Paalutuskone jyskyttää Prisma Heinolan työmaalla – helmikuussa alkaa perustusurakka
15.1.2026 10:30:00 EET | Osuuskauppa Hämeenmaa | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaa käynnisti viime vuoden lopulla uuden Prisman rakentamisen Heinolan Tähtiniemeen. Heinolan Prisman avajaisia vietetään keväällä 2027.

Perustamis- ja rakentamistyöt ovat edenneet suunnitellussa aikataulussa, ja työt Tähtiniemessä ovat hyvässä vauhdissa: Paalutus alkoi tammikuun alussa ja on valmis kuun loppuun mennessä. Prisman perustuksia päästään tekemään helmikuussa.
”Rakennus alkaa hahmottua maaliskuun aikana”, sanoo Hämeenmaan talous- ja kiinteistöjohtaja Ari Järvinen.
Perustusurakka kestää arviolta alkukesään asti.
Työmaa on saatu rauhoitettua muulta liikenteeltä
Uusi Kauppakaari-tielinjaus on niin ikään alkanut hahmottua.
”Tie on saatu liikennöitävään kuntoon ja työmaa rauhoitettua muulta liikenteeltä. Tien tekeminen jatkuu keväällä”, työmaavastaava Jani Piiparinen Suomen Projektori Oy:ltä kertoo.
Talvi antaa rakentamiseen pienen lisämausteen. Työtä joudutaan joskus tauottamaan, jotta kalusto ei rikkoudu.
”Talvirakentaminen tuo omat haasteensa. Esimerkiksi viime viikolla, kun oli 25 astetta pakkasta, piti paalutuksesta pitää hetki taukoa. Tai jos sataa paljon lunta, niin lumityöt ottavat oman aikansa”, Piiparinen toteaa.
Tavoitteena vahvistaa myös kaupungin keskustaa
Hämeenmaa investoi tulevina vuosina merkittävästi Heinolan alueen palvelujen vahvistamiseen.
Prisman lisäksi osuuskaupan suunnitelmissa on rakentaa uusi iso S-market Heinolan keskustaan, nykyisten kaupungintalon ja valtuustotalon tontille.
Uuden myymälän kooksi on suunniteltu 4 000–5 000 neliötä. Nopeimmillaan uusi S-market voi valmistua vuoden 2029 aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Olli VormistoToimitusjohtajaOsuuskauppa Hämeenmaa
Puh:050 358 8336olli.vormisto@sok.fiJouni ViljanenToimialajohtaja (Prisma, S-market ja Sale)
Puh:0500 845 930jouni.viljanen@sok.fiAri JärvinenTalous- ja kiinteistöjohtaja
Puh:050 588 6318ari.jarvinen@sok.fiKuvat

Tietoa julkaisijasta
Hämeenmaa – 177 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3 300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 177 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
70 vuotta muotia ja kauneutta Lahden Sokoksella4.6.2026 10:13:00 EEST | Tiedote
Lahden keskustan ikoninen kulmakivi, Sokos Lahti, viettää tänä vuonna 70-vuotispäiviään.
Hämeenmaan robokuljetukset laajenevat kesän aikana3.6.2026 14:02:00 EEST | Tiedote
Ruokarobotit ovat toimittaneet tilauksia kuudesta Hämeenmaan S-marketista jo vuoden ajan. Palvelu laajenee kolmeen myymälään kesäkuussa, ja myös muita laajennuksia on suunnitteilla.
S-market Nastolan laajennustyöt alkavat26.5.2026 10:01:00 EEST | Tiedote
Lahden Rakokivessä sijaitsevaan S-market Nastolaan rakennetaan 1 400 neliömetrin laajennusosa. Laajennuksen myötä myymälän valikoima kasvaa lähes kaikissa tuoteryhmissä.
Valtaosa Heinolan Prisman rakentajista tulee lähialueelta29.4.2026 09:02:00 EEST | Tiedote
Keväällä 2027 avattava Heinolan Prisma on merkittävä alueellinen työllistäjä: Jo rakentamisvaiheessa hanke työllistää reilut 200 henkilöä. Urakoitsijoista jopa 80 prosenttia tulee lähialueelta.
Kesätyö Hämeenmaalla kiinnostaa – osuuskaupalle yli 6 000 kesätyöhakemusta13.4.2026 15:52:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaa työllistää tällä kesäkaudella noin 1 000 kesätyöntekijää. Suunnilleen puolet heistä on Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelijoita. Kesätyöhakemuksia tuli tänä vuonna 6 149.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme