Suomen vetyklusterin tiekartta julki: Euroopan kilpailukykyisin vetytalous tehdään yhteisvoimin
Suomen vetyklusteri on julkaissut tänään vetytalouden tiekartan, joka tarjoaa suuntaviivat ja toimenpiteet Suomen nostamiseksi Euroopan kilpailukykyisimmäksi vetytalousmaaksi vuoteen 2035 mennessä.
Tavoitteen saavuttaminen edellyttää ennen kaikkea vetyekosysteemin toimijoiden yhteispeliä ja ripeitä toimia. Lisäksi eri toimenpiteitä tulee käynnistää samanaikaisesti.
Vetytalouden tiekartassa esitellyt toimenpiteet keskittyvät muun muassa vetymarkkinoiden luomiseen, puhtaan energian ja biogeenisen hiilidioksidin saatavuuteen, rahoitukseen sekä turvallisuuteen.
Vahva vetytalous on Suomen kestävän kasvun ja huoltovarmuuden kulmakivi
Nykyinen hallitusohjelma tavoittelee Suomelle 10 % osuutta EU:n puhtaan vedyn tuotannosta ja käytöstä vuonna 2030. Samanaikaisesti maailma on myllerryksessä ja liikkeellä on voimia, jotka haluaisivat taloudellisista ja geopoliittisista syistä palata fossiilisten polttoaineiden maailmaan. On hyvä muistaa, että Suomella ei ole fossiilitaloudessa mitään voitettavaa.
"Vetytalous tarjoaa uutta kasvupohjaa kansantaloudellemme. Vetytalouden avulla voimme vahvistaa energia- ja polttoaineomavaraisuuttamme ja vähentää samalla päästöjä. Tässä yhtälössä on tärkeää pitää EU-tasolla kiinni ilmastotavoitteista ja ohjauskeinoista, jotta puhtaisiin teknologioihin investoiminen olisi kannattavaa ja sääntely-ympäristö yrityksillemme ennakoitavaa”, toteaa ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala.
Vedyn ja jatkojalosteiden tuotanto sekä niihin liittyvät arvoketjut ovat kriittisiä huoltovarmuuden näkökulmasta, jotta teollisuuden ja energiajärjestelmän tarpeet voidaan turvata myös poikkeustilanteissa. Jokainen Suomessa tuotettu vety- ja sähköpolttoainetonni vähentää riippuvuuttamme tuontienergiasta. Lisäksi vetytalous tuottaa merkittävää taloudellista hyötyä ja torjuu ilmastonmuutosta.
”Suomella on kaikki menestyksen avaimet, mutta vain jos ymmärrämme toimia yhtenä joukkueena samaan suuntaan, samaan aikaan. Tarvitsemme rinnakkain eteneviä investointeja, lainsäädäntöä, tutkimusta ja infrastruktuurin rakentamista sekä energiaomavaraisuuden lisäämistä. Tämä tiekartta on yhteinen pelikirjamme, jolla varmistamme, että Suomi ei katso sivusta, kun Euroopan teollinen kartta piirretään uusiksi”, Suomen vetyklusterin hallituksen puheenjohtaja Herkko Plit sanoo.
Kestävän lentopolttoaineen (eSAF) tuotanto käynnistää markkinan
Markkinoiden luominen on suomalaisen vetytalouden tärkeimpiä tavoitteita seuraaville viidelle vuodelle.
Ensimmäinen markkinoiden luomiseen tähtäävä konkreettinen avaus on kestävän lentopolttoaineen (eSAF) ”Lead Market Task Force”. Työryhmän tavoitteena on, että Suomessa tuotetaan vuoteen 2030 mennessä 60 000 tonnia eSAFia vuodessa, mikä vastaa noin kymmentä prosenttia koko EU:n velvoitteesta. Vuoteen 2035 mennessä tavoite nousee 250 000 tonniin.
Markkinan luomisesta vahvaan vetytalouteen
Vetytalouden tiekartan mukaisesti vuosina 2025–2030 luodaan pohja osaamiselle ja markkinoiden syntymiselle. Vuonna 2030 Suomi saavuttaa hallituksen asettaman tavoitteen ja tuottaa 10 % EU:n puhtaasta vedystä. Vuonna 2035 vetytalous on luonut Suomeen 100 000 uutta työpaikkaa ja tuonut yli 30 miljardia euroa kansantalouteen.
Lisätietoja:
Herkko Plit
Hallituksen puheenjohtaja, Suomen vetyklusteri
Herkko.Plit@p2x.fi
+358 50 4620788
Vetytiekartan voi ladata tästä: Vetytalouden tiekartta
Avainsanat
Suomen vetyklusteri ry – Hydrogen Cluster Finland
Suomen vetyklusteri ry – Hydrogen Cluster Finland on noin 90 eri toimialoilla toimivan yrityksen ja elinkeinoelämän liittojen yhteisö. Maaliskuussa 2025 klusteri järjestyi viralliseksi yhdistykseksi ja toimialajärjestöksi, jonka myötä sen kyky kirittää yhteistyötä ja tukea yhteiskunnallista päätöksentekoa vahvistui entisestään. https://h2cluster.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Burson Finland Oy
HONOR Magic8 -sarja saapuu Eurooppaan – lippulaivaluokan kestävyyttä ja poikkeuksellista akunkestoa9.1.2026 12:34:45 EET | Tiedote
Globaali teknologiabrändi HONOR tuo Euroopan markkinoille uuden HONOR Magic8 -sarjan, joka sisältää lippulaivamalli HONOR Magic8 Pron sekä erittäin kestävän keskihintaluokan HONOR Magic8 Liten. Sarja asettaa uuden standardin älypuhelinten kestävyydelle ja akunkestolle.
HONOR Magic8 Liten uskomaton kestävyys: HONOR julkaisi videon hurjasta testistä22.12.2025 12:42:27 EET | Tiedote
HONOR on julkaissut uuden videon, joka osoittaa HONOR Magic8 Lite -älypuhelimen poikkeuksellista kestävyyttä. Näyttävässä testissä valtava, 170 tonnin painoinen sähkökäyttöinen kaivoskuorma-auto ajaa puhelimen yli hallituissa olosuhteissa. Testi osoittaa, että puhelin on suunniteltu kestämään huomattavasti enemmän kuin arjen kolhuja ja pudotuksia. HONOR Magic8 Liten luotettavuus rakentuu puhelimen erittäin kestävän rakenteen, alan johtavien sertifiointien ja edistyneen akkuteknologian varaan. HONORin tavoitteena on antaa käyttäjille varmuus siitä, että heidän älypuhelimensa selviytyy arjen yllättävistäkin tilanteista. Suunniteltu arvaamattomiin tilanteisiin Videolla nähdään 170 tonnia painava ja mitoiltaan noin 14,9 metriä pitkä, 8,2 metriä leveä ja 7,05 metriä korkea kaivoskuorma-auto ajamassa hitaasti HONOR Magic8 Liten yli. Testi suoritettiin tarkasti valvotuissa oloissa, jotta laitteen rakenteen ja lasin kestävyys pystyttiin todentamaan visuaalisesti tavalla, joka ylittää moninkert
HONOR tuo Suomeen tyylikkään Watch Fit -älykellon ja viihdekäyttöön suunnatun Pad 10 -tabletin19.12.2025 13:53:25 EET | Tiedote
Globaali teknologiabrändi HONOR julkaisee Suomessa kaksi uutta tuotetta: erittäin ohuen ja jopa 23 päivän akunkestolla varustetun HONOR Watch Fit -älykellon sekä mukaansatempaaviin viihde-elämyksiin suunnitellun HONOR Pad 10 -tabletin.
HONOR julkistaa Euroopassa uuden HONOR Magic8 -sarjan – Keskiössä kestävyys, akunkesto ja tekoäly15.12.2025 14:03:40 EET | Tiedote
HONOR Magic8 Pro ja HONOR Magic8 Lite asettavat uudet standardit kestävyydelle, akunkestolle ja tekoälyominaisuuksille.
Älypuhelintrendit 2026: Kestävyys, älykäs optimointi ja tekoälykamerat – HONOR vastaa kuluttajien odotuksiin12.12.2025 15:26:11 EET | Tiedote
Älypuhelinten evoluutio ottaa tulevana vuonna jälleen uuden harppauksen. Kuluttajat odottavat laitteiltaan paitsi nopeutta ja kestävyyttä, myös entistä parempaa suorituskyvyn ja akunkeston optimointia, huippuluokan valokuvausominaisuuksia sekä kehittynyttä tekoälytukea. Tammikuussa 2026 julkistettava HONOR Magic8 -sarja on suunniteltu vastaamaan juuri näihin odotuksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme