Finnvera rahoittamaan maatalouden isoja investointeja ja omistajanvaihdoksia
27.1.2026 14:30:48 EET | Finnvera Oyj | Tiedote
Suurimmissa maatalouden investoinneissa ja omistusjärjestelyissä on mahdollista hyödyntää jatkossa Finnveran tarjoamia rahoitusratkaisuja, kun osakeyhtiömuotoinen maatalousyrittäminen tulee rahoituksen piiriin 1.5.2026 alkaen.

Finnveraa koskevan lainsäädännön muutoksen myötä toimialarajaukset poistuivat ja Finnvera voi rahoittaa myös maatalousyritysten hankkeita, joilla tavoitellaan kasvua ja kilpailukyvyn parantamista.
”On erinomaista, että Finnvera voi olla mahdollistamassa Suomelle tärkeän elintarviketoimialan kasvua aina alkutuotannon investoinneista elintarvikevientiin asti. Nopeampaa kasvua ja tuotannon tehokkuutta tavoittelevien maatalousyritysten rahoituksen saatavuuden varmistaminen on äärimmäisen tärkeää”, toteaa Finnveran toimitusjohtaja Juuso Heinilä.
Hallitusohjelmassa on asetettu tavoitteeksi kaksinkertaistaa elintarvikevienti vuoteen 2031 mennessä.
”Elintarvikesektorin kilpailukyvyn ja myös Suomen huoltovarmuuden turvaamisen kannalta on tärkeää, että maatalousyrityksillä on mahdollisuus nopeampaan kasvuun ja ruokaviennin lisäämiseen. Tämä edellyttää, että rahoitus ulottuu myös alkutuotannon investointeihin", sanoo elinkeinoministeri Sakari Puisto.
Maatilojen omistajanvaihdosten onnistuminen on edellytys toiminnan jatkuvuudelle ja kotimaiselle ruuantuotannolle.
”Rahoituksen saaminen on ollut yksi elintarvikesektorin kasvun pullonkauloista. Tällä hetkellä juuri elintarvikesektori investoi ja ruokasektorin kasvupotentiaali on lähes 5 miljardia euroa. Finnveran rahoituksen esteen purkaminen on yksi niistä tärkeistä toimenpiteistä, joilla tätä pullonkaulaa poistetaan ja kasvupotentiaali saadaan toteutumaan täysimääräisesti”, toteaa maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah.
Finnveran rahoitus on markkinaehtoista
Finnvera tekee myös maatalouden rahoituksessa läheistä yhteistyötä pankkien kanssa ja toimii yleensä pankkilainan takaajana. Rahoitusta voivat saada osakeyhtiöt sekä osakeyhtiömäisesti toimivat maataloudenharjoittajat muihin kuin maatalouden kausi- ja käyttöpääomatarpeisiin. Luotonsaajilta edellytetään luottokelpoisuutta ja rahoituksen takaisinmaksukykyä, kuten Finnveran muussakin rahoituksessa.
Lisätiedot:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Finnvera: Toimitusjohtaja Juuso Heinilä, puh. 029 460 2576
TEM: Elinkeinoministerin erityisavustaja Lars Aikala, puh. 0295 047330
MMM: Neuvotteleva virkamies Sanna Koivumäki, puh. 0295 162437
Tietoja julkaisijasta
Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj
Mikroyrityksille myönnetty 2,9 miljoonaa euroa lainaa helmikuussa käynnistyneessä haussa – Pienten yritysten rahoitus näkyy nopeasti uusina työpaikkoina17.3.2026 09:00:07 EET | Tiedote
Erityisesti nuoret yritykset ovat hakeneet aktiivisesti mikroyritysten kasvuun kohdennettua Finnveran lainaa. Haku käynnistyi 1.2.2026 ja hakemuksia on saapunut tähän mennessä noin 270 kappaletta. Hakijoista noin kolmannes oli alle vuoden ikäisiä yrityksiä ja noin puolet alle kolme vuotta toimineita yrityksiä, mikä kertoo rahoituksen merkityksestä erityisesti yritystoiminnan alku- ja kasvuvaiheessa. Lisäksi nuorten yritysten takaushakemukset ovat lisääntyneet alkuvuonna 2026, mikä kertoo, että pankit ja muut rahoittajat ovat aktivoituneet nuorten yritysten rahoituksessa. Alkuvuosi viittaa siihen, että mikroyritykset hakevat uusia avauksia ja kehittävät liiketoimintaansa, ja myös uusia yrityksiä perustetaan rohkeasti. Rahoitus synnyttää nopeasti uusia työpaikkoja.
Finnveran omistajanvaihdoskatsaus 1–12/2025: Yrityskauppojen rahoitus kääntyi odotettuun kasvuun – Maakunnista kärjessä Uusimaa, Varsinais-Suomi ja Pirkanmaa12.3.2026 09:30:49 EET | Tiedote
Yritysten omistajanvaihdosten rahoitus kääntyi odotettuun kasvuun. Finnvera myönsi rahoitusta omistajanvaihdoksiin vuonna 2025 yhteensä 130 miljoonaa euroa, mikä on lähes neljänneksen enemmän kuin edellisvuonna. Yrityskauppojen määrät nousivat eri kokoluokan yrityksissä ja myös rahoitettujen kauppojen keskikoko kasvoi. Teollisuuden yrityskaupoissa nähtiin merkittävä käänne parempaan.
Finnveran aluekatsaus 1–12/2025: Etelä-Pohjanmaan investoinnit kasvoivat, Keski-Pohjanmaalla kehitys oli vakaata ja Pohjanmaalla varovaisempaa11.3.2026 09:14:37 EET | Tiedote
Kokonaisuutena Finnveran myöntämän rahoituksen ja investointien taso pysyi lähellä edellisvuotta, mutta maakuntien välillä oli selviä eroja. Investoinneissa nähtiin selviä maakuntakohtaisia eroja: Etelä-Pohjanmaalla investoinnit kasvoivat, Keski-Pohjanmaalla kehitys oli vakaata ja Pohjanmaalla investoinnit laskivat suurten hankkeiden puuttuessa. Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa rahoittamien investointien kokonaisarvo säilyi vakaana ja osoitti yritysten halukkuutta kehittää toimintaansa epävarmuudesta huolimatta.
Finnveran aluekatsaus 1–12/2025: Investoinnit kasvoivat voimakkaasti Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa5.3.2026 09:04:03 EET | Tiedote
Yritysten investointihankkeet piristyivät vuonna 2025 sekä Keski-Suomessa että Etelä-Savossa. Finnvera myönsi maakuntiin rahoitusta selvästi edellisvuotta enemmän, ja yhdessä muiden rahoittajien kanssa mahdollistetut investoinnit nousivat 53 prosentilla. Myönnetty rahoitus kertoo alueiden yritysten aktivoitumisesta haastavasta markkinatilanteesta huolimatta. Viennin rahoitus jäi edellisvuotta matalammaksi, mutta omistajanvaihdoksissa nähtiin hienoista nousua.
Finnveran aluekatsaus 1−12/2025: Kokonaisrahoitus teollisiin investointeihin kasvoi Pirkanmaalla, Päijät-Hämeessä ja Kanta-Hämeessä – myös yritysten omistajanvaihdokset piristyivät4.3.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Finnveran myöntämä pk- ja midcap-yritysten rahoitus nousi Pirkanmaalla vuonna 2025, mutta laski Päijät-Hämeessä ja Kanta-Hämeessä. Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa mahdollistamien investointien kokonaisarvo kääntyi kasvuun kaikissa maakunnissa, ja toimialoista erityisesti teollisuudessa. Myös omistajanvaihdoksiin kohdistuvassa rahoituksessa näkyy piristymisen merkkejä. Investoinnit enteilevät kasvua vuodelle 2026, ja odotukset kohdistuvat teollisuuteen ja vientiin muun muassa puolustussektorille. Finnvera vauhdittaa lainalla mikroyritysten kasvua ja käynnistää rahoituksen maatalousyritysten suuriin investointeihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme