Vihellys on aina vaaran merkki – Inginmaan uusi single Kuolleen naisen kengät muistuttaa elämän rajallisuudesta
Anna Inginmaan 27. helmikuuta ilmestyvän Yhdeksän elämää -popalbumin uusi single, perjantaina 16.1. julkaistava Kuolleen naisen kengät on syntynyt yhteistyössä Finlandia-palkitun kirjailija Rosa Liksomin kanssa. Inginmaalle tärkeä ja omakohtainen kappale kumpuaa kuolemattomuuden illuusion rikkoutumisesta ja tilanteesta, joka pysäytti elämän rajallisuuden äärelle. Kuolleen naisen kengät on kuunneltavissa ennakkoon jo tänään Soundi-lehden sivuilla lyriikkavideon saattelemana.

Musiikillisesti Kuolleen naisen kengät on ajattoman tyylikkään iskelmän keinoin soljuva unenomainen matka, jossa haamut puhuvat ranskaa, rummut tavoittevat hip hop -biittejä ja laulajan huulilta kantautuu rakeinen elokuvasävelmä. Vihellys on aina vaaran merkki: kohta tapahtuu jotakin.
Inginmaa koki pari vuotta sitten vakavan diagnoosin josta selvisi säikähdyksellä, mutta se herätti miettimään oman elämän rajallisuutta.
– Meidän on hyvä muistaa kuolevaisuutemme, jotta osaamme arvostaa elämää, tätä hetkeä. Kuolleen naisen kengät on ylistyslaulu elämälle, mutta myös kuolemalle. Olemme kulttuurissamme etääntyneet kuolemasta, siitä on tullut tabu, jota vältellään eikä sitä osata kohdata, siitä ei haluta edes puhua. Jokaiselle tulee kuitenkin hetki, jolloin on pakko viheltää peli ainakin hetkeksi poikki ja hyväksyä oman ja muiden ihmisten elämän rajallisuus, Inginmaa toteaa.
Inginmaan ja kappaleeseen lyriikat kirjoittaneen kirjailija-taiteilija Rosa Liksomin yhteys ja yhteistyö juontaa juurensa kymmenen vuoden taakse, kun Liksom näki Inginmaan esiintyvän ja vaikuttui. Vuosien varrella kaksikko on tavannut Inginmaan keikoilla ja viritellyt yhteistyötä. Inginmaa lähetti Liksomille viime kesänä kaksi valmista Pekka Laineen kanssa sävellettyä kappaletta, joista molemmista puuttui teksti. Albumilla tullaan kuulemaan Kuolleen naisen kengät -biisin lisäksi Liksomin sanoittama Sulautuminen.
– Rosan kannustavat sanat ovat tuntuneet tosi hyvältä ja samaan aikaan hämmentäviltä, koska olen itse aina ihaillut häntä kirjailijana ja taiteen tekijänä. Nyt oli oikea aika yhteistyölle: Sanoittajan rooli hänen omassa Liksom Lux -yhtyeessään innosti Rosaa kirjoittamaan lauluntekstejä myös minulle, Inginmaa kertoo.
– On ollut upeaa seurata, kuinka Annan lavakarisma laulujen tulkitsijana on kehittynyt, ja tutustua hänen koko persoonallisuuteensa, Rosa Liksom puolestaan hehkuttaa.
Inginmaa on uransa varrella tehnyt yhteistyötä ja -keikkoja yli genrerajojen erilaisten muusikkojen kuten Kauko Röyhkän, Jori Hulkkosen, Jukka Eskolan, Jukka Perkon sekä esimerkiksi The Hypnomen -yhtyeen kanssa.
27. helmikuuta 2026 julkaistava Yhdeksän elämää -albumi on henkilökohtainen, rehellinen mielikuvituksen vapaa leikkikenttä ja läpileikkaus artistin eletystä elämästä, ihmisyyden ristiriitaisuudesta, kaikkeen vaikuttavista ihmistä suuremmista voimista, maagisista aamuöisistä kohtaamisista, vaikeuksien ja epäilysten voittamisesta. Inginmaa toteuttaa tulevalla levyllä pitkäaikaisen unelmansa puhdasverisestä, popmusiikin rehevästä traditiosta ja nykypäivästä ammentavasta kokonaisuudesta. Sävellyksissä voidaan kuulla kaikuja Inginmaata musiikintekijyyteen inspiroineista tekijöistä, esimerkkeinä ranskalainen elokuvasäveltäjä Michel Legrand, kotimainen jazz- ja iskelmäikoni Carola Standertskjöld ja Inginmaan aikalaisista laulaja-lauluntekijöistä esimerkiksi ruotsalainen poplaulaja Lykke Li.
Yhdeksän elämää -albumin tuottaa muun muassa Lyyti- ja Tiisu-yhtyeistä tuttu muusikko-tuottaja Antti Vuorenmaa, joka on soittanut myös J. Karjalaisen, Arpan ja Ursus Factoryn levyillä. Mukana on kokonaan Inginmaan säveltämiä sekä yhdessä Pekka Laineen ja Kyösti Salokorven kanssa kirjoitettuja kappaleita. Teksteistä vastaavat Rosa Liksomin lisäksi laulaja-lauluntekijä Maritta Kuula, Rosita Luu -yhtyeestä tuttu Merita Berg ja Kauko Röyhkä.
Kuolleen naisen kengät -kappaleen tekijätiedot:
Sävellys: Inginmaa, Pekka Laine
Sanoitus: Rosa Liksom
Tuotanto: Antti Vuorenmaa
Äänitys: Väinö Karjalainen
Miksaus/Masterointi: Matias Kiiveri
Laulu: Inginmaa
Kitara: Pekka Laine
Koskettimet: Antti Vuorenmaa
Basso: Ilkka Tuovinen
Rummut: Mooses Kuloniemi
Anna Inginmaa - Kuolleen naisen kengät
Kataloogi: STUPIDO496
ISRC: FITTS2500441
Inginmaa keikoilla alkuvuodesta 2026 seuraavasti:
17.1.2026 Koli: Koli Jazz Festival, Anna Inginmaa Quirtet
Anna Inginmaa tulkitsee jazzyhtyeensä kanssa Nancy Wilsonin Cannonball Adderley -levyn materiaalia suomeksi käännettynä. Käännöksistä vastaa Mari Vesala.
Inginmaan Yhdeksän elämää -popalbumin julkistuskeikat:
11.3.2026 INGINMAA: G Livelab, Helsinki
https://glivelab.fi/events/68c3cf97d97cbb14aa37e537/
12.3.2026 INGINMAA: G Livelab, Tampere
https://glivelab.fi/tampere/events/inginmaa-levynjulkkarit-68d4f33e76ccd57f634ea352/
27.3.2026 INGINMAA: Espoo, Kannusali
https://www.lippu.fi/event/inginmaa-kannusali-20755139/
INGINMAA-soolokeikat myy:
Jarmo Korpi/Stupido Records & Booking
+358 (0)50 337 1770
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Milla Palovaara
Puh:0405967973milla@kulttuuritoimisto.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy
Helsinki Lit Masterclass -sarjan kevään ensimmäiseksi vieraaksi vuoden 2025 kaunokirjallisuuden Finlandia-voittaja Monika Fagerholm8.1.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Helsinki Litin kirjallisuuden mestarikurssit jatkuvat keväällä 2026. Seuraavan Masterclass-tapahtuman vieraaksi saapuu lukijoiden ja kriitikoiden rakastama, pitkän ja menestyksekkään kirjailijanuran tehnyt tuore kaunokirjallisuuden Finlandia-voittaja Monika Fagerholm. Hakuaika kurssille alkaa tänään torstaina 8. tammikuuta.
Musiikkitalossa juhlitaan helmikuussa 100 vuotta täyttävää György Kurtágia19.12.2025 10:30:00 EET | Tiedote
Säveltäjä György Kurtágin 100-vuotissyntymäpäivää juhlitaan 19. helmikuuta 2026 Helsingin Musiikkitalossa kamarimusiikkikonsertilla, jossa esiintyvät muun muassa sopraano Anu Komsi ja viulisti Sakari Oramo. Paavo-salissa järjestettävä Kurtág100 on ainoa Kurtágin juhlavuoden konsertti Suomessa ja ajoittuu täsmälleen säveltäjän syntymäpäivälle.
Helsinki Lit 2026 julkisti ensimmäiset kansainväliset kirjailijavieraansa – mukana Vincenzo Latronico, Alana S. Portero, Lina Wolff ja Tara Menon12.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Helsinki Litin ensimmäiset julkistetut kansainväliset kirjailijavieraat tulevat Italiasta, Espanjasta, Ruotsista ja Yhdysvalloista. Juuri toisen August-palkintonsa voittanutta Lina Wolffia tulee haastattelemaan kaksinkertainen Finlandia-palkittu kirjailija Pajtim Statovci, muiden vierailijoiden keskusteluparit ja haastattelijat julkaistaan myöhemmin. Festivaalin juontaa jälleen näyttelijä Alma Pöysti. 22.-23. toukokuuta 2026 Helsingin Kulttuuritalolla järjestettävän Helsinki Litin koko ohjelma julkistetaan perinteisesti ystävänpäivänä 14. helmikuuta, jolloin myös yhden päivän liput tulevat myyntiin. Kahden päivän liput ovat myynnissä Lippu.fi:ssä.
Teosto-palkittujen Sanna Ahvenjärven ja Tapio Lappalaisen sävellyksiä esitetään Saksassa joulukuussa11.12.2025 13:34:03 EET | Tiedote
Suomalaissäveltäjien Sanna Ahvenjärven ja Tapio Lappalaisen teoksia kuullaan joulukuussa Saksassa kahdessa konsertissa. Kaksikon uusi yhteissävellys, joululaulu Joulu saapuu taas / Christmas Is Coming Again, saa maailman kantaesityksensä Leipzigissa järjestettävässä perinteisessä Lucia-konsertissa Peterskirche-kirkossa 15.12.2025. Tapahtuma kerää vuosittain runsaasti kuulijoita nauttimaan pohjoismaisista sävyistä ja Lucia-kulkueesta. Leipzigin jälkeen vuorossa on Berliini, jossa Ahvenjärven ja Lappalaisen musiikkia esitetään 18.12.2025 Passionskirche-kirkossa järjestettävässä sävellyskonsertissa.
Kompositionen der Teosto-Preisträger*innen Sanna Ahvenjärvi und Tapio Lappalainen werden im Dezember in Deutschland aufgeführt11.12.2025 13:33:07 EET | Tiedote
Werke der finnischen Komponist*innen Sanna Ahvenjärvi und Tapio Lappalainen sind im Dezember in zwei Konzerten in Deutschland zu hören. Das neue Gemeinschaftswerk des Duos, das Weihnachtslied Joulu saapuu taas / Weihnachten kommt wieder, erlebt seine Welturaufführung im traditionellen Lucia-Konzert in der Peterskirche in Leipzig am 15.12.2025. Die Veranstaltung zieht jedes Jahr zahlreiche Zuhörerinnen an, die die nordischen Klangfarben und die Lucia-Prozession genießen möchten. Nach Leipzig folgt Berlin, wo Musik von Ahvenjärvi und Lappalainen am 18.12.2025 im Rahmen eines Kompositionskonzerts in der Passionskirche aufgeführt wird.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme