström (sd.), Satu Heinonen (vihr.) ja Eija Aittola (kok.). Nuorisovaltuustoon puolestaan valittiin Sari Salminen (kesk.), Ville Mustonen (kok.) ja Satu Viksten (vas.). Lisäksi aluehallitus hyväksyi vanhus- ja vammaisneuvostojen toimintasäännöt. Nuorisovaltuuston toimintasääntö tuodaan aluehallitukselle erikseen hyväksyttäväksi myöhemmin.

Aluehallitus hyväksyi alle 23-vuotiaiden lyhytpsykoterapian palvelusetelisääntökirjan. Se koskee terapiatakuun piiriin kuuluvaa lyhytpsykoterapiaa. Toukokuussa 2025 voimaan tulleen terapiatakuun mukaan alle 23-vuotiaiden lasten ja nuorten tulee päästä tiettyihin mielenterveyspalveluihin kuukauden kuluessa siitä, kun tällaisen palvelun tarve on todettu.

Talouden tämän vuoden käyttösuunnitelman aluehallitus palautti hyvinvointialuejohtajan esityksestä uudelleen valmisteluun. Jäsenen nimeämisen Työvalmennussäätiö Luotsi sr:n hallitukseen aluehallitus jätti pöydälle. Muut asiat aluehallitus hyväksyi esityslistan mukaisesti. Seuraava kokous on 19. tammikuuta.

Aluehallituksen 12.1.2026 kokouksen esityslista

Avainsanat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Häme

Esitys aluehallitukselle: mielenterveys- ja päihdepalveluja kehitetään nykyisessä palvelurakenteessa ilman uusia yksiköitä5.2.2026 10:05:00 EET | Uutinen

Aluehallitus käsittelee maanantaina 9. helmikuuta palveluverkkopäätösten päivityksiä, jotka koskevat mielenterveys- ja päihdepalveluja. Muutokset etenevät vielä aluevaltuuston käsittelyyn. Aluehallitukselle esitetään, että mielenterveys- ja päihdepalveluihin aiemmin suunniteltuja erillisiä yksiköitä – selviämisasemaa sekä asumispalvelujen arviointi- ja kuntoutusyksikköä – ei tässä vaiheessa perusteta. Aluevaltuusto on päättänyt yksiköiden perustamisesta osana palveluverkkopäätöksiä huhtikuussa 2024. Muutosesitykset liittyvät palveluverkkosuunnitelman toteutustavan tarkentamiseen. Taustalla on palvelujen uudelleenarviointi, jonka mukaan kyseisiin yksiköihin suunnitellut palvelut voidaan järjestää tarkoituksenmukaisesti osana nykyisiä palvelukokonaisuuksia. Selviämishoidosta tehtiin pilotti Palveluverkkoa suunniteltaessa tavoitteena oli selviämisaseman perustaminen vieroitus- ja katkaisuhoidon yhteyteen. Ahveniston sairaalassa ei kuitenkaan ole selviämisasemalle soveltuvia tiloja, eikä e

Aluehallitus käsittelee esitystä Parolan terveysaseman siirrosta5.2.2026 10:00:00 EET | Uutinen

Aluehallitus käsittelee maanantaina 9. helmikuuta aluevaltuustolle menevää esitystä Parolan terveysaseman siirrosta Hämeenlinnaan. Aluehallitukselle esitetään, että Parolan terveysaseman toiminta siirtyisi Hattulasta Ahveniston palvelukeskukseen 1.7.2027 mennessä. Kyseessä on palveluverkkoon liittyvä päätös, jonka tekee lopullisesti aluevaltuusto. Siirron jälkeen Ahveniston palvelukeskus vastaisi noin 30 000 asukkaan sosiaali- ja terveyspalveluista. Aluevaltuusto päätti hyvinvointialueen palveluverkosta huhtikuussa 2024. Päätöksen mukaan Oma Hämeen palvelurakenne perustuu kolmeen sote-palvelukeskukseen, sote-palvelupisteisiin sekä liikkuviin palveluihin. Päätökseen on kirjattu Parolan sopimustilanne ja sen tarkastelu vuonna 2026. Parolan terveysaseman palveluja Hattulassa tuottaa Terveystalo. Nykyinen sopimus Terveystalon kanssa päättyy 30.6.2026. Parolan terveyskeskuksen toiminnan siirron valmistelussa on arvioitu vaikutuksia palvelujen saavutettavuuteen ja hoidon jatkuvuuteen. Asiakk

Jalkautuvaa neuvolamallia ei kannata laajentaa – yksilölliset ratkaisut palvelevat paremmin perheiden tarpeita5.2.2026 09:55:00 EET | Uutinen

Oma Häme on arvioinut jalkautuvan neuvolamallin toimivuutta ja tarvetta osana perhekeskuspalveluita. Hyvinvointialueella on aiemmin linjattu, että neuvolatoiminta järjestetään pääsääntöisesti palvelukeskuksissa ja palvelupisteissä. Jalkautuvan neuvolapalvelun tarjoamista on kokeiltu, koska sen tarve on haluttu selvittää. Aluehallitus käsittelee jalkautuvaa neuvolatoimintaa kokouksessaan 9. helmikuuta. Aluehallitukselle esitetään, ettei jalkautuvaa neuvolamallia oteta Oma Hämeessä laajemmin käyttöön, vaan neuvolapalvelut toteutetaan jatkossakin pääsääntöisesti palvelukeskuksissa ja -pisteissä. Neuvola oli mukana lähipalvelumallin pilotissa Tammelassa keväällä 2025. Kokeilujaksolla neuvola-aikoja tarjottiin ensisijaisesti asiakkaille Forssaan. Tammelassa aikoja oli tarjolla rajatusti. Neuvola-aikoja käytettiin suhteessa tarjontaan enemmän kuin muita pilotissa mukana olleita palveluja Tammelassa. Lähes kaikki vastaajat kertoivat valitsevansa Forssan neuvolan, mikäli neuvola-aikaa joutuisi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye