Avantoralli tuo kylmäuintia ja saunanautintoja Saloon 7.–8.2.2026
Helmikuun alussa Salo muuttuu kylmäuinnin ja saunaretkeilyn ystävien paratiisiksi, kun Avantoralli järjestetään kaupungissa 7.–8. helmikuuta 2026. Tapahtuma kutsuu niin ensikertalaiset kuin kokeneet avantouimarit nauttimaan kylmän veden ja lämpimän saunan yhdistelmästä eri puolilla Saloa.

Vuoden 2026 Avantoralliin osallistuu 13 saunallista avantouintipaikkaa. Uimaan pääsee monipuolisesti joessa, järvessä, meressä, lammessa tai lähteellä. Viikonloppua varten on avantosaunoista koottu kartta, jonka avulla osallistujat voivat suunnitella saunakierroksensa ja siirtymiset kohteiden välillä.
– Saunoja on lämpimänä eri puolilla Saloa pidennetyin aukioloajoin. Mukaan tarvitsee vain pyyhkeen ja uimapuvun. Pipo sekä avantokengät tai villasukat ovat suositeltavia, tapahtumakoordinaattori Karolina Blom vinkkaa.
Avantorallissa kannustetaan liikkumaan ja kokeilemaan useampaa kohdetta. Vähintään neljällä avantopaikalla vierailevat osallistuvat Avantorallin arvontaan, ja opiskelijoille on neljän saunan kiertämisestä luvassa haalarimerkki.
Lauantaina 7. helmikuuta klo 12–16 Avantoralli näkyy ja tuntuu myös Salon torilla, jossa järjestetään maksuton yleisötapahtuma. Torilla on tarjolla saunoja, paljuja, kylmäaltaita, poreammeita, torimyyjiä, ohjelmaa sekä jokiavanto.
Blomin mukaan Avantoralli on kehittymässä kylmäuinnin ympärille rakentuvaksi talviseksi hyvinvointiviikonlopuksi.
– Kylmäuinti on tutkitusti terveyttä ja hyvinvointia lisäävä harrastus. Saunomisen ja uimisen lisäksi viikonlopun aikana on tarjolla myös muita hyvinvointitapahtumia, kuten joogaa ja äänimaljarentoutusta, Blom kertoo.
Avantorallin keskiössä on kuitenkin ennen kaikkea kylmäuinti ja sen tuoma virkistys.
– Kerta se on ensimmäinenkin. Toivotamme kaikki salolaiset ja tänne matkaavat rohkeasti kokeilemaan kylmän veden ja lämpimän saunan yhdistelmää, Blom kannustaa.
Koko ohjelma, saunojen aukioloajat ja maksut sekä yöpymisvaihtoehdot löytyvät osoitteesta salo.fi/avantoralli.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Karolina BlomTapahtumakoordinaattoriSalon kaupunki
Puh:050 471 3173karolina.blom@salo.fiKuvat
Linkit
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VisitSalo.fi
Kurpitsapuisto hurmaa jälleen Salossa 10.–26.10.30.9.2025 08:46:31 EEST | Tiedote
Salossa vietetään lokakuussa jo perinteeksi muodostuneita Kurpitsaviikkoja, jotka houkuttelevat alueelle päivittäin tuhansia kävijöitä. Rannikon Puutarhan Kurpitsapuisto Halikon museosillan kupeessa kuuluu syksyn kohokohtiin.
Pumpkin Park charms visitors once again in Salo, October 10–26, 202530.9.2025 08:46:31 EEST | Press release
In October, Salo celebrates its traditional Pumpkin Weeks, drawing thousands of visitors to the area each day. The Pumpkin Park at Rannikon Puutarha (Rannikko Garden), located next to the Halikko museum bridge, is one of autumn’s highlights.
Jäätävä Avantoralli Salossa18.2.2025 10:00:26 EET | Tiedote
Avantoralli 1.-2.3. on kaikenikäisten tapahtuma, jossa keskeisenä teemana on kylmäuinti ja hyvinvointi. Useat yleiset saunat eri puolilla Saloa ovat auki pidennetyin aukioloajoin. Salossa on monia erilaisia talviuintipaikkoja, joissa kylmäuintia voi toteuttaa. Avantorallissa voit valita uitko meressä, järvissä, lammessa, lähteessä vai joessa tai testaatko kaikki.
Freezing Ice Swimming Rally in Salo18.2.2025 10:00:26 EET | Press release
The Ice Swimming Rally on March 1-2 is an event for all ages, with cold-water swimming and well-being as its central themes. Several public saunas around Salo will have extended opening hours. Salo offers many different winter swimming locations where you can take an icy dip. At the Ice Swimming Rally, you can choose whether to swim in the sea, lakes, ponds, springs, or rivers - or try them all!
Kutsu medialle Avantosaunaan11.2.2025 14:31:03 EET | Kutsu
Tiesitkö, että saunan lauteilla kuulee parhaat jutut? Sydämellisesti tervetuloa Avantoralli-tapahtuman mediatilaisuuteen Särkisaloon Niksaaren saunaan, Niksaarentie 25640 Förby, tiistaina 18.2. klo 10. Tarjolla aamupalan lisäksi kuuma sauna ja kylmä avanto, joten uimapuku ja pyyhe mukaan. Ilmoitathan tulostasi viimeistään 14.2. osoitteeseen karolina.blom@salo.fi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

