Ikääntyneille yhteisöllisen asumisen talo Maunulaan
Maunulan Pirjontielle rakennetaan Helsingin kaupungin ensimmäistä yhteisöllisen asumisen palvelutaloa, jonka kaikki asunnot on tarkoitettu ikääntyneille asukkaille. Asukkaat muuttavat taloon alkuvuodesta 2028.

Rakennuksessa on 51 vuokra-asuntoa sekä yhteis- ja palvelutiloja. Maantasokerrokseen tulee myös yksi liiketila.
Rakentaminen käynnistyi vuodenvaihteessa, ja työmaalta kantautuu lähiympäristöön ääntä etenkin alkuvaiheessa. Rakennus valmistuu syksyksi 2027.
Asuintalon rakennuttaa Helsingin kaupungin asuntotuotanto (ATT) ja urakasta vastaa SRV.
Yhteisölliseen asumiseen voi hakeutua iäkäs henkilö, joka ei enää pärjää kotonaan esimerkiksi kotihoidon ja läheisten avun turvin, mutta joka ei vielä tarvitse ympärivuorokautista hoivaa. Maunulan palvelutalossa yhteisöllisestä asumisesta vastaa Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala. Hallinnollisesti palvelutalo tulee osaksi Riistavuoren seniorikeskusta.
Helsinkiläisistä noin joka viides on yli 64-vuotias, ja ikääntyneiden asukkaiden osuus väestöstä kasvaa. Vuoden 2024 lopussa heitä asui Helsingissä noin 120 000.
Vuoden 2060 lopussa arvioidaan lähes 218 000 ikääntyneen asuvan Helsingissä. Tämä olisi noin neljäsosa kaupungin asukkaista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Rakennushanke
Sari Koukku
projektipäällikkö
Helsingin kaupunki
kaupunkiympäristö / asuntotuotanto
050 3620 146, sari.koukku@hel.fi
Palvelutalon toiminta
Taina Hietanen
Riistavuoren seniorikeskuksen johtaja
Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
09 310 64287, taina.hietanen@hel.fi
Kuvat

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 13.1.202613.1.2026 17:23:11 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 13.1.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Kulosaaren ostaria esitetään purettavaksi – uusiin rakennuksiin tulisi asuntoja ja liiketilaa13.1.2026 15:00:04 EET | Tiedote
Ostoskeskusyhtiö hakee kaupungilta asemakaavamuutosta, joka mahdollistaisi ostoskeskuksen purkamisen sekä asuntojen ja liiketilojen rakentamisen.
Rivningen av Bunkern på Busholmen fortsätter i nästa vecka9.1.2026 16:14:26 EET | Pressmeddelande
Efter en kort paus fortsätter Helsingfors stad rivningen av Bunkern på Busholmen (Västra hamnen 1) den 12 januari. Rivningsarbetet beräknas bli färdigt i augusti 2026.
Jätkäsaaren Bunkkerin purku jatkuu9.1.2026 16:14:26 EET | Tiedote
Helsingin kaupunki jatkaa Jätkäsaaren Bunkkerin (Länsisatamankuja 1) purku-urakkaa lyhyen tauon jälkeen maanantaina 12. tammikuuta. Purkutyön arvioidaan valmistuvan elokuussa 2026.
Helsingfors utreder hur vinterförhållanden påverkar hundars tassar9.1.2026 10:01:24 EET | Pressmeddelande
Staden uppmanar invånarna att dela med sig av sina erfarenheter via en enkät.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme