S-Pankki: Helsingin pörssiin odotetaan tulosloikkaa, mutta osinkovirta ei vielä käänny nousuun
S-Pankin salkunhoitajat odottavat Helsingin pörssiin vuodelle 2026 selvästi vahvempaa tuloskasvua kuin kahtena edellisvuotena. Samalla pörssiyhtiöiden osinkosumman ennustetaan olevan hieman edellisvuotta pienempi. Pienyhtiöiltä odotetaan jopa reilun 30 prosentin tuloskasvua.
Helsingin pörssissä on seuraavan kahden vuoden aikana odotettavissa selvä tulosloikka. S-Pankin ennusteen mukaan Helsingin pörssin yhteenlaskettu nettotulos kasvaa vuonna 2026 noin 14 prosenttia ja vuonna 2027 noin 10 prosenttia.
“Meillä on takana kolmen vuoden tuloskrapula, joka seurasi vuoden 2022 lyhytaikaista tulosbuustia Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Vuoden 2026 näkymissä tuloskasvu kääntyy selvästi ylöspäin. Markkinakehityksen kannalta on kuitenkin keskeistä se, jatkuuko maailmankaupan kasvu ja heijastuvatko tekoälyinvestoinnit laajemmin talouteen”, salkunhoitaja Juha Varis sanoo.
Ennustetun tuloskasvun takana ovat erityisesti teollisuusyhtiöt sekä Nokia. Suurinta tuloskasvua odotetaan Nesteeltä, joka yksinään vastaisi ennusteen mukaan yli 540 miljoonan euron tulosnoususta. Sitä seuraavat Nokia, UPM, Outokumpu ja SSAB, joiden nettotulosten ennustetaan kasvavan 202–376 miljoonaa euroa.
Myös pienyhtiöt ponnistavat suvannon jälkeen nousuun
Myös Helsingin pörssin pienyhtiöiltä odotetaan yli 30 prosentin tuloskasvua vuodelle 2026. Liikevaihtojen odotetaan kääntyvän kasvuun tänä vuonna kolmen vuoden supistumisten jälkeen. Lievä käänne positiiviseen nähdään todennäköisesti jo vuoden 2025 osalta, kun viimeisen kvartaalin tulokset valmistuvat. Käännettä positiiviseen on odotettu, sillä pienyhtiöiden tulokset ovat laskeneet vuosina 2022–2024.
S-Pankki ennustaa kasvua pienyhtiöille laajasti eri sektoreille. Tuloksiaan eniten kasvattavat todennäköisesti yhtiöt, joiden liiketoiminta linkittyy materiaalien tuotantoon tai harkinnanvaraiseen kulutukseen. Pienyhtiöistä vuoden 2026 osalta suurimpia nettotuloksen kasvattajia odotetaan esimerkiksi Outokummusta ja Nokia Renkaista.
Arvostustasot ovat nousseet viime vuosina laajasti ja niissä ollaan yli pitkän aikavälin keskiarvojen. Tämä pätee myös Suomessa isoimpiin yrityksiin. Pienyhtiöissä sen sijaan arvostus on edelleen maltillisempi, mutta niiden kehitys on samalla herkempi Suomen talouden suunnalle.
“Kuluttajien luottamuksen palautumisella ja tulevaisuudenuskolla on tärkeä rooli monissa pienemmissä yhtiöissä ja osin siitä riippuukin, pääsevätkö pienet yhtiöt tänä vuonna paremmin mukaan kurssijuhliin. Myös geopolitiikka ja työllisyysnäkymät vaikuttavat paljon yhtiöiden näkymiin“, salkunhoitaja Jyrki Nyberg sanoo.
“Samalla piensijoittajien kiinnostusta tarvitaan. Loppuvuoden 2025 listautumiset olivat hyvä näyttö siitä, että piensijoittajatkin pystytään saamaan liikkeelle”, Nyberg jatkaa.
Osinkopotin kasvua saadaan vielä odotella
Tuloskasvu luo pohjaa osinkojen kasvulle pidemmällä aikavälillä, mutta vielä alkaneena vuonna osinkosumma ei S-Pankin mukaan kasva. Osinkojen absoluuttinen summa on ollut viime vuodet laskussa ja nyt osinkopotissa ollaan jopa hieman alle vuosien 2018–2019 tasojen.
Osinkojen kehitystä selittää osin se, että monilla yhtiöillä jakosuhteet ovat jo olleet korkeita, eikä osinkoja ole voitu nostaa ilman tuloskasvua. Viime vuosina järkevillä hinnoilla tehdyt omien osakkeiden ostot ovat osittain kompensoineet osinkojen laskua.
“Jos tulokset eivät kasva, osinkojen nostaminen on vaikeaa. Vuodelle 2026 ennusteet ovat osinkojen osalta vielä varovaisia, vaikka tulospuolella näkymä paranee. Tuloskasvun myötä osinkosumman pitäisi lähteä nousuun 2027 – elleivät yritykset sitten innostu tekemään enemmän yritysostoja tai isoja investointipäätöksiä”, Varis toteaa.
Tärkeää tietoa
Tässä materiaalissa esitetyt tiedot ovat luonteeltaan informatiivisia, eikä niitä tule pitää kehotuksena yksittäistä rahoitusvälinettä koskevien liiketoimien toteuttamiseen.
Tämä materiaali ei ole sijoituspalvelulain mukainen sijoitustutkimus, vaan S-Pankki-konsernin valmistamaa markkinointiaineistoa, eikä tämän materiaalin valmistamiseen siten sovelleta sijoitustutkimuksen riippumattomuutta koskevia säännöksiä ja tähän sääntelyyn sisältyviä kaupankäyntirajoituksia. Tämän materiaalin mukaiset tiedot eivät ole myöskään sijoituspalvelulain mukaista sijoitusneuvontaa. Materiaalin laatija ei vastaa toimenpiteistä, jotka on tehty tämän materiaalin perusteella.
Sijoituspalvelulain edellyttämät tiedot palveluntarjoajasta, kuluttajansuojalain mukaiset etämyyntiä koskevat tiedot sekä rahoitusvälineisiin liittyviä riskejä koskevat kuvaukset ovat saatavilla osoitteessa www.s-pankki.fi.
Tätä katsausta tai sen kopioita ei saa levittää Yhdysvaltoihin tai muihin vastaavanlaisten rajoitusten alaisiin maihin. Raportin levittäminen Yhdysvalloissa tai muissa vastaavanlaisten rajoitusten alaisissa maissa tai levittäminen näiden maiden kansalaisille saatetaan katsoa rikkomukseksi näissä maissa voimassa olevia lakeja vastaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Varissenior salkunhoitaja, S-Pankki Fenno Osake Sijoitusrahasto
Puh:09 6134 6132juha.varis@s-pankki.fiS-Pankin viestintä
Puh:+358 10 767 9300viestinta@s-pankki.fiwww.s-pankki.fiLinkit
S-Pankki
S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
MUISTUTUSKUTSU MEDIATILAISUUTEEN: Onko vuosi 2026 Helsingin pörssissä tuloskasvun vuosi?12.1.2026 07:30:00 EET | Kutsu
Suomen osakemarkkinat ovat nousseet yli 30 % vuoden 2025 aikana vaikka talous sakkaa. Samaan aikaan Helsingin pörssin osinkosumma on polkenut paikoillaan kohta 10 vuotta. Onko nousu kestävällä pohjalla? Tuoko 2026 osinkoihin muutosta? Entä mitä valopilkkuja S-Pankki näkee suomalaissijoittajalle?
S-Bankens skämtsamma Spararen-horoskop avslöjar hur de olika stjärntecknen förhåller sig till sparande9.1.2026 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Hör lejonet till de modigaste investerarna, oxen till de mest eftertänksamma och skytten till de mest spontana konsumenterna? S-Banken har undersökt hur de olika stjärntecknen förhåller sig till pengar och sparande. Av resultaten sammanställdes ett skämtsamt Spararen-horoskop, som med glimten i ögat erbjuder en inblick i attityderna till sparande.
S-Pankin leikkimielinen Säästäjä-horoskooppi paljastaa, miten eri tähtimerkit suhtautuvat säästämiseen9.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Ovatko leijonat rohkeimpia sijoittajia, härät harkitsevaisimpia ja jousimiehet spontaaneimpia kuluttajia? S-Pankki selvitti, miten eri horoskooppimerkit suhtautuvat rahaan ja säästämiseen. Tuloksista syntyi pilke silmäkulmassa tehty Säästäjä-horoskooppi, joka tarjoaa leikkimielisen katsauksen säästämisasenteisiin.
Digitalt stöd blir en permanent tjänst på S-Banken – mer än 20 000 kunder har fått hjälp från stödet5.1.2026 09:00:00 EET | Pressmeddelande
S-Banken permanentar sin digitala stödtjänst som en del av kundtjänsten från början av nästa år. Digitalt stöd har fokuserat på att hjälpa kunder att använda digitala tjänster och att lösa problem. S-Bankens kunder har ansett att tjänsten är nyttig, och under försöksperioden söktes hjälp av personer i alla åldrar.
Digituki vakiintuu S-Pankin pysyväksi palveluksi – jo yli 20 000 asiakasta saanut apua tuesta5.1.2026 09:00:00 EET | Tiedote
S-Pankki vakinaistaa digitukipalvelunsa osaksi asiakaspalvelua ensi vuoden alusta. Digituki on keskittynyt auttamaan asiakkaita digitaalisten palveluiden käytössä ja ongelmatilanteiden ratkaisemisessa. S-Pankin asiakkaat ovat kokeneet palvelun hyödylliseksi ja apua ovat kokeilujakson aikana hakeneet kaiken ikäiset asiakkaat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme