Vaasan kaupunki - Vasa stad

Lakimuutos vaikuttaa eläinlääkäripalveluiden hintoihin Vaasassa

Jaa

Valtakunnallinen eläinlääkintähuoltolaki muuttui vuoden 2026 alussa, mikä näkyy myös kunnallisen eläinlääkäripalvelun hintojen nousuna.

Vanha puutalo lumisessa maisemassa auringonlaskun aikaan.
Vaasan kaupungin pieneläinklinikka. Kuva: Vaasan kaupunki / Fanny Bäck

Kunnallisen eläinlääkinnän klinikkamaksut ovat muuttuneet valtakunnallisesti 1.1.2026 alkaen.

Jatkossa asiakkailla on käynnin yhteydessä kaksi maksutapahtumaa, erillinen klinikkamaksu kunnalle sekä toinen maksu eläinlääkärille.

Kunnan perimät uudet klinikkamaksut voit tarkistaa täältä (pdf).

Klinikkamaksun lisäksi eläinlääkärit perivät itselleen entiseen tapaan kunnaneläinlääkärin taksan mukaiset maksut toimenpiteistä sekä lääke- ja tarvikemaksut.

Aikaperusteinen hinnoittelu

Vuoden alussa on siirrytty entisestä klinikka- ja laitemaksusta hoidon vaatimaan aikaan perustuvaan maksuun.  Klinikkamaksu kaupungille veloitetaan nyt siis toimenpiteeseen kuluvan ajan mukaan. Klinikkamaksu veloitetaan käynnin yhteydessä maksupäätteellä.

Aikaperusteinen hinnoittelu koskee sekä kunnan järjestämisvastuuseen kuuluvia että täydentäviä eli markkinaehtoisia palveluita.

Uudistus ei vaikuta eläinlääkäreiden palkkioihin. Kaupungin keräämällä klinikkamaksulla turvataan kunnallisen eläinlääkäripalvelun saatavuus jatkossakin.

Kunnan vastuulla välttämättömät eläinlääkäripalvelut

Uuden lain myötä kuntien eläinlääkäripalveluiden järjestämisvastuu on pienempi kuin aiemmin.

Kunnan järjestämisvastuuseen kuuluvat jatkossa vain eläinten terveyden ja hyvinvoinnin sekä kansanterveyden kannalta välttämättömät eläinlääkäripalvelut.

Näitä ovat esimerkiksi yleistutkimus, kissojen ja koirien tunnistusmerkintä, rokotukset, loisten häätöön ja ehkäisyyn liittyvät toimenpiteet, suun terveydenhuoltoon liittyvät perustoimenpiteet, sairauksien toteaminen ja hoito, kastraatio, kissan sterilisaatio ja eläimen lopetus.

Näitä perustasoisia ja välttämättömiä palveluita tuetaan jatkossakin verovaroin eivätkä niiden hinnat saa ylittää palvelun tuottamisesta kunnalle aiheutuvia kustannuksia.

Kunnat voivat lisäksi tarjota järjestämisvastuun ylittäviä palveluita. Nämä täydentävät palvelut on hinnoiteltava markkinaperusteisesti.

- Uudistuneen eläinlääkintähuoltolain yksi lähtökohta on se, ettei kunnallinen eli verovaroin tuettu eläinlääkintä saa aiheuttaa markkinahäiriötä yksityiselle palvelutarjonnalle, kertoo Vaasan kaupungin ympäristötoimen johtaja Esa Hirvijärvi.

Lakimuutos ei aiheuta muutoksia eläinlääkinnän palveluissa tai aukioloajoissa.

Eläinlääkinnästä vastaa alueellamme Vaasan ja Laihian ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Vanha puutalo lumisessa maisemassa auringonlaskun aikaan.
Vaasan kaupungin pieneläinklinikka.
Kuva: Vaasan kaupunki / Fanny Bäck
Lataa

Linkit

Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye