Laaksossa juhlittiin harjannostajaisia
Laakson yhteissairaala-hankkeen harjannostajaisia vietettiin torstaina 15.1.2026. Sairaala-alueen näkyvimmäksi maamerkiksi muodostuva kahdeksansiipinen päärakennus on saavuttanut harjakorkeuden. Uusi päärakennus nousee ainutlaatuiselle paikalle Olympiastadionin läheisyyteen ja keskuspuiston kupeeseen.

Laakson yhteissairaala -hankkeen toteuttaa Laakson yhteissairaalan allianssi. Hankkeessa uudistetaan koko Laakson sairaala-alue. Sairaala-alueelle sijoittuu Helsingin kaupungin ja HUSin somatiikan ja psykiatrian toimintoja. Helsingin kaupungin ja HUSin yhteinen sairaalahankekokonaisuus on yksi Suomen suurimpia.
Tilaisuudessa Helsingin jäähallilla olivat puhumassa sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen, Helsingin kaupungin apulaispormestari Maarit Vierunen, HUSin yhtymähallituksen puheenjohtaja Risto Rautava, Kiinteistöosakeyhtiö Laakson yhteissairaalan hallituksen puheenjohtaja Sari Hildén, pääsuunnittelija Toni Väisänen suunnitteluyhteenliittymä Laakson Ladusta, päätoteuttaja SRV:n toimitusjohtaja Saku Sipola ja Laakson työmaan työntekijöiden edustaja Markus Parviainen.

”Olemme saavuttaneet yhden hankkeen merkittävimmistä etapeista, kun uusi päärakennus on saavuttanut harjakorkeuden. Myös Laakson maanalaiset infratyöt ovat loppusuoralla ja talotekniset asennukset edistyvät hyvin. Laakson työmaalla työskentelee tällä hetkellä 1300 henkilöä päivittäin. Haluan osoittaa lämpimät kiitokseni kaikille työmaalla ja allianssissa mukana oleville heidän tekemästään työstä ja vahvasta sitoutumisestaan hankkeen edistämiseen”, kertoo Kiinteistöosakeyhtiö Laakson yhteissairaalan toimitusjohtaja Marko Heino.
Modernit hoitotilat potilaiden parhaaksi
Laakson sairaala-alue uudistuu asiakkaiden ja potilaiden parhaaksi. Uuden päärakennuksen lisäksi Laakson sairaala-alueelle rakennetaan pohjoinen uudisrakennus ja peruskorjataan kaksi Laakson sairaalan nykyisistä rakennuksista.
Laaksoon rakentuvassa uudessa sairaalassa tutkitaan ja hoidetaan psykiatrisiin ja somaattisiin sairauksiin apua tarvitsevia henkilöitä. Tarvittaessa eri alojen ja ammattiryhmien asiantuntijat voivat olla yhteistyössä mukana potilaiden hoitoon liittyviä asioissa. Laaksosta tulee myös merkittävä opetus- ja tutkimussairaala.
Tarkoituksenmukaiset tilat edistävät kuntoutumista, paranemista ja henkilökunnan työskentelyä. Uudenaikainen sairaala tarjoaa tilat parhaan mahdollisen hoidon antamiseen. Uuteen päärakennukseen tulee lähes 800 potilaspaikkaa. Melkein kaikilla potilailla on omat huoneet ja kylpyhuoneet, mikä antaa rauhaa toipua. Hoitoa uudistetaan nykyaikaisilla teknologioilla.
"Uusi sairaala on saavuttanut harjakorkeuden, mikä on ollut mahdollista tiiviin ja hyvän yhteistyön ansiosta eri osapuolten välillä. Rakentamisen kaikkia ratkaisuja on ohjannut tieto sekä parhaat käytännöt psykiatrisessa ja somaattisessa hoidossa. Suunnittelussa on hyödynnetty niin sairaalan ammattilaisten kuin kokemusasiantuntijoiden osaamista. Yhdessä rakennamme modernin hoitoympäristön, joka yhdistää toimivuuden, turvallisuuden ja näyttöön perustuvan hoidon potilaan parhaaksi,” kertoo HUSin toimitusjohtaja Matti Bergendahl.
”Laakson yhteissairaala -hanke on hieno esimerkki Helsingin kaupungin ja HUSin saumattomasta yhteistyöstä. Kaksi Suomen merkittävintä sosiaali- ja terveydenhuollon toimijaa haluavat yhdessä turvata alueen kasvavalle väestölle riittävät ja laadukkaat sairaalapalvelut jatkossakin. Laakson sairaala-alue tulee hankkeen myötä kiinteäksi osaksi Meilahden sairaala-aluetta. Tämä mahdollistaa esimerkiksi yhteisten päivystysaikaisten palvelujen sekä toimintaa tukevien tukipalvelujen rakentumisen kaikkien alueella toimivien hyväksi”, kertoo Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen toimialajohtaja Juha Jolkkonen.
Laaksoon rakentuu mittava maanalainen maailma
Sairaala-alueen näkyvimmäksi osaksi nousee kahdeksansiipinen päärakennus, kun taas katseilta piiloon jää mittava maanalainen maailma. Maan alle kahteen tasoon tulevat asiakas- ja ambulanssisaatto, hissiyhteydet kaikille sairaalaosastoille uusissa rakennuksissa, huoltopiha ja muut logistiikkatilat, sekä 550 pysäköintipaikkaa asiakkaita ja henkilökuntaa varten. Näin lähistön asuinkaduille ei tule lisää liikennettä, vaikka sairaala-alueelle suuntautuva liikennemäärä kasvaa. Maanalaiset tilat otetaan käyttöön samaan aikaan päärakennuksen pohjoisosan kanssa.
Uusi päärakennus otetaan käyttöön vaiheittain
Laakson yhteissairaala -hankkeen infrarakentaminen aloitettiin joulukuussa 2022. Päärakennuksen peruskivi muurattiin lokakuussa 2023 ja elementtirungon asennus aloitettiin tammikuussa 2024. Kaksi vuotta myöhemmin joulukuussa 2025 päärakennuksen runkotyöt saatiin valmiiksi.
Uusi päärakennus otetaan käyttöön vaiheittain. Psykiatrista hoitoa varten suunnitellun pohjoisosan käyttöönotto on toukokuussa 2027. Somaattisten sairauksien hoitoon tulevan päärakennuksen eteläisen osan rakennustyöt ovat valmiit vuoden 2027 loppuun mennessä ja käyttöönotto tapahtuu keväällä 2028.
"Laakson yhteissairaala -hanketta rakennetaan tällä hetkellä 1300 rakennusalan ammattilaisen voimin. Sen lisäksi että rakennamme parasta mahdollista sairaalaa potilaille, asiakkaille ja työntekijöille sekä tutkimus- ja opetuskäyttöön, on hankkeella myös valtava työllistävä vaikutus. Työmaalla on kertynyt jo 2,4 miljoonaa tehtyä työtuntia, mikä tarkoittaa noin 1350 henkilötyövuotta ja näiden lukujen odotetaan rakentamisen aikana vielä noin tuplaantuvan. Hankkeen koosta kertoo hyvin myös se, että rakentamisen volyymi työmaalla vastaa kuukaudessa noin kahden kerrostalon rakentamista”, kertoo päätoteuttaja SRV:n toimitusjohtaja Saku Sipola.

Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna TainioKiinteistöosakeyhtiö Laakson yhteissairaala / viestintä
Puh:040 841 3600ext-anna.tainio@hus.fiHeli PulkkinenSRV / viestintä
Puh:050 411 0787heli.pulkkinen@srv.fiLinkit
Laakson sairaala-alue uudistuu
Helsingin kaupunki ja HUS uudistavat Laakson sairaala-alueen 2020-luvulla. Hanke on nimetty Laakson yhteissairaalaksi. Alueelle rakennetaan uusia sairaalarakennuksia sekä maanalaiset pysäköintitilat ja ajotunneli Auroran sairaalan portilta. Vanhoja suojeltuja sairaalarakennuksia peruskorjataan.
Uudistuvan sairaalan suurimmat käyttäjät tulevat olemaan HUSin ja Helsingin kaupungin psykiatrinen sairaalahoito sekä Helsingin sairaala, joita varten tulee yhteensä yli 900 sairaansijaa. Lisäksi tiloja tulee neurologiselle kuntoutukselle ja eri poliklinikoille sekä opetukselle ja tutkimukselle.
Lue lisää laaksonyhteissairaala.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Laakson yhteissairaalan allianssi
Laakson geokaivon poraus edennyt lähes 1000 metrin syvyyteen23.10.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Syvän geokaivon poraus aloitettiin Laakson kentällä syyskuun puolivälissä. Olemme edenneet porauksessa lähes kilometrin syvyyteen. Porauksen alkuvaiheessa työmaalla on keskitytty porakaluston testaamiseen ja optimointiin.
Kutsu medialle: Tervetuloa Laakson geokaivohankkeen mediatilaisuuteen 23.10.7.10.2025 13:55:00 EEST | Kutsu
Kutsumme median edustajia geokaivohankkeen mediatilaisuuteen ja työmaakäynnille torstaina 23.10.2025 kello 10–12. Paikka: Laakson yhteissairaala -hankkeen (LYS) projektitoimisto, Laakson sairaala, rakennus 1, Lääkärinkatu 8 C (5. krs), 00250 Helsinki.
Ohkolassa vietettiin uuden sairaalan harjannostajaisia9.6.2025 08:55:41 EEST | Tiedote
Ohkolan sairaalan uudisrakennuksen harjannostajaisia vietettiin perjantaina 6.6.2025. Uusi sairaalarakennus nousee Mäntsälään Linjatien varteen Ohkolan nykyisen sairaalarakennuksen viereen.
Marko Heino Kiinteistöosakeyhtiö Laakson yhteissairaalan toimitusjohtajaksi4.2.2025 10:00:55 EET | Tiedote
Kiinteistöosakeyhtiö Laakson yhteissairaalan hallitus on nimittänyt Marko Heinon yhtiön toimitusjohtajaksi 1.3.2025 alkaen. Nykyinen toimitusjohtaja Marko Virtanen jatkaa yhtiössä helmikuun ajan varmistaen sujuvan tehtävien siirron seuraajalleen.
Laakson yhteissairaalalle 100 M€:n rahoitussopimus Euroopan investointipankin kanssa18.11.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Kiinteistöosakeyhtiö Laakson yhteissairaala on allekirjoittanut 100 miljoonan euron rahoitussopimuksen Euroopan investointipankin (EIP) kanssa Laakson yhteissairaalan rakennushankkeelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme