Suomen Paikallisliikenneliitto ry

Toivomme valtiolta lisäaikaa kuntien päätöksille alueellisesta raideliikenteestä

Jaa

Raideliikenteen siirtyminen EU-palvelusopimusasetuksen ja erityisalojen hankintalain mukaisiin ostoihin nykyisten valtion suorahankintojen päättyessä vuoden 2030 loppuun on historiallinen käännekohta Suomen alueellisen raideliikenteen kehittämisessä. Jotta asiassa päästään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen, aikaa kunnolliseen valmisteluun on käytettävä riittävästi.

Paikallisliikenneliitto toivookin valtiolta lisäaikaa valmisteluun, jonka aikataulu koetaan nyt liian kireäksi. Lisäaika suunnittelulle ja päätöksille antaisi mahdollisuuden tehdä kestäviä ja käyttäjälähtöisiä ratkaisuja ostettavan liikenteen aikatauluista, reiteistä ja rahoituksesta. Hyvä suunnitelma edistäisi alueellisen raideliikenteen kehittymistä ja markkinan avautumista.

Matkustaja näyttää matkakortin lipunlukijalle ennen matkaa alueellisessa raideliikenteessä Tampereella
Matkustaja näyttää matkakortin lipunlukijalle ennen matkaa alueellisessa raideliikenteessä Tampereella Tampereen seudun joukkoliikenne

Hallitusohjelman tavoitteena on lisätä todellista kilpailua raideliikennemarkkinoilla ja luoda toimivan, kilpailuneutraalin markkinan edellytykset. Tämä edellyttää houkuttelevia, riittävän laajoja ja tasapuolisia hankintakohteita sekä pidemmän aikavälin näkymää ostoliikenteen kehityksestä. Vain tällä tavalla Suomen pienestä markkinasta tulee kiinnostava alan toimijoille. Toimivan markkinan odotetaan muun muassa alentavan kustannustasoa sekä parantavan palvelua.

Valtion nykyinen suunnitelma kilpailutettavasta junaliikenteestä on niukka ja hajanainen, eikä edistä toimivan kilpailun saamista. Epäonnistuminen ensimmäisessä kilpailutuksessa vaarantaisi sekä toimivien henkilöliikenteen markkinoiden syntymisen Suomeen että alueellisen junaliikenteen kehitysmahdollisuudet tulevaisuudessa.

Paras näkymä Suomen henkilöjunaliikenteen tulevaisuudelle saavutetaan, jos valtio ja kaupunkiseudut voivat sitoutua yhteiseen tavoitetilaan liikenteen tarjonnan, junakaluston ja lippujärjestelmien kehittämisestä ja sen rahoittamisesta. Tällaisen vision määrittely vaatii riittävästi valmisteluaikaa ja erinomaista yhteistyötä osapuolten kesken. Jos tilaisuus jää nyt käyttämättä, Suomen junaliikenteen kehitys ei pääse eteenpäin menneisyyden rakenteista ja rajoituksista.

Alueet tarvitsevat aikaa tehdä kestäviä ja käyttäjälähtöisiä ratkaisuja

Monet alueet suunnittelevat hankittavan raideliikenteen palvelutasoa, vuorotarjontaa ja rahoitusratkaisuja parantaakseen matkustajille tarjottavaa palvelua. Kaupunkiseuduilla on jo vahvat näytöt siitä, miten pitkäjänteinen palvelutason, hinnoittelun ja lipputyyppien kehittäminen kasvattaa kysyntää ja tuottaa laadukkaita, luotettavia joukkoliikennepalveluja.

Tulevan raideliikenteen suunnittelussa on huomioitava alueiden nykyinen ja tuleva kehitys, kestävän liikenteen tavoitteet sekä kilpailun lisääminen. Tavoitteena tulee olla palveluverkosto, joka kasvattaa kysyntää ja tukee toimivia matkaketjuja huomattavasti nykyistä laajemmalla alueella ja eri ajankohtina.

Tarvitaan kilpailuneutraali lipunmyynti ja asiakaspalvelu

Lipunmyynnin ja asiakaspalvelun järjestämisellä on merkittävä vaikutus siihen, syntyykö aito kilpailuneutraliteetti vai saako nykyinen toimija etulyöntiaseman.

Viranomaisten mahdollisuudet suunnitella toimivia matkaketjuja ja reagoida kysynnän muutoksiin edellyttävät, että ne hallitsevat lippujärjestelmän kehittämistä, hinnoittelun, jakelukanavat ja asiakaspalvelun.

Paikallisliikenneliitto esittää, että Traficomille annetaan tehtävä ja resurssit järjestää alueellisen raideliikenteen lipunmyynti ja asiakaspalvelu. Tämä turvaisi helpon palvelujen yhdistelyn seuraaviksi 15 vuodeksi ja takaisi asiakkaille aidosti yhtenäisen palvelukokemuksen.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston tutkimuksen (1) mukaan ulkomaiset toimijat pitävät kilpailun avautumisen kannalta ratkaisevana yhteistä, tilaajan määrittelemää lipunmyyntikanavaa, joka olisi kaikille tarjoajille kilpailuneutraali ratkaisu.

(1) KKV – Kilpailun vaikutukset henkilöliikenteessä ja tavarajunaliikenteessä, Raideliikenneselvityksen 1. osa. Kilpailu- ja kuluttajaviraston Tutkimusraportteja 6/2022.

Yhteyshenkilöt

Suomen Paikallisliikenneliitto ry

Paikallisliikenneliitto edustaa 16 toimivaltaista joukkoliikenneviranomaista, jotka järjestävät liikennepalveluja kaupungeissa ja kaupunkiseuduilla. Niiden joukkoliikennepalveluissa tehdään noin 500 miljoonaa matkaa vuodessa..

Paikallisliikenneliiton jäseniä ovat Helsingin seudun liikenne (HSL), Hämeenlinnan, Joensuun, Jyväskylän, Kuopion, Kotkan, Kouvolan, Lahden, Lappeenrannan, Oulun, Porin, Salon ja Raaseporin kaupungit, Meri-Lappi sekä Tampereen ja Turun joukkoliikenneyksiköt. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Paikallisliikenneliitto ry

Linja-autoille ja matkustajille sujuvan katutilan ohjeet uudessa muodossa suunnittelijoiden käyttöön10.4.2025 12:12:25 EEST | Tiedote

Paikallisliikenneliiton linja-autoliikenteen suunnitteluohjeet on tuotettu helpompaan jakelumuotoon ja löytyvät sivulta paikallisliikenneliitto.fi/suunnitteluohjeet. Ohjeiden tarkoituksena on tarjota tietoa hyvistä katutilan suunnitteluratkaisuista matkustajien ja liikennöinnin kannalta. Linja-autoliikenteen infrastruktuuri mitoitetaan lähtökohtaisesti aina kolmiakselisten telilinja-autojen mukaisesti. Tavoitteena on sujuva bussiliikenne.

Vuoden 2024 joukkoliikenneteko on paikallinen päätöksenteko joukkoliikennepalvelujen kehityksen tekijänä23.9.2024 12:03:35 EEST | Tiedote

Paikallisliikenneliitto haluaa vuoden joukkoliikenneteko ja -henkilövalinnoilla nostaa alan arvostusta ja kannustaa joukkoliikenteen ammattilaisia työssään. Vuoden joukkoliikenneteko julkaistiin Paikallisliikennepäivillä Helsingissä Pikku-Finlandiassa 19.-20.9.2024, minne kokoontui noin 270 liikennealan ammattilaista ja päättäjää. Hyvään palvelukehitykseen tarvitaan onnistunutta vuorovaikutusta asiakkaiden, liikennöitsijöiden, kuntien ja joukkoliikennelautakunnan kanssa. On elintärkeää, että on joukkoliikenteeseen perehtyneitä päättäjiä arvioimassa liikennepalvelujen merkitystä ihmisten arkeen ja kaupunkiseudun vetovoimalle. Paikalliset joukkoliikennepäättäjät tuovat monipuolisesti erilaisia näkökulmia keskusteluun ja ovat luomassa poliittista tahtotilaa kehittää palvelua. He valmistelevat ja tekevät esityksen paikallisesta rahoituksesta joukkoliikenteelle. He ottavat kantaa muun muassa suunnitteluun, hinnoitteluun, hankintaperiaatteisiin ja vaihtoehtoihin uudistaa palvelua. Huikea mat

Paikallisliikenneliitto vaatii alennetun arvonlisäveron pitämistä ennallaan17.9.2024 10:53:21 EEST | Tiedote

Joukkoliikenteestä ei pidä tehdä kalliimpaa ja vaikeuttaa kaupunkiseutujen hiilineutraalisuustavoitteiden saavuttamista. Henkilökuljetusten alennettu arvonlisävero tulisi pitää ennallaan samassa verotasossa mihin aikakausi- ja sanomalehdetkin jäävät. Samoilla perusteluilla kuin tavaraliikenteen ja autoilun kustannusten nousua hillitään, tulisi henkilökuljetus- ja joukkoliikennepalvelujen olla valtion erityissuojeluksessa pitkien etäisyyksien ja harvan asutuksen maassamme. Kun joukkoliikenteen hintaa nostetaan, jotta valtio liikenteen menoissa ja arvonlisäverotuloissa säästää noin 60 miljoonaa, ollaan samaan aikaan valmiita autoilun päästöohjauksen lievennyksillä ottamaan miljardiriski myöhemmistä kuluista, jos liikenteen päästöjä ei vähennetä Suomen Euroopan Unionissa sopimaan tasoon. Kulutukseen kohdentuvien verojen nosto kohdistuu samoihin ihmisryhmiin. Arvonlisäveron nosto lisää liikenneköyhyyttä. Liikkumisen hinnan muutokset sekä puutteet ja heikennykset palveluissa vaikuttavat Suo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye