SDP:n Joona Räsänen: Myönsivätkö jo Partanen ja Satonen sen, mitä pääministeri Orpo ja työministeri Marttinen eivät uskalla – kokoomuksen työllisyyslupaus on petetty
14.1.2026 13:51:33 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen vaatii pääministeri Petteri Orpolta ja työministeri Matias Marttiselta rehellisyyttä työllisyystilanteen suhteen. Kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partanen ja entinen työministeri Arto Satonen ovat jo myöntäneet julkisesti, ettei hallituksen työllisyystavoite toteudu.

– Onko pääministeri Orpossa ja työministeri Marttisessa nyt miestä sanoa ääneen se, minkä heidän puoluetoverinsa ovat jo tunnustaneet? Kokoomuksen työllisyyslupaus on petetty, ja sen ovat kaikki muut tienneet jo pitkään. Nyt se tunnustetaan jo puolueen varapuheenjohtajankin suulla, Räsänen sanoo.
Räsäsen mukaan pelkkä virheen toteaminen ei kuitenkaan riitä, jos hallitus aikoo jatkaa samalla tiellä, joka on ajanut Suomen Euroopan heikoimpaan työllisyyskehitykseen ja korkeimpaan työttömyyteen.
– Kysymys kuuluu: aikooko hallitus jatkaa tällä tuhoisalla linjalla, vaikka sen seuraukset ovat nyt kiistattomat? Hallitus on omilla päätöksillään syventänyt taantumaa, lisännyt epävarmuutta ja romuttanut luottamusta – ja silti yrittää vierittää syyn suhdanteiden niskoille, vaikka muu Eurooppa kasvaa ja työllistää.
Räsänen korostaa, että hallitus on pahentanut tilannetta romuttamalla kansalaisten luottamusta palveluihin ja turvaverkkoihin, lisäämällä vastakkainasettelua työmarkkinoilla ja jättämällä rakennusalan kriisin täysin hoitamatta.
Näistä seurauksista on varoittanut myös Valtiontalouden tarkastusvirasto, ja Työ- ja elinkeinoministeriö on Räsäsen mukaan ollut vielä suorasanaisempi työllisyyden heikkenemisestä.
– Hallitus on tehnyt ratkaisuja, jotka ovat samaan aikaan lisänneet työttömyyttä ja heikentäneet talouden kasvun edellytyksiä. Tämä ei ole vahinko, tämä on seurausta tietoisista poliittisista valinnoista, Räsänen sanoo.
Räsänen muistuttaa, että Suomi tarvitsee nyt vakautta ja ennustettavuutta, ei poliittista jääräpäisyyttä.
– On korkea aika lopettaa selitykset ja myöntää tosiasiat. Hallituksen linja on epäonnistunut, ja sen seurauksista maksavat nyt tavalliset suomalaiset. Mikäli hallitus ei ole valmis korjaamaan kurssia, se kantaa täyden vastuun ennätystyöttömyydestä, ennätysvelkaantumisesta ja Suomen talouden syvenevästä kriisistä, Räsänen päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Joona RäsänenKansanedustaja
Puh:050 547 5590joona.rasanen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Johannes Koskisen käyttämä ryhmäpuheenvuoro Garden Helsinki - keskustelussa21.7.2026 12:33:17 EEST | Tiedote
Ryhmäpuheenvuoro 21.7.2026, puhuttu muoto pitää Arvoisa puhemies On poikkeuksellista, että eduskunta joudutaan kutsumaan koolle keskellä kesää. Me sosialidemokraatit jaamme käsityksen siitä, että nyt on kyse vakavista kysymyksistä ja pidämme eduskunnan koolle kutsumista oikeana ratkaisuna. Kiitän hallitusta siitä, että se on tuonut eduskuntaan tämän tiedonannon koskien Garden Helsinki -hankkeeseen liittyvää päätöksentekoa ja osin myös tehokkaasti katunut. Tiedonannon antaminen kävi välttämättömäksi monien asiaan liittyvien epäselvyyksien vuoksi. Pitkin kesää on tippunut julkisuuteen kiusallista uutta tietoa Garden Helsinki -hankkeesta, miten sitä on viety eteenpäin poliittisessa koneistossa ja miten sille on poliittisten suhteiden avulla lobattu julkista rahoitusta. Tai junailtu ja runtattu, kuten hankkeen puuhamiehet itse ovat asiaa kuvanneet. Oikeuskansleri on lähettänyt asiaa koskien pääministerille selvityspyynnön esittäen siinä joukon erittäin tärkeitä kysymyksiä. Näihin kysymyksi
SDP:n Lindén, Kiuru ja Kymäläinen: Ministerit Rydman, Partanen ja Ikonen ovat aiheuttaneet vakavan tilanteen syöpäpotilaiden hoidolle – kuka ottaa vastuun ja korjaa tilanteen?10.7.2026 15:37:27 EEST | Tiedote
Laajaa tyrmistystä on herättänyt sosiaali- ja terveysministeriön (STM) tuore ohjauskirje hyvinvointialueille. Siinä on otettu kantaa eräiden kalliiden lääkkeiden kustannusvastuuseen. Tämä koskee useita syöpälääkkeitä ja eräitä muita lääkkeitä.
SDP:n Saku Nikkanen: Garden Helsinki -hankkeen epäselvyydet rapauttavat luottamusta8.7.2026 12:24:52 EEST | Tiedote
Epäselvyydet Garden Helsinki -hankkeen ympärillä jatkuvat. Pääministerin viime viikolla antamat vastaukset eivät vakuuta, ja koko ajan nousee uutta tietoa siitä, mitä kulisseissa on tapahtunut.
SDP:n Eveliina Heinäluoma:Hallitus syventää HUS:in hoitojonokriisiä – hoitojonot eivät lyhene leikkaamalla6.7.2026 12:42:53 EEST | Tiedote
Helsingin Sanomat uutisoi viikonloppuna, ettei HUS saanut kiireettömän erikoissairaanhoidon hoitojonoja lain edellyttämälle tasolle määräaikaan mennessä miljoonaluokan uhkasakosta huolimatta. SDP kansanedustaja Eveliina Heinäluoman mukaan tilanne on vakava, mutta hallituksen ratkaisut tekevät siitä entistä vaikeamman.
SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa avaa Kangasalan kulttuuriviikon6.7.2026 12:40:27 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa (sd.) pitää Kangasalan kulttuuriviikon avajaispuheen maanantaina 6. heinäkuuta klo 17.00 Kangasalan pääkirjastolla järjestettävän kirjallisuusillan yhteydessä. Avajaispuheessaan hän nostaa esiin kulttuurin merkityksen ihmisten hyvinvoinnille, yhteisöllisyydelle ja elinvoimaiselle paikallisyhteisölle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme