Lakimuutos vaikuttaa eläinlääkäripalveluiden hintoihin Vaasassa
Valtakunnallinen eläinlääkintähuoltolaki muuttui vuoden 2026 alussa, mikä näkyy myös kunnallisen eläinlääkäripalvelun hintojen nousuna.

Kunnallisen eläinlääkinnän klinikkamaksut ovat muuttuneet valtakunnallisesti 1.1.2026 alkaen.
Jatkossa asiakkailla on käynnin yhteydessä kaksi maksutapahtumaa, erillinen klinikkamaksu kunnalle sekä toinen maksu eläinlääkärille.
Kunnan perimät uudet klinikkamaksut voit tarkistaa täältä (pdf).
Klinikkamaksun lisäksi eläinlääkärit perivät itselleen entiseen tapaan kunnaneläinlääkärin taksan mukaiset maksut toimenpiteistä sekä lääke- ja tarvikemaksut.
Aikaperusteinen hinnoittelu
Vuoden alussa on siirrytty entisestä klinikka- ja laitemaksusta hoidon vaatimaan aikaan perustuvaan maksuun. Klinikkamaksu kaupungille veloitetaan nyt siis toimenpiteeseen kuluvan ajan mukaan. Klinikkamaksu veloitetaan käynnin yhteydessä maksupäätteellä.
Aikaperusteinen hinnoittelu koskee sekä kunnan järjestämisvastuuseen kuuluvia että täydentäviä eli markkinaehtoisia palveluita.
Uudistus ei vaikuta eläinlääkäreiden palkkioihin. Kaupungin keräämällä klinikkamaksulla turvataan kunnallisen eläinlääkäripalvelun saatavuus jatkossakin.
Kunnan vastuulla välttämättömät eläinlääkäripalvelut
Uuden lain myötä kuntien eläinlääkäripalveluiden järjestämisvastuu on pienempi kuin aiemmin.
Kunnan järjestämisvastuuseen kuuluvat jatkossa vain eläinten terveyden ja hyvinvoinnin sekä kansanterveyden kannalta välttämättömät eläinlääkäripalvelut.
Näitä ovat esimerkiksi yleistutkimus, kissojen ja koirien tunnistusmerkintä, rokotukset, loisten häätöön ja ehkäisyyn liittyvät toimenpiteet, suun terveydenhuoltoon liittyvät perustoimenpiteet, sairauksien toteaminen ja hoito, kastraatio, kissan sterilisaatio ja eläimen lopetus.
Näitä perustasoisia ja välttämättömiä palveluita tuetaan jatkossakin verovaroin eivätkä niiden hinnat saa ylittää palvelun tuottamisesta kunnalle aiheutuvia kustannuksia.
Kunnat voivat lisäksi tarjota järjestämisvastuun ylittäviä palveluita. Nämä täydentävät palvelut on hinnoiteltava markkinaperusteisesti.
- Uudistuneen eläinlääkintähuoltolain yksi lähtökohta on se, ettei kunnallinen eli verovaroin tuettu eläinlääkintä saa aiheuttaa markkinahäiriötä yksityiselle palvelutarjonnalle, kertoo Vaasan kaupungin ympäristötoimen johtaja Esa Hirvijärvi.
Lakimuutos ei aiheuta muutoksia eläinlääkinnän palveluissa tai aukioloajoissa.
Eläinlääkinnästä vastaa alueellamme Vaasan ja Laihian ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Esa HirvijärviYmpäristötoimenjohtaja
Puh:0407775176esa.hirvijarvi@vaasa.fiKuvat

Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
En lagändring påverkar priserna för veterinärtjänster i Vasa15.1.2026 11:13:04 EET | Pressmeddelande
Veterinärvårdslagen ändrades från början av 2026, vilket syns också i form av en höjning av de kommunala veterinärtjänsternas priser.
Träskgatan är avstängd till 31.114.1.2026 17:35:32 EET | Pressmeddelande
Träskgatan kommer att vara avstängd på avsnittet mellan Storalånggatan och Kyrkoesplanaden till slutet av januari. Ett avsnitt av Träskgatan har sedan förra hösten varit avstängt på grund av att en industrihall rivits.
Järvikatu pysyy suljettuna 31.1. saakka14.1.2026 17:33:36 EET | Tiedote
Järvikatu pysyy edelleen suljettuna Pitkäkadun ja Kirkkopuistikon välillä tammikuun loppuun saakka. Osa Järvikadusta on ollut syksystä saakka suljettuna teollisuushallin purkutöiden vuoksi.
Vilka goda gärningar för miljön skulle du göra med 50 000 euro?14.1.2026 13:40:45 EET | Pressmeddelande
Vi söker igen ett objekt för inkluderande budgetering. Green Leaf-året till ära bör idéerna främja hållbarhet och förbättra miljöns och Vasabornas välbefinnande. Idéer kan lämnas in fram till den 8 februari.
Mitä hyviä tekoja ympäristölle sinä tekisit 50 000 eurolla?14.1.2026 13:39:11 EET | Tiedote
Etsimme jälleen osallistuvan budjetoinnin kohdetta. Green Leaf -vuoden kunniaksi ideoiden tulisi edistää kestävyyttä ja lisätä ympäristön sekä vaasalaisten hyvinvointia. Ideoita voi antaa 8.2. asti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme