Tilastot 2025: Pohjois-Suomen matkailuvetoiset lentoasemat kasvun vetureina
Finavian lentoasemien kautta kulki vuonna 2025 yhteensä 20,4 miljoonaa matkustajaa, mikä on 4,4 prosenttia enemmän kuin vuonna 2024. Helsinki-Vantaan lentoasemalla matkustajia oli lähes 17,0 miljoonaa ja verkostolentoasemilla noin 3,5 miljoonaa.

”Lentoyhtiöiden kiinnostus Suomen markkinoita kohtaan on säilynyt hyvänä, ja uudet reitit tukevat sekä matkailua että elinkeinoelämän tarpeita. Vuonna 2025 Suomesta oli 140 suoraa lentoreittiä eri puolille maailmaa”, kertoo Finavian reittikehityksestä vastaava johtaja Petri Vuori.
Vuonna 2025 kansainvälisilla lennoilla matkusti noin 81,9 prosenttia (80,9 %) kaikista matkustajista ja kotimaan lennoilla 18,1 prosenttia (19,1 %). Kaupallisia lento-operaatioita, eli nousuja ja laskuja, kirjattiin vuoden aikana yhteensä 289 469 (+1,5 %).
Matkustajamäärällä mitattuna lentoliikenne on palautunut noin 80 prosenttisesti verrattuna koronaa edeltävään aikaan. Matkustajamäärien vuosikasvu, 4,4, prosenttia, on tällä hetkellä eurooppalaista keskitasoa.
Helsinki-Vantaan lentoasema
Helsinki-Vantaan lentoasema on edelleen johtava solmukohta Euroopan sekä Aasian välillä ja vaihtomatkustus palautuu ja kasvaa Helsinki-Vantaalla. Kansainvälinen vaihtomatkustus Helsinki-Vantaalla oli 27,1 prosenttia (25,5 %) lisääntyneiden kaukolentojen myötä. Kaikista Helsinki-Vantaan matkustajista vaihtomatkustajia oli noin kolmannes, eli 32,6 prosenttia (31,1 %). Ennen koronapandemiaa kansainvälisten lähtevien vaihtomatkustajien osuus Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajista oli 38,2 %.
Verkostolentoasemat
Finavian 17 alueellisella lentoasemalla matkustajia oli yhteensä noin 3,5 miljoonaa. Verkostolentoasemilla matkustajamäärien kehitys heijasteli alueellisia eroja, matkailusesonkeja ja lentoyhtiöiden reittiratkaisuja.
Pohjois-Suomen matkailuvetoisilla lentoasemilla matkustajamäärät nousivat eniten Rovaniemen lentoasemalla, jossa ylitettiin ensimmäistä kertaa miljoonan vuosittaisen matkustajan raja vuonna 2025. Vuoden loppuun mennessä matkustajia oli Rovaniemen lentoasemalla 1,1 miljoonaa (+18,4 %).
”Rovaniemi toimii tällä hetkellä Suomen Lapin matkailun veturina, jonka menestys tukee myös koko alueen matkailun kehitystä. Vuonna 2024 miljoonan matkustajan rajasta jäätiin hieman, mutta tänä vuonna tämä historiallinen merkkipaalu saavutettiin juuri ennen joulua. Tänä talvena Rovaniemelle lennetään Helsinki-Vantaan lisäksi jo 38 eri lentoasemalta”, kertoo Vuori.
Kittilän lentoasemalla oli vuonna 2025 445 911 (+8,3 %) matkustajaa, Ivalossa 249 056 (+0) ja Kuusamossa 129 373 (+2,4 %).
Kaikilla ostoliikenteen lentoasemilla (Joensuu, Jyväskylä, Kajaani, Kemi-Tornio, Kokkola-Pietarsaari, Pori, Savonlinna) nähtiin pientä matkustajamäärien kasvua, Savonlinnaa lukuun ottamatta.
Turun ja Kuopion lentoasemat kasvattivat matkustajamääriään. Vastaavasti Tampere-Pirkkalan, Vaasan ja Oulun matkustajamäärät laskivat.
Avainluvut 2025
|
Tammi- joulukuu 2025 |
Tammi-joulukuu 2024* |
|
|
Matkustajia Finavian lentoasemilla yhteensä |
20 433 604 (+4,4 %) |
19 577 049 |
|
- Helsinki-Vantaa |
16 980 287 (+4,1 %) |
16 308 978 |
|
- Verkostolentoasemat |
3 453 317 (+5,7 %) |
3 268 071 |
|
Kansainvälisillä lennoilla lähteviä vaihtomatkustajia Helsinki-Vantaalla |
2 299 243 (+10,6 %) |
2 078 350 |
|
Rahdin määrä Finavian lentoasemilla yhteensä (tn) |
185 771 (+0.6 %) |
184 648 |
|
- Helsinki-Vantaa |
184 004 (+0,9 %) |
182 349 |
|
- Verkostolentoasemat |
1 767 (-23,1 %) |
2 299 |
|
Kaupallisten lentojen määrä yhteensä |
198 081 (+2,5 %) |
193 172 |
|
- Helsinki-Vantaa |
152 837 (+1,8 %) |
150 080 |
|
- Verkostolentoasemat |
45 244 (+4,9) |
43 092 |
*Matkustajamäärätieto 12/2024 täsmäytetty tammikuussa 2025.
Lue lisää: Finavian lentoliikennetilastot 2025
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Finavia media desk ma-pe klo 9-16
Puh:+358 (0)20 708 2002comms@finavia.fiKuvat

Linkit
Tietoa lentoasemayhtiö Finaviasta
Lentoasemayhtiö Finavia johtaa ja kehittää 20 lentoasemaa Suomessa. Sujuvat ja laadukkaat palvelut lentoyhtiöille ja matkustajille ovat meille sydämen asia. Kehitämme Suomen saavutettavuutta ja hyviä lentoyhteyksiä. Olemme sitoutuneet vastuulliseen toimintaan edistääksemme kestävää lentomatkailua. Finavia-konsernin liikevaihto vuonna 2024 oli 396,5 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 2 687.
Tervetuloa Finavian lentoasemille | Finavia
Vuosikertomukset | Finavia
Facebook/Finavia
Facebook/Helsinki Airport
LinkedIn/Finavia
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finavia Oyj
Statistics 2025: Leisure travel-driven airports in Northern Finland lead growth14.1.2026 10:00:00 EET | Press release
A total of 20.4 million passengers travelled through Finavia’s airports in 2025, an increase of 4.4 per cent compared with 2024. Nearly 17.0 million passengers used Helsinki Airport, while approximately 3.5 million travelled through Finavia’s regional airports.
Rovaniemi Airport greets its one millionth passenger with a fun surprise19.12.2025 14:23:48 EET | Press release
Today, 19 December, the milestone of one million annual passengers was reached at Rovaniemi Airport for the first time in the airport's history. The number of passengers at Rovaniemi Airport has increased strongly in recent years, and the airport has achieved a significant position in the European airport network. The one millionth passenger arrived in Rovaniemi in the afternoon and was greeted with a surprise at the airport.
Rovaniemen lentoasemalla miljoonan matkustajan raja rikki – lentoasemalla odotti iloinen yllätys19.12.2025 14:20:00 EET | Tiedote
Rovaniemen lentoasemalla on tänään 19. joulukuuta rikottu ensimmäistä kertaa lentoaseman historiassa miljoonan vuotuisen matkustajan raja. Rovaniemen lentoaseman matkustajamäärät ovat viime vuosina kasvaneet voimakkaasti, ja lentoasema on saavuttanut merkittävän aseman eurooppalaisessa lentoasemaverkostossa. Miljoonas matkustaja saapui Rovaniemelle iltapäivällä, ja lentoasemalla häntä oli vastassa yllätys.
Laura Inttilä appointed Senior Vice President, Helsinki Airport20.11.2025 09:15:16 EET | Press release
Laura Inttilä, M.Sc. (IT), has been appointed Senior Vice President, Helsinki Airport and a member of the Finavia Executive Group. In her role, she will be responsible for the management and development of Helsinki Airport. In September, Ulla Serlenius, the current SVP of Helsinki Airport, became Senior Vice President of Finavia’s new Commercial and Real Estate business area in accordance with the company’s new strategy.
Helsinki-Vantaan lentoaseman johtajaksi nimitetty Laura Inttilä20.11.2025 09:04:11 EET | Tiedote
Diplomi-insinööri Laura Inttilä on nimitetty Finavian Helsinki-Vantaan lentoaseman johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Tehtävässään hän vastaa Helsinki-Vantaan lentoaseman johtamisesta ja kehittämisestä. Helsinki-Vantaan lentoaseman nykyinen johtaja Ulla Serlenius siirtyi syyskuussa Finavian uuden Kaupallinen ja kiinteistökehitys liiketoiminta-alueen johtajaksi yhtiön uuden strategian mukaisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme