Somevaikuttaja Veera Papinoja auttaa kirjassaan vapautumaan dieettikulttuurin kahleista ja löytämään kehorauhan
Suosittu somevaikuttaja ja Kehorauhaa-podcastistaan tunnettu Veera Bianca, oikealta nimeltään Veera Papinoja, kertoo omakohtaisessa kirjassaan Kohti kehorauhaa – irti dieettikulttuurin kahleista (Bazar), kuinka avain hyvinvointiin löytyy itsekurin sijaan kehon kuuntelemisesta ja itsensä hyväksymisestä. Papinoja haluaa tänään ilmestyvällä kirjallaan myös oikoa lihavuuteen ja painonhallintaan liittyviä yleisiä väärinkäsityksiä.

Veera Papinoja oppi jo alle kouluikäisenä olevansa liian iso ja aloitti laihduttamisen ensimmäisen kerran 7-vuotiaana. Häpeän ja ulkopuolisuuden tunteet ajoivat hänet vuosikausien laihdutus-, ahminta- ja kuntoilukierteeseen. Lopputuloksena oli vain entistä korkeampi vaakalukema. Vasta opittuaan suhtautumaan omaan kehoonsa myötätunnolla hän vapautui häpeästä, itseinhosta ja loputtomista yrityksistä hallita omaa painoa.
Kirjassaan Papinoja näyttää monin esimerkein, miten yhteiskunnassamme ihaillaan hoikkuutta ja kurinalaisuutta, ja mitä vääristynyt suhde ruokaan, liikuntaan ja omaan kehoon voi aiheuttaa. Lihavat kohtaavat syrjintää, ennakkoluuloja ja jopa vihapuhetta, mutta samaan aikaan dieettikulttuuri ja ulkonäköpaineet vaikuttavat kaikenkokoisiin ihmisiin.
”Niin kauan kuin lihavuutta pidetään yksilön epäonnistumisena, kasvatetaan lihavuuden ja mielenterveysongelmien kustannuksia entisestään. Vasta kun ymmärrämme, ettei nälkää voi eikä tarvitse hallita tahdonvoimalla, voimme vapautua dieettikulttuurin kahleista”, Veera Papinoja sanoo.
Papinojan oma tarina ja kirjaan haastatellut asiantuntijat osoittavat, miten jokainen voi kehittää joustavampaa ruokasuhdetta, löytää liikunnan ilon ja saavuttaa kehorauhan.
Veera Papinoja (s. 1988) on helsinkiläinen hyvinvointi- ja matkailuvaikuttaja sekä pilatesohjaaja, joka tunnetaan sosiaalisessa mediassa nimellä Veera Bianca. Kehorauhaa-podcastissaan hän vastustaa dieettikulttuuria ja ahtaita kauneusihanteita tarjoamalla keinoja itsensä hyväksymiseen ja parempaan oloon. Tänään 16.1. ilmestyvä Kohti kehorauhaa – irti dieettikulttuurin kahleista on hänen esikoiskirjansa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minttu NikkiläViestintäpäällikkö
Arvostelukappaleet, haastattelupyynnöt ja lisätiedot
Kuvat
Bazar Kustannus on vuonna 2002 perustettu yleiskustantamo, joka on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä. Bazar julkaisee vuosittain noin 90 uutta kotimaista ja käännettyä kauno- ja tietokirjaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Bazar Kustannus
Bazarin kevään 2026 uutuusluettelo on nyt ilmestynyt5.11.2025 09:21:37 EET | Tiedote
Bazar Kustannus tarjoaa ensi kevään kirjoissa runsaan kattauksen kotimaista ja suomennettua kauno- ja tietokirjallisuutta. Kevään julkaisuluettelo kattaa tammi–kesäkuussa 2026 ilmestyvät teokset.
Vuoden kotimainen dekkaristi -palkinto kolmannen kerran Christian Rönnbackalle25.10.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Bazar Kustannuksen kirjailija Christian Rönnbacka sai Vuoden kotimainen dekkaristi -palkinnon 25.10.2025 Helsingin Kirjamessuilla pidetyssä tilaisuudessa. Lukuaikapalvelu BookBeatin jakama tunnustus on ainoa puhtaasti dataan perustuva kirjallisuuspalkinto Suomessa. Palkinto on jaettu vuosittain kuusi kertaa ja Rönnbackan voitto oli hänen kolmantensa.
Uutuusteos murtaa työhön, hyvinvointiin ja johtamiseen liittyviä myyttejä positiivisen organisaatiopsykologian avulla1.10.2025 09:55:00 EEST | Tiedote
Johanna Huhtamäen ja Saana Rossin kirja 12 väärää ajatusta työelämästä (Bazar / Hidasta elämää) haastaa perinteisiä uskomuksiamme työelämästä. Positiivisen organisaatiopsykologian, HR:n ja rekrytoinnin huippuasiantuntijat tarjoavat kirjassaan oivalluksia tehokkuuden ja hyvinvoinnin välisestä yhteydestä. Tutkittuun tietoon pohjautuva teos rohkaisee löytämään yksilöllisiä vahvuuksia ja uudistamaan johtamiskäytäntöjä merkityksellisempien työyhteisöjen luomiseksi.
Mikko Kiiskilän kirja paljastaa vanginvartijan työn todellisuuden ja Rikosseuraamuslaitoksen vaietut ongelmat24.9.2025 08:36:00 EEST | Tiedote
Pitkän uran Suomen suurimmassa vankilassa tehnyt Mikko Kiiskilä kuvaa tänään julkaistussa kirjassaan Vanginvartija (Bazar) vastuun ja väkivallan täyteistä työtään ja traagisia ihmiskohtaloita vankilan muurien takana. Myös luottamusmiehenä toiminut Kiiskilä käy kirjassaan läpi monia tilanteita, joihin työnantaja eli Rikosseuraamuslaitos ei ole puuttunut toivotulla tavalla.
Elämäkertakirja yrittäjä Noora Hautakankaasta paljastaa menestyksen takana piilevän huijarisyndrooman17.9.2025 08:39:00 EEST | Tiedote
Johanna Elomaan kirjoittama Noora Hautakangas – huijarisyndroomasta huolimatta (Bazar) kertoo yrittäjän matkasta menestykseen ja kamppailusta sisäistä epävarmuutta vastaan. Runsaan ennakkokiinnostuksen vuoksi kirjasta otettiin toinen painos jo ennen teoksen ilmestymistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

