Kaupunki poistaa huonokuntoisia puita turvallisuussyistä keskustan, Lauttasaaren, Töölön ja Pasilan alueilla
Huonokuntoisia ja kuolleita katu- ja puistopuita poistetaan kevättalven aikana Helsingissä etenkin keskusta-alueella. Puut poistetaan turvallisuussyistä, sillä heikkokuntoisina ne ovat vaarassa kaatua. Poistot aloitetaan tammikuussa ja saadaan päätökseen keväällä ennen muuttolintujen saapumista.

Kaupunki kartoittaa jatkuvasti etenkin kulkureittien varsilla kasvavien puiden kuntoa. Poistettavat puut kaadetaan pääasiallisesti aina alkuvuoden aikana. Talvi on sopivin aika kaataa huonokuntoiset puut, sillä lumi suojaa ympäristön kasvillisuutta ja rakenteita kaatuvien runkojen sekä työkoneiden painolta.
Puiden poiston ohessa tehdään myös muuta puiden huoltoa, kuten kuolleiden oksien poistoa.
Keskustan alueelta poistettavia puita:
- Rantakallionpuisto: kuivunut leppä
- Rantakallionpuiston koira-aitaus: kuivunut jalava
- Meripuisto: kuivunut kirsikkapuu
- Hernesaarenranta: kuivunut raita
- Tervasaari: kuivuneet leppä, pihlaja ja vaahtera
- Katajanokka: kuivuneet pihlaja, lehmus, tuomi ja vaahtera
- Kaisaniemi: kuivuneet koivu ja lehmus
- Tähtitorninvuori: kuivuneet koivu mänty ja kahdeksan tuomea
- Hietaniemenkatu: kaksi kuivunutta koivua koivukujanteelta sekä heikkokuntoinen raita
- Mechelininkatu: kuivunut pieni lehmus
- Hietalahdenranta: neljä kuivunutta lehmusta
- Ruoholahti/Jätkäsaari: kuivuneet koivu, kaksi kirsikkapuuta ja terijoensalava
Lauttasaaren alueelta poistettavia puita:
- Maamonlahdenpuisto: pökkelökääpäinen koivu
- Tallbergin puistotie 3: pakurikäävän vahingoittama koivu
- Särkiniementie: heikkokuntoinen haapa sekä pieni jalava
- Heikkiläntie: kuivuneet kirsikkapuu ja salava
- Hevosenkenkäpuisto: kuusi heikkokuntoista koivua
Töölö, Pasila:
- Auroransilta: kuivunut pähkinäpuu
- Veturitie: kuivunut jalava
- Olympiastadionaukio: huonokuntoinen koivu
- Kesäkatu: kuivunut koivu
- Sibeliuksenpuisto: kuivunut tervaleppä
- Töölönlahti: huonokuntoinen jalava
- Kivelänkadun puistikko: kuivunut kirsikkapuu
Myös muualla kaupungissa poistetaan yksittäisiä huonokuntoisia ja kuolleita puita kevättalven aikana. Töiden toteutuksesta vastaa Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria Sutenius
projektinjohtaja, viherkunnossapitotiimi
Helsingin kaupunki
kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 310 22420
maria.sutenius@hel.fi
Kuvat

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 13.1.202613.1.2026 17:23:11 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 13.1.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Hus för gemenskapsboende för äldre till Birgittavägen i Månsas13.1.2026 16:08:08 EET | Pressmeddelande
På Birgittavägen i Månsas byggs Helsingfors stads första servicehus där alla bostäder är avsedda för äldre invånare inom gemenskapsboende. Invånarna flyttar in i huset i början av 2028.
Ikääntyneille yhteisöllisen asumisen talo Maunulaan13.1.2026 16:08:08 EET | Tiedote
Maunulan Pirjontielle rakennetaan Helsingin kaupungin ensimmäistä yhteisöllisen asumisen palvelutaloa, jonka kaikki asunnot on tarkoitettu ikääntyneille asukkaille. Asukkaat muuttavat taloon alkuvuodesta 2028.
Kulosaaren ostaria esitetään purettavaksi – uusiin rakennuksiin tulisi asuntoja ja liiketilaa13.1.2026 15:00:04 EET | Tiedote
Ostoskeskusyhtiö hakee kaupungilta asemakaavamuutosta, joka mahdollistaisi ostoskeskuksen purkamisen sekä asuntojen ja liiketilojen rakentamisen.
Rivningen av Bunkern på Busholmen fortsätter i nästa vecka9.1.2026 16:14:26 EET | Pressmeddelande
Efter en kort paus fortsätter Helsingfors stad rivningen av Bunkern på Busholmen (Västra hamnen 1) den 12 januari. Rivningsarbetet beräknas bli färdigt i augusti 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme